Kukkia ja sidontaa

Toisinaan jotkut hyvin yksinkertaiset asiat vain ovat siistejä ja viehättävät minua suuresti.

Olen luonteeltani nypertäjä: baaripöydässä askartelen servieteistä ja kuiteista kaiken maailman kukkia ja paperilintuja, vaikka esimerkiksi lasten kanssa askarteluun minua ei saa houkuteltua kuin kirveellä uhaten.

Kaappinypertelijänä sain siis kiksit näistä. Bongasin Hilavitkuttimesta, joka oli bongannut ne Popgivesta. Sieltä taas tie vei varsinaiseen nypertelijän aarreaittaan.

Money talks and it's the only sound that counts

Olipas hyvä päivä. Sain riisto-Nortonin korvattua huokealla Avast!illa, kiitos kaikille vinkistä!

Lisäksi koin suuren ilofiiliksen, kun Microsoft sai vihdoinkin aikaiseksi Xbox360:n DRM-työkalun, jolla saa rekisteröityä vaihtoon menneen vanhan konsolin aikana ostetut marketplacen pelit uudelle konsolille niin, että pelit ovat jälleen myös kaikkien muidenkin konsolin käyttäjien käytössä eivätkä vain pelin alun perin ostaneen tunnuksen ilona.

Suurempi riemu oli se, että homma myös toimi ilman ongelmia. Jotenkin sitä suhtautuu näihin juttuihin aina niin skeptisesti, että salaa odotti konsolin menevän juntturaan tai pelien uudelleenrekisteröinnin vain muuten menevän jotenkin pieleen serveripäässä.

Noh, rehellisyyden nimissä, onhan se työkalu varsinainen purkkaviritys siinä mielessä, että jokaisen pelin ja failin joutuu käymään konsolilla yksi kerrallaan läpi ja "latamaan uudelleen". Onneksi on vain 20-gigainen levy piripinnassa. Sääliksi käy niitä, jotka ovat tunkeneet 120-gigaisen täyteen. Tosin ei siellä lataushistoriassa oikeasti ollut uudelleenladattavaa kuin kaikki maksullinen tauhka, joten tuhannen tittelin urakka kutistui oikeasti murto-osaan siitä.

Toinen kludge-piirre työkalussa on se, että sitä ei voi käyttää kuin kerran vuodessa. Entäs ne, joilla on niin paska tuuri, että rakkine hajoaa vaihtokuntoon alle siinä ajassa? En pidä tilannetta edes mitenkään kovin epätodennäköisenä.

Ei kuitenkaan mennyt päivä ihan täysin putkeen, eli lannistuin pikkaisen Soneran iPhone-hinnoittelumallista. Mitä infernaalista paskaa. Pahimmillaan fooni maksaa käyttäjälleen yli kaksi tonnia. Eivätkä mitkään tarjotut valmisratkaisut sisällä rajatonta tietoliikennöintiä. Ratkaisu on käsittämätön, kun miettii että operaattorit kauppaavat suhteellisen halvalla erillisiä rajattoman liikennöinnin paketteja.

Ja jos sulattaisikin sen, että fooni on kallis, niin en nyt vain yksinkertaisesti sulata pakkokytkyä. Ymmärrän kyllä, että jengiä houkutellaan asiakkaiksi kauppaamalla puhelimia normaalia halvemmilla hinnoilla siitä hyvästä, että sitoutetaan ne asiakkaiksi. Mutta sitä en hyväksy, että vaikka olisin valmis maksamaan koko hinnan kerralla, en siltikään saa puhelinta ilman liittymää - ja simmilukkoa. Eikö tuo nyt mene jo härskiydessään määräävän markkina-aseman väärinkäytön puolelle? Tulee mieleen surullisen kuuluisa tapaus Windows & pakko-IE.

Tero jo ennusti tulevaa iPhone-häkkeröintibuumia. Tästä tulee vielä hauskaa.

Odotan myös mielenkiinnolla mitä Verkkokauppa myy, jos loppujen lopuksi myy mitään. Heiltä löytyy edelleenkin iPhonelle tuotesivut, mutta ei hinnoittelua tai muutakaan saatavuusdataa. Jos sieltä lopulta irtoaa ifooneja ilman pakkokytkyä, niin veikkaanpa, että Soneralla tulee olemaan työ ja tuska saada meidät (henkisesti) nuoret teknonörtit ja muut homoludensit jallitettua asiakkaikseen.

Minähän siis toki olen jo valmiiksi Soneran asiakas, mutta ei se paheksuntaani vähennä lainkaan. Sitä paitsi käyttäisin potentiaalisessa foonissa kuitenkin päivisin työsuhde-simmiä, jotta kuulen musiikin pauhaamisen keskelle, kun puhelu tulee.

Kenen nimeen vannot? Keneen turvaat?

Päivän ongelma:

Pitäisi ryhtyä aktiivisesti ehkäisemään, ettei synny vahinkoja.

Läppärissä on WinVisva, siispä virustorjunta on tärkeää. OEM-viritykset tuudittavat 30-90 päivän virusturvan harhaan, mutta nopeastipa sekin aika loppuu. Pitäisi harkita pitempiaikaista ehkäisyä, mutta jotenkin haraa vastaan vain lampaana tuon olemassaolevan Nortonin vaikutusajan pidennys.

Syyt ovat selkeät: Norton on kallis, ehkäisyä ei saa vuotta lyhyemmiksi ajoiksi, ja Norton on kuulemma huono.

No, riippu keneltä tietysti kysyy, minkä perusteella voi huoletta sanoa että kaikki virustorjuntaohjelmat ovat huonoja. Pitäisi vain osata päätellä mikä on vähiten huono. Lisäksi pitäisi kai suorittaa hintavertailua. Kalliita ne tosin taitaa olla kaikki.

Ja koska olen pakonomainen "vapaa sielu", en voi sietää lafkoja, jotka eivät tarjoa vuotta lyhyempiä asiakkuuksia - siitäkin huolimatta, että haen pitkäaikaista turvasuhdetta. Siitäkin huolimatta, että olen valmis tekemään kahden vuoden määräaikaisia sopimuksia puhelinyhtiöni kanssa. Mutta se ei ole sama asia. Tietenkään.

Ehdotuksia?


Päivän epäkohta:

Miten ihmeessä metrolaiturin taulu osaa kyllä kertoa kauanko tuubia pitää odottaa, jos on matkalla keskustaan, mutta ei suostu kertomaan vastaavaa tietoa takaisin itään matkaaville? Taulussa möllöttää vain iänikuinen "Mellunmäkeen/Vuosaareen" eikä mitään muuta.

Haluaisin kiitos tietää, varsinkin näillä aivottomilla kesävuoroväleillä, menikö mato juuri nenän edestä vai ei. Jos meni, niin ehtisin vallan hyvin vielä tupakalle, eikä tarvitsisi tuijottaa niitä kamalia mainosten Axe-vampyyrinaisia ja yrittää esittää niin eteerisen poissaolevaa, ettei se avohoitoratikasta perässäni hortoillut hämy saa päähänsä tulla puhumaan. Ainakaan minulle.

Several Species of Small Furry Animals Gathered Together in a Cave and Grooving with a Pict

Olen aliarvioinut nuorison. Eivät ne ole aivottoman tyhmiä, vaan nehän ovat välillä ihan tahallaan tyhmiä, suorastaan demonstratiivisen tyhmiä.

Syytän Salakuuntelu.fi:n kaltaisia virityksiä. Kakarat ovat ryhtyneet metailemaan ja väkisin pyrkimään piilositeeratuiksi.

Tyyliesimerkkinä jälleen metrossa kaksi naispuolista, noin 12-kesäistä nuorisohenkilöä, joiden täysin asiallisen ja normaalin (eli siis aikuinenkin ymmärsi, ja sanat kuten niinq, tietsä, vittu, daa ja whatevö loistivat poissaolollaan) keskustelun katkaisi aika ajoin jokin aivan älytön, aikaisemmasta keskustelusta täysin poikkeava väittämä, josta tuntui että se jopa sanottiin normaalia suurempaan ääneen.

Olen huvittunut. Ehkä nämä kaksi olivat vain jokin poikkeama pissismin tukahduttavassa ilmapiirissä, mutta palauttivat kyllä uskoani Suomen nuorisoon. Ainakin jonkin verran.

Chocolate

Axen dödömainokset ovat aina olleet omituisia. Mutta välillä menevät todella metsään. Tämä suklaajuttu (Dark Temptation) on jotenkin aivan täysi susi. Televisiomainos on sinänsä tyypillisen seksistinen Axe-standardi, mikäs siinä, mutta mielikuva suklaasta on liian voimakas, kun kuitenkaan siis dödö EI haise suklaalle.

Ja entäs kun ei ole nähnyt telkkarimainosta? Esimerkiksi metrotunnelien isot kuvamainokset ovat ihan dadaa. Naiset suu ravassa, eikä todellakaan mielikuva ole mistään suklaasuisista himokkaista naisista, vaan vampyyreista. Vain raateluhampaat puuttuvat.

Jotenkin vain häiritsee. En ymmärrä. No en olekaan mies. Ehkä tämä vetoaa miehiin? Vetoaako?

Sunny Day

Katsoin todella pitkästä aikaa Auringon valtakunnan, ollut muistinvirkistyslistalla jo pitkään. Katsomisen perustana on alun perin ollut esitellä Miehelle, että miten ihmeessä niin sievästä pienestä pojasta (vain 12-vuotias Christian Bale) tuli niin käsittämättömän kolhon näköinen aikuinen.

Katsominen oli toki muutenkin katsomisen väärtti. Elokuva ei millään muotoa ole täydellinen, mutta minua jaksaa viehättää tietynlainen tahallinen omalaatuisuus aina Tom Stoppardin valkkaamisesta käsikirjoittajaksi. Kaiken maailman Schindlerin listojen sun muiden jälkeen on suorastaan harmi miten unohduksiin jotkin Steven Spielbergin varhaisemmat vakavat elokuvat ovat jääneet. Tämä lienee niistä yksi kaikkein väheksytyimmistä, vaikka se on mielestäni yksi mielenkiintoisimmista ja vähiten turhan sentimentaalisista (aiheestaan huolimatta).

Spielbergiä pidetään sirkustelijana ja laskelmoiden kyynelhanoja vuodattavana ohjaajana, ja ainakin itseäni häiritsee esimerkiksi juuri Schindlerin lista, josta paistaa niin kilometrien päähän, että Spielberg oli päättänyt tosissaan saada Oscarinsa hinnalla millä hyvänsä.

Mutta kyllä siellä Spielbergin hyvin sekuliaisessa ohjaustyösatsissa seassa hyvääkin on. Auringon valtakunta, Häivähdys purppuraa... Ja yllättäen, kun ei miehellä ilmeisesti enää ole ollut tarvetta todistella mitään, huomasin nauttivani yllättävän paljon "välityön makuisista" mutta silti jotenkin hyvin kokonaisista leffoista kuten Maailmojen sota ja Ota kiinni jos saat.

Ja vaikka uusimmasta Indiana Jonesista voidaan olla kovin monta mieltä, ja on oltukin, niin minulle se edusti vuosien lämmöllä tehtyä tavaraa, josta on tiedetty jo etukäteen, ettei uppoa kaikkiin, mutta itse hahmoja on käsitelty lähes poikarakkauden asteelle kohoavalla sisäisellä palolla. Se on oikein. Ja siitä tuli minulle todella hyvä mieli.

Seuraavana listalla Häivähdys purppuraa. Whoopi on ihqu.

Ja koska tänään tekee mieli kehua asioita, niin pitää ilmaista yllätys Tilt.tv-juontajasuosikkini Kristiina Wheelerin uudesta sinkusta Sunny Day. Sehän oli mukavan uusvanha, kulutusmusiikin saralla mallikelpoinen yksilö. Olin odottanut jotain loppuunkaluttua R'n'B-mössöä, ja yllätyin iloisesti kun ei ollutkaan. Ja tykkään Kristiinan äänestä. Kiva, että likka lopulta sai aikaiseksi.

Ja video, joka alkaa pikkuhousuilla sekä kengänkärkien tussaamisella ja jatkuu Tommi Korpelan Christopher Walkenilta pöllimillä tanssiaskeleilla, ei voi olla ihan huono.

Ring out, solstice bells

Vaivumme juhannukseen. Sitä ennen pitäisi siivota. Voi itku.

Olen tehnyt tämän asian itselleni tosin kierolla tavalla mielekkääksi: pitäisi puhdistaa keittiön tiskialtaiden hajulukot, ja koska se on niin tavattoman epämielekästä, tulee sijaistoimintona mieluummin siivottua kaikki muu ensin.

Aivan sama asia kuin että opiskeluaikoina tenttikaudella opiskelusolut hohtivat puhtauttaan.

Niitä hajulukkoja ei ole varmaan puhdistettu ikinä. Yrjöän henkisesti jo etukäteen.

Brothers in arms

Taistelutoverit tulee jo kolmatta kertaa uusintana, ja jos ei olisi ollut tallentavaa digiboksia tällä kertaa, niin olisi jälleen jäänyt toinen jakso näkemättä. Koko muun sarjan olen nähnyt, enemmän tai vähemmän jo pariinkin kertaan.

Nyt sitten otin vain sen kakkosjakson levylle, vihdoinkin nähdäkseni sen, ja harmittaa älyttömästi että en ottanut kolmatta. Olisi jälleen hyvin kestänyt katsomisen. Tuli oikein sellainen lisää katsomisen himo.

Taistelutoverit on vain oikeasti sellainen, joka iskee aivan täysillä. Sen olemassaolo saa minut antamaan anteeksi Spielbergille ja Hanksille kaikki niiden aikaisemmat ja tulevat imelyydet. En kiellä etteikö sarja olisi kovasti romantisoitu ja ryyditetty, mutta siinä, jälleen kerran, on niin oiva ensemble-roolitus, että vain on nautinto katsoa. Tälle eivät pärjää Lostit, Galacticat, mitkään.

Aihe ehkä itsessäänkin on kiinnostava. Toinen maailmansota on minulle sellainen, että jos sota-aihetta haetaan, niin mikään muu ei pärjää. Sama pätee peleihin. Pelaan kaikkein mieluiten America's Armyn klassikkokarttoja, Call of Dutyn vanhoja osia tai Medal of Honoria. Kun uusi Call of Duty siirtyikin nykyaikaan, niin kiinnostukseni lopahti nollaan. Ei vain iske. Pitää mennä sitten ihan ufo-osastolle tyyliin Halo, tai lähes arcade-henkiseen aikuisten Mario Brosiin, jotta jaksaisi kiinnostaa edes vähän.

Ehkä toinen maailmansota on varustelultaan minulle juuri riittävän moderni, mutta kuitenkin yksinkertainen, jotta se vetoaa. Lisäksi ranskalaiset, reikäjuustoksi pommitetut pikkukylät vetoavat. Osasyynä voi olla jälleen kerran täysin onneton suuntavaistoni virtuaaliympäristöissä. Olen aivan pihalla moderneissa kaupungeissa tai aavikkomestoissa. Sen sijaan täysin itsenikin yllättäen kykenen toimimaan siellä ranskalaisessa reikäjuustokylässä ja lammasvainiolla suhteellisen järkevästi.

Strategikkoahan minusta ei saa tekemälläkään, mikä suurimmassa osassa sotapelejä saa minut turhautumaan omaan osaamattomuuteeni ja kädettömyyteeni, mutta toisen maailmansodan tunnelma saa minut pelaamaan sotapelejä mielellään ja nauttien. Sen sijaan CoD: Modern Warfare ja esim. Army of Two vain ahdistivat.

Thriller

Tämän jälkeen en voi katsoa Star Warsia enää ikinä niin kuin ennen.

A-ss-ho-le

Ah, jumalainen vapaa. Oli jo aikakin. Hyvällä mielellä sitä viettämään ei tietenkään pääse, koska saa kuulla olevansa kusipää, joka on kaikille muille kiva. Se on kai vähän niin kuin olla horo, koska  antaa kaikille muille paitsi juuri sinulle. Pitäisi kai osata olla ottamatta kierroksia, kun tajuaa, että stressinsietokyvyt ovat yksilöllisiä asioita, mutta kirpaisee. Tietenkin. Voihan se olla tottakin.

Joutuuhan sitä aina välillä miettimään miten ihmiset näkevät asiat aina eri tavalla riippuen siitä missä itse ovat. Saatanhan ollakin kusipää. Toisaalta ovatko muut sitten täydellisiä? Missä kohtaa kulkee stressiraja, jolloin ihmiset sortuvat jo vainoharhaisiksi? Kun oma pää alkaa rakoilla, jokainen joka ei myötäile, on vihollinen.

En tiedä, pakko tietysti aina mennä itseensä, mutta jotenkin on myös hyvin loukattu olo, koska tiedän, että en harrasta ihmisten silmätikuksi ottamista. Osaan toki olla hyvin epädiplomaattinen, mutta pikemminkin siitä kömpelöydestä että todellakin yritän tulla - pakon sanelemana - kaikkien kanssa toimeen, mutta en vain ole tarpeeksi hyvä feikkaamaan silloin kun pitäisi kyetä miettimään myös miljoonaa muuta asiaa, tai kun joutuu useammin kuin kerran sanomaan, että ei nyt, nyt on kiire (eikä siltikään mene jakeluun).

Sillä aina on niitä, jotka eivät näe, että on kiire. Koska ovat liian kiinni omassa kiireessään ja luulevat, että muut vain pyörittelevät peukaloitaan ja ovat haljuja silkkaa ilkeyttään.

Vaikka kuinka yrittäisi olla hyvä ihminen, elämän karvain opetus on kai se, että vaikka kuinka yrittäisit kannustaa tai antaa positiivista palautetta, niin tiukan paikan tullen sinusta muistetaan kuitenkin vain se päivä, kun et jaksanut enää olla ärähtämättä sen kymmenennen turhan keskeytyksen jälkeen.


Denis Leary - Asshole (uncensored)

Vi maler byen rød

Siellä se Kööpenhamina sit oli. Käteen jäi lähinnä hitosti suklaata, muutama patikointi Ströget päästä päähän, aina mieluista julkisten käyttöä periferiaan ja mahtavan unelias lauantain loppupäivä ja ilta vällyjen välissä huonoja amerikkalaisia elokuvia katsoen ja torkuskellen. Eli menin Tanskaan nukkumaan. Kyllä kannatti.

Hintataso Köpiksessä näytti edelleen olevan osastoa "halpaa kaljaa vuorokauden ympäri, kaikki muu saman hintaista kuin Suomessa". Turistituurijuoppoja siis riittää, tosin eräs takiskuski osasi kertoa, että mikäs niissä tuurijuopoissa, tanskalaisetpa on jurrissa koko ajan.


Näytä suurempi kartta

Hotelli Zleep Ballerup, jossa yövyimme oli siisti ja koruton. Nimenomaan yönviettohotelli ilman erikoisuuksia, eli poikkeaa F1-hotelleista lähinnä siinä, että huoneissa on oma kylpyhuone. Aamiainen on yhtä kurja kuin ähväykkösissäkin. Mutta sängyt olivat mukavia, peitot ylellisen kuohkeita, ja televisiossa oli kanavia channel hopattavaksi ihan riittämiin.

Tietysti seurueesta löytyy aina niitä kermaperseitä, joille ei kelpaa kuin viiden tähden loistohotellit (edes ilmaiseksi), ja tuskin nekään, mutta sen ei pidä antaa alentaa Zleepin arvoa sellaisena kuin se mitä se lupaa olevansa (halvahko, siisti, hiljainen). Sen se kyllä pitää. Ja paikallisten mukavuuksien puutteita pystyi paikkaamaan helposti sadan metrin päässä sijaitsevan hyvin varustetun huoltamon, parin sadan metrin päässä olevan mäkkärin ja 300 metrin päässä olevan pubiravintolan antimilla.

Ja jos sekään ei riitä, vaan pitää saada kyntää turvallaan keskustaa pubista pubiin, niin juna-asemalle on kivenheitto, ja junamatka keskustaan on noin 25 min, juna-metro-yhdistelmällä vähemmän. Taksi keskustaan on sen 250 kruunua vähintään, eli reippaasti päälle 30 euroa. Tuli kokeiltua sitä taksiakin, ja maksaa ehdottomasti vaivan käyttää Kööpenhaminan erinomaista (HKL, VR ja YTV saisivat edelleenkin käydä ottamassa oppia) julkista liikennettä, sen sijaan että maksaa itsensä kipeäksi pirssistä, joka ei pääse perille oikeastaan yhtään sen nopeammin kuin se julkinenkaan.

Aloin tässä miettiä, että paskaako tässä kitkuttaa ja säästää hirveätä pottia rahaa, että olisi varaa lähteä edes talvella Disneylandiin muutamaksi päiväksi, kun yhtä hyvin voisi ottaa ja paukauttaa kesäloman alkaessa Skånen länsirannikon ja Själlannin itärannikon turneelle viikoksi-pariksi. Kun ei se Tivoli tunnu yksin miltään, ja Göteborgin Liseberg on edelleen näkemättä.

Ørørør

Vuorokauden valvominen ja tilkka viiniæ = ei kovin hyvæ yhdistelmæ. Eipæ siinæ muuta, mutta kun kun uni tulee niin, ettei sitæ kykene estæmææn. Juhli nyt siinæ sitten, kun ei silmæ pysy auki. Jokseenkin spurgu fiilis joutua nukkumaan tunti-pari jossain nurkassa, jotta kykenee olemaan siihen saakka ettæ pææsee pois. No se hyvæ puoli tosin on, ettæ koska loppuillasta jætti ottamatta edes sitæ toista tilkallista viinæ, vaan sen sijaan joi hyviæ kahveja ja mæssæili hyviæ ruokia, niin eipæhæn tarvitse kærsiæ mistææn krapuloista.

Tosin væsyttææ edelleen aivan vietævæsti. Vedin Burger Kingissæ (tietenkin) tæysjyvæ-whopperin, ja nyt silmæ luppaa taas. Voisi periaatteessa Tivoliin mennæ, mutta unettaa niin vietævæsti.

Eikæ ole mikææn kovin hyvæ ilma. Aamusta oli læmmintæ, laitoin liian væhæn pæælle, ja nyt on pirun kylmæ.

Væhæn tuossa sisæisesti naureskelin tyøkaverin strategiaa jæædæ periferiaan hotelliin koko pæivæksi lorvimaan. Sillæ se on tosiaan ihan jærvenpææssæ keskellæ ei mitææn. Mutta nyt alkaa tuntua siltæ, ettæ onpas fiksu tyyppi. Tæssæ aseman nettipisteessæ nuokkuessani tulee sellainen vakaa pæætøstunne siitæ, ettæ taidan ottaa eskalaattorin alas junalaiturille, ajaa periferiaan, ryøvætæ læheiseltæ huoltikselta kasan suklaata ja keksejæ ja mennæ tekemææn sitæ toiseksi parasta asiaa, mitæ sængyssæ voi tehdæ. Tivoli saa luvan jæædæ. Vaikka ei væsyttæisikææn, niin on væhæn kylmæ. Eikæ se sittenkææn ole niin hauskaa yksin.

Paska, ettæ olen vanha. Hitto, ettæ nææ æeæeæeæeeæt næyttææ pervoilta.

Näin jäätiin henkiin

Pahin takana. Tosin kolmelta yöllä töistä kotiin, puoli kuudeksi lentokentälle. Lähdenpä tästä Tanskaan nukkumaan. Hotellikin on jo enteellisesti nimeltään Zleep.

Staying alive

Olen vielä hengissä. Juuri ja juuri.

Koska vielä pitää kyetä pari päivää, olen kehittänyt voimaa antavaksi raivonlähteeksi tänään itselleni vainoharhaisuusolotilan tulevasta uudesta iPhonen hinnasta.

Tulossa on siis kaksi mallia, Afterdawn.comista kuikusin juoruna, että pienempi 8 gigaa, isompi 16 gigaa. Pienemmän hinta mukamas 199 dollaria, isomman 299 dollaria. Paljonko vetoa, että Suomen hinnat eivät ole lähellekään sitä 130 euroa ja 200 euroa?

Paljonko vetoa, että pienempi versio maksaa halvimmillaan ehkä noin 299 euroa ja isompi hyvällä tuurilla vain noin 500? Siitäkin huolimatta, että lopullisest taalahinnat tosiaan olisivat nuo aiemmin kerrotut (mitä kuitenkin jotenkin epäilen).

Mihin perustan vainoharhani? No menkää nyt noiden muiden valmistajien sivuille katsomaan mitä 200 eurolla saa. Ei mitään lähellekään.

Mistä lähtien Apple on ollut mihinkään muuhun valmistajaan verrattuna halpa? Ja miten ihmeessä iPod Touch on edelleen lähtöhinnaltaan 299 taalaa? Eihän siinä ole edes puhelinta ja (paskaa) kameraa.

Jokin haisee. Ja se en ole minä.

Eikun olenpas.

Pitänee käydä välillä kotona suihkussa.

Crocsuhaleja vaan teillekin.

Be aggressive

Yngh. Yleisjumi. Ei huvita blogata. Ei huvita tehdä töitä. Ei huvita mikään. Osasyy voi olla siinä, että lämmön takia jalat pursuilevat ulos sandaaleista, ja nakkisormet eivät taivu pelaamaan Guitar Heroa. Onneksi sain sentään Lego Indiana Jonesin.

Tyypillistä kesän megakiireen alkumaininkia. On liian paljon aikaa siihen todelliseen hoppuun (joka kuitenkin on ihan just pian) jotta kykenisi omalla toiminnallaan vähentämään sitä tulevaa hoppua. Istuu vain henkisesti lamaantuneena päätteen ääressä ja yrittää saada ajatuksesta kiinni. Heti kun alkaa olla hopumpi, adrenaliini iskee kimppuun ja hommat alkavat luistaa.

Ensi perjantaina pitäisi viettää viikonloppu Tanskassa, mutta koska töissä kaikki hoppu ei ole silloin vielä ohi, stressaa, että ei osaa nauttia Veijo Työnantajan syntymäpäiväjuhlareissusta sen edellyttämällä antaumuksella, koska takaraivossa nakuttaa viimeinen deadline jonka eteen ei juuttien maalla kykene tekemään mitään.

Sitten kun kiireet loppuu alkaa yli viikon hyvin ansaittu vapaa, ja se on porkkana, joka auttaa minua elämään itseni kanssa. Koska muuten itsen kanssa eläminen on tällä hetkellä aivan perseestä. Koska mikään ei huvita, on joko liian kuuma tai liian kylmä, ja joka asia ärsyttää. Se on sitä adrenaliinin keruuta aivan selvästi - esimerkiksi kotia en saa siivottua kunnolla kuin hyvän mehukkaan raivon, tai vähintäänkin tanakan vitutuksen, voimalla.

Siispä oikeastaan annankin kaiken ottaa päähän. Ihan vapautuneesti.

Ottaa päähän, että talo, jossa olen töissä, on päättänyt häätää kaikki pyöräparkit jonnekin lukkojen taakse uhaten kuskata heti kaikki muut pois - jaa, mihin kaikki talon vierailijat parkkeeraavat pyöränsä?

Ottaa päähän, että yleisönosastoissa vittuillaan pyöräilijöille, jotka kuljettavat pyöräänsä metrossa: joko jaksatte pyöräillä 10-20 kilsaa keskustaan selvitäksenne keskustan ruuhkissa jokseenkin järkevästi, tai sitten jätätte pyörän kotiin, tulette metrolla ja kiroatte sitä, että keskustasta ei pääse mistään mihinkään millään ilman kohtuuttomia siirtymisaikoja. Haistakaa yleisönosastoääliöt pitkä pee.

Ylipäätänsä ihmetyttää pyöräilijöiden sorsiminen käsittämättömällä vihalla. Onhan niitä pellejä, jotka pyöräilevät jalkakäytävillä eivätkä katso eteensä edes oman henkikultansa takia, mutta noin yleisesti ottaen jokainen pyöräilijä on siitä täysin älyttömästä autohässäkästä pois. Täällä Punavuoressa lisäksi jokainen pyörä on siitä väärin, keskelle tietä bussin eteen parkeeratusta idioottien automäärästä pois. Stna.

Niin, mulla ei ole pyörää, mutta joka kerran kun harkitsen sen hankkimista törmään siellä sun täällä selkeään pyörävastaisuuteen ja tulen toisin ajatuksiin.

Pyhää vihaa voisin nostattaa itsessäni myös sillä, että meillä on hirveästi kaiken maailman uusia televisiokanavia, maksullisia peräti, mutta mihin ne maksurahat menevät? Eivät ainakaan ohjelmatiedotukseen. Oli aivan hemmetin kiva yrittää seurata maikkarin maksukanavalta esimerkiksi iki-ihanan kynäniska-Ashleyn seikkailuja äijä-ammateissa, kun maikkarilla ei tunnu olevan tapana kertoa maksukanaviensa ohjelmatiedoissa juuri mitään sisältöjä. Täysin käsittämätöntä, kun ohjelmia uusitaan usein.

Turha syyttää lehtiä, etteivät ne paina ohjelmien sisältötietoja, kun syy on siinä että moni kanava tunkee ohjelmien seliteteksteihin vain geneerisen esittelyn - usein ilman jakson nimeä tai numeroa tai mitään. Seuraa nyt siinä sitten. Tai sitten on niin kuin Avan, Sarjan tai Scifin kanssa, että välillä kerrotaan jakson nimi, muttei numeroa, toisinaan pelkkä jakson numero, muttei nimeä. Eikä hommassa tunnu olevan mitään logiikkaa. Pakko ihmetellä, että tekevätkö ne ohjelmatiedot täysin käsin ilman mitään tietokanta-apua. Jos taas eivät, niin minkälainen ohjelmakorttihärdelli niillä oikein on, ettei samasta ohjelmasta saa aikaiseksi jokaiseen esitysinstanssiin samaa tekstiä.

Tämän lisäksi kaadoin juuri ison vesilasin työpöydälleni ja kaikki paperit lilluvat veden ja pyyhekumimujun muodostamassa ihanassa mössössä.

Päätän aggressiivisen työintonostatusraporttini täältä tähän. Aivan saatanan hauskaa perjantaita vain teillekin.

Bad card

Ottaako teitä koskaan päähän se, että huonoja asioita yritetään selittää hyviksi vertailemalla niitä toisiin huonoihin asioihin?

Silmiin osui jomman kumman iltapäiväroskan yleisönosasto, jossa jokin Forssan seudun hammaslääkärihenkilö yritti antaa ymmärtää, että kunnallinen hammashoito on heillä ihan jees, kun se on samalla tasolla kuin valtakunnan yleinen taso, jonotusaika noin puolitoista kuukautta.

Olenko ainoa, jonka mielestä puolitoista kuukautta on aika helvetin pitkä aika?

Muita mieltäni tänään ärsyttäneitä aiheita on muun muassa se, miksi ihmeessä pankki-, automaatti- ja luottokorteille myönnetään niin pitkät voimassaoloajat. Kortin fyysinen elinikä ei nimittäin tunnu pääsevän lähellekään sitä voimassaoloaikaa ainakaan sellaisella ihmisellä, joka käyttää sitä päivittäin ja pääasiallisena maksutapana.

Eipä siinä ongelmaa, sen kun vaihtaa uuteen, mutta jos kortti ole aivan totaalisen kuollut niin, ettei se mene edes pankkitädin kortinlukijasta läpi, niin uuden kortin hankinta ei ilmaista. Maksu ei ole suuri, mutta se vituttaa.

Magneettiraidan lukijoissa on kuitenkin huomattavia eroja. Yhdessä ilmeisen puhki kulunut korttini vielä menee läpi, mutta toisessa ei. Kortin sirukin on alkanut toimia vähän miten sattuu, jolloin joka toisella automaatilla tai maksupäätteellä joutuu tekemään vanhaa sisään-ulos-temppua jonkin aikaa, ennen kuin alkaa luistaa. Eli toimii kuitenkin juuri ja juuri, eli ei välttämättä kävisi rikkinäisestä kortista pankkitädin luona tiskillä - siitäkin huolimatta että saman pankin seinä ei suostuisi ottamaan korttia kitusiinsa.

Ja jotta päivän ärsyyntyminen olisi täydellistä, niin ottaa pattiin pankkiautomaattien ruudulla näytettävä saldo. Joku nerokas tyyppi on jossain vaiheessa saanut päähänsä, että näytetään sekä saldo että nostovara. Jeps, ihan jees. Mutta eikö nyt perhana listassa ylimpänä kuuluisi näyttää se nostovara ja vasta sen jälkeen saldo. Tällä hetkellä homma on just tismalleen toisin päin. Ihmissilmä katsoo yleensä ylintä riviä ensin, joten siinä pitäisi olla se tärkein tieto. Olikohan nyt jo viides kerta kun jopa etukäteistiedostamisesta huolimatta kuvittelen että tilillä on enemmän rahaa kuin siellä onkaan, kun silmä kuitenkin painaa mieleen sen ylimmän rivin eikä sitä alempaa.

Huomiseksi pitänee keksiä jotain positiivista sanottavaa. Vaikkapa jostain aivan muusta kuin tekniikasta, joka jurppii tänään oikein erityisesti.