Kiri kiri

Työviikko takana. Huomenna virallinen muuttovapaa. Lauantaina pitäisi
hoitaa isot kamat uuteen mestaan, mutta sitä ennen olisi vielä
käytännössä 80 prosenttia huushollin irtaimistosta pakattava. Paljon on
jo kamaa kuskailtu, mutta aivan tuhottomasti on vielä jäljellä.



Olen muuttanut elämäni aikana noin parikymmentä kertaa, teini- ja
aikuisiällä 11 kertaa. Muuttoja on niin paljon, että pitäisi olla jo
tottunut tähän toivottomuuden fiilikseen, joka iskee aina pari päivää
ennen suurta rysäystä.



Kokemus kertoo, että kyllä se siitä aina suttaantuu. Silti takaraivossa
nakuttaa aina se pieni paniikki ja frustraatio. Tällä kertaa kuitenkin
aikaa on, sillä tärkeintä on saada vain muuttoautoa vaativa roina ulos
viikonlopun aikana. Siivoskeluun ja pikkupilppeen kantoon on aikaa
vielä heinäkuun alkuun.



Todennäköisesti ärsyttävä huoneistovälityksen heebo (joka ei osaa puhua
riittävän selvästi, että saisi edes nimestä selvää) haluaa väen väkisin
tunkea tänne ensi viikolla esittelemään kämppää pahaa-aavistamattomille
ostajaehdokkaille, mutta sitä varten en aio kiirehtiä siivoamisen
kanssa.



Itse asiassa, olen harkinnut, että kun ensi maanantaina asun
virallisesti fyysisesti muualla, kerron täällä tulevan ex-osoitteeni ja
kaiken mikä tässä kämpässä on vialla (melkein kaikki). Tämä on
nimittäin sijainniltaan ja pohjaratkaisultaan oiva löytö, mutta tästä
on turha maksaa tyypillistä ylihintaa, kun viereen pärähtää pian
moneksi vuodeksi rakennustyömaita parikin kappaletta, putkiremppa on
kulman takana ja alkuperäisessä 60-luvun asussaan oleva keittiö on niin
laho, että remppaan menee pitkä penni. Ja muutama vuosi sitten vessaan
teetetyn remontin on todennäköisesti tehnyt joku pimeä työläinen, jolla
ei ole ammattiopintoja takanaan.



Mutta yhdessä asiassa olen parempi kuin edellisten muuttojen aikaan.
Kerrankin on tullut tehtyä osoitteenmuutokset ajoissa. Kiitos siitä www.muuttoilmoitus.fi:lle, joka onnistuu tekemään leväperäisestä ameebastakin yhteiskuntakelpoisen asukkaan.