Mustaa ja valkoista

Välillä on pakko ihmetellä miten erilaisia sosiaalisia sidosryhmiä ihmisellä voi olla. Lähinnä sitä, että itse ainakin pyörin kuvioissa, joissa sosiaalista kanssakäymiskulttuuria on karkeasti ottaen kaksi täysin erilaista tyyppiä.

Ensimmäisessä ollaan hyvin hientotunteisia. Ei juoruta muista, ei painosteta kertomaan asioita, joita toinen ei halua kertoa, ja muutenkin pyritään pitämään hauskaa hyvin... ei nyt intellektuellilla tasolla sinänsä, mutta kuittailun, sukkeluuksien ja yleismaailmallisten asioiden pohdiskelulla.

Toinen ryhmä sen sijaan suorastaan elää juoruilusta, jopa paskanpuhumiseksi kutsuttavasta toiminnasta ja muiden toimien arvostelusta. Sättiminen saattaa olla välillä aika hurjaakin, mutta silti ryhmällä on sisäinen lojaaliutensa, vaikka voi olla aivan varma siitä, että kun yksi ryhmästä poistuu, keskustelu siirtyy puhumaan poistuneen huonoista puolista ja likaisista salaisuuksista.

Jälkimmäistä ryhmää voisi paheksua. Toisaalta ei kuitenkaan voi. Joissain asioissa jälkimmäinen ryhmä on paljon rehellisempi. Voin olla aivan varma, että jos oikeasti teen jotain päin persettä, tältä ryhmältä sen kuulen, viimeistään kulman kautta. Ensimmäinen ryhmä on liian hienotunteinen.

Toisaalta ensimmäinen ryhmäkin on ihana. Mitään skismoja ei oikeastaan ole, ja kaikille on tärkeää, ettei kukaan jää alakynteen. Ensimmäinen ryhmä pitää huolta, tukee ja kannustaa. Toisaalta jos kulkisin koko illan hameenhelma kalsarinkaulukseen juuttuneena, ei voisi olla aiva varma, kehtaisiko kukaan huomauttaa.

Onko ihmisten välillä pakko valita, vai voiko uiskennella ryhmästä toiseen diskurssit omaksuen ja niitä myös suvereenisti vaihtaen ilman että on skitso? Ennen kaikkea voiko tällaista kameleonttimeininkiä harrastaa oman itsensä säilyttäen? Kumpikin ryhmä on jollain tapaa ihan yhtä lailla minua. Valoisa ja pimeä puoli samassa paketissa.