Ei oo ihan sama

Kun juon limsoja, ostan aina sokerillisia. Lightit nyt vain on yäk. Silti huusholliin eksyy usein light-limuja vahingossa. Varsinkin Pommac Lightia ja Pepsi Maxia. Voisko joku kertoa mikä järki on siinä, että light- ja normaaliversioiden etiketit on niin samannäköiset layoutiltaan ja värimaailmaltaan, että kuluttaja menee sekaisin? Ns. vanhaan hyvään aikaan, etikettien ero oli sentään selkeä.

Niin, ei se toimi vieläkään

Vieläkään huushollai ei ole saatu yhdistettyä oikeaan nettiin. Sen sijaan työnantaja muisti kunnon työvälineellä, ja nyt voi sentään blogata communicatorin täysnäppiksellä. Aiemmat kapula-entryt on kirjoitettu joko ngagella tai sony-ericsson w550i:lla, ja vaikka jälkimmäinen onkin ihan hyvä puhelin ja opera mini pelastaa paljon, ennakoiva tekstinsyöttö ei ihan riitä blogi-entryn kirjoittamiseen, vaikka lukeminen vielä sujuukin. Tietysti myös muiden blogien kommentointi-into on suurimmillaan juuri silloin, kun kirjoittaminen on mahdollisimman vaikeaa.

Mutta tietokonepöydät on koottu, uusi kämppä on netin puutetta lukuunottamatta täydellisen asumiskelpoinen ja kaiken lisäksi olen ollut jo virallisesti toista päivää lomalla! Kerrankin kesäloma hiipi kimppuun yllättäen ja pyytämättä. Johtunee siitä, että tämä lienee ensimmäinen kerta lähes kymmeneen vuoteen, kun kesälomaviikkoja osuu oikeasti kesäkuukausille - toukokuuta ei lasketa.

Onneksi on elämä

Edelleen koti ilman nettiä. Vieroitusoireet ajavat taas blogaamaan
kapulalla, mikä ei ole maailman miellyttävin kokemus jos haluaa jotain
kirjoittaa. Mutta pakko raportoida että olin Sun Äitis 50-vuotisilla,
ja sankari oli säkenöivä pallomekossaan ja Marinadin solmimassa
päivänkakkaraseppeleessä. Myös eiliset tuparit olivat onnistuneet,
ainakin olin täysin toimintakyvytön iltapäivään asti.

Minä ja mestarit

Jos Einstein olisikin syntynyt Sisiliassa, niin näinkö siinä olisi käynyt? (Via ÜBERKUUL)



Jos olisin poliittista ja tieteellistä eliittiä, olisin

What Famous Leader
Are You?

personality tests by
similarminds.com

Jos olisin elokuva, olisin

What Classic Movie
Are You?

personality tests by
similarminds.com

I'm lovin' it!

Nebula kytki meidän ultrapäheen 24 megan netin.

Adsl-modeemi ei suostu yhteistyöhön.



Vanha kämppä edelleen röykkiöitä täynnä.

Tietokonepöydät ----------- edelleen kasaamatta!



Ja sitten jotain aivan muuta:


Mainonnassa käytetystä paljaasta pinnasta ja viikkolehtien
tissisivuista aina moralisoidaan, mutta jotain eivät ole
kukkahattutäditkään huomanneet: McDonaldsin mainoksia.


Mainossetä mörisee matalalla sänkykamariäänellä hampurilaismyyntilingoa
samalla kun rasvaa tirisevä purilainen pyörähtää ruudussa -
hidastettuna, nautinnollisen näköisesti täytteitään tursuten.

Jos se ei ole pornoa, niin sitten ei ole mikään.

Alive!

Terveisiä täältä raunioista, pian ryhdymme syömään toisiamme!


Eli, hengissä ollaan, ensimmäinen yö uudessa kodissa vietetty. Vanhassa
kodissa on kuitenkin vielä kasoittain röykkiöitä, jotka pitäisi
seuraavan kahden viikon aikana saada hiljaksiin kuljetettua uuteen
kotiin, kaatikselle tai muuten vain huitsin nevadaan.


Kiinteistövälittäjä puuskuttaa niskaan, ja yrittää kärttää
avaintenluovutusta. Sain yllättävän ystävällisesti sanottua, että
vuokrasopimuksemme on kyllä voimassa kesäkuun loppuun asti. Eikö
vuokranantajat osaa informoida verikoiriaan oikein, vai ovatko
välittäjät tosiaan noin härskejä?

Mutta olipahan
härdelliviikonloppu. Käsittämätöntä että se kaikesta kiireestä ja
stressistä huolimatta sujui lähes täysin ilman puoliärsyyntynyttä
tiuskimista. Perjantaina tosin kirosin, kun en löytänyt kynsipihtejä
mistään. Sen olen oppinut, että ennen muuttoa kynnet kannattaa nirhiä
niin lyhyiksi kuin mahdollista. Ei sitten tullut lyhennettyä. Ei ollut
tarvis. Yksikään kynsi ei katkennut, mutta sen sijaan kaikki
kynsinauhat ovat verillä.

Pieni kiro oli päästä myös sillä
hetkellä, kun havaitsimme Ikean 600 euron sohvassa valmistusvirheen.
Helposti korjattavissa itsekin, kunhan jaksaa ruuvata kaksi ruuvia irti
ja takaisin kiinni, mutta tavoistani poiketen aion kerrankin reklamoida.

Ja ne tietokoneöydät on muuten vieläkin kokoamatta.

Muutto, päivä 3

Vielä olen hengissä.



Vielä on kauheasti kaikkea jäljellä.



Tää ei lopu ikinä.



Joka paikkaan sattuu.



Aaargh!

Bibbiti-bobbiti-buu

Nuih. Päivä jälleen pakerrettu. Kyllä tuntui hyvältä käydä suihkussa.
Tuntui että viemäriin valahti ainakin pari kiloa pölyä, sontaa ja muuta
epämääräistä.



Muuttokaman raijaus jäi ikävästi vähäisemmäksi kuin olin toivonut. Sen
sijaan tuli vierailtua kierrätysasemalla heittämässä helvettiin kasa
historiallisia artefakteja. Lisäksi ostettiin sohva. Pitkään on ollut
jo syynissä Ikean Fågelbo. Saa luvan olla nimensä mukainen, koska siinä
oli kahteen pekkaan karsea raijaaminen. Kolmiosainen kolli, yhteispaino
noin 140 kiloa, ja minulla onnettomat käsivoimat.
Tavaranluovutuspisteen poika katsoi meitä aavistuksen vahingoniloisena,
tai ehkä olin vain kauhusta vainoharhainen.



Kollit saatiin perille, lopulta, mutta vielä mikään uusi mööpeli ei ole
koottuna. Ei edes ne tietokonepöydät. Perhana. Ja vielä on kamaa
purkamatta hyllyistä aivan järkyttävän paljon. Aamulla nolottaa, kun
lankomies tulee tänne mörskään auttamaan ja joutuu huomaamaan, että
kaikkihan on vielä ihan vaiheessa.



Oisinpa haltiajatarkummi. Heiluttaisin vain sauvaani ja
bippiti-boppiti-buu tavarat tanssisivat hyvässä järjestyksessä
lootiinsa.



Tämä saattaa olla viimeinen ilta ennen ensi viikkoa, kun täällä on
odotettavissa mitään blogipäivityksiä. Koneet mennevät uuteen
osoitteeseen huomenna, eikä Nebula ainakaan vielä ole saanut yhteyksiä
pydeen.

Kiri kiri

Työviikko takana. Huomenna virallinen muuttovapaa. Lauantaina pitäisi
hoitaa isot kamat uuteen mestaan, mutta sitä ennen olisi vielä
käytännössä 80 prosenttia huushollin irtaimistosta pakattava. Paljon on
jo kamaa kuskailtu, mutta aivan tuhottomasti on vielä jäljellä.



Olen muuttanut elämäni aikana noin parikymmentä kertaa, teini- ja
aikuisiällä 11 kertaa. Muuttoja on niin paljon, että pitäisi olla jo
tottunut tähän toivottomuuden fiilikseen, joka iskee aina pari päivää
ennen suurta rysäystä.



Kokemus kertoo, että kyllä se siitä aina suttaantuu. Silti takaraivossa
nakuttaa aina se pieni paniikki ja frustraatio. Tällä kertaa kuitenkin
aikaa on, sillä tärkeintä on saada vain muuttoautoa vaativa roina ulos
viikonlopun aikana. Siivoskeluun ja pikkupilppeen kantoon on aikaa
vielä heinäkuun alkuun.



Todennäköisesti ärsyttävä huoneistovälityksen heebo (joka ei osaa puhua
riittävän selvästi, että saisi edes nimestä selvää) haluaa väen väkisin
tunkea tänne ensi viikolla esittelemään kämppää pahaa-aavistamattomille
ostajaehdokkaille, mutta sitä varten en aio kiirehtiä siivoamisen
kanssa.



Itse asiassa, olen harkinnut, että kun ensi maanantaina asun
virallisesti fyysisesti muualla, kerron täällä tulevan ex-osoitteeni ja
kaiken mikä tässä kämpässä on vialla (melkein kaikki). Tämä on
nimittäin sijainniltaan ja pohjaratkaisultaan oiva löytö, mutta tästä
on turha maksaa tyypillistä ylihintaa, kun viereen pärähtää pian
moneksi vuodeksi rakennustyömaita parikin kappaletta, putkiremppa on
kulman takana ja alkuperäisessä 60-luvun asussaan oleva keittiö on niin
laho, että remppaan menee pitkä penni. Ja muutama vuosi sitten vessaan
teetetyn remontin on todennäköisesti tehnyt joku pimeä työläinen, jolla
ei ole ammattiopintoja takanaan.



Mutta yhdessä asiassa olen parempi kuin edellisten muuttojen aikaan.
Kerrankin on tullut tehtyä osoitteenmuutokset ajoissa. Kiitos siitä www.muuttoilmoitus.fi:lle, joka onnistuu tekemään leväperäisestä ameebastakin yhteiskuntakelpoisen asukkaan.

Rambo

Uudemmissa Skypeissä on ihmisten profiileissa "buddy count", joka siis kertoo heidän kontaktilistansa nimien määrän.

Lienee ilmiselvää, että luen sen aina "body count".

Bukkake

Epätyydytys

Voiko olla törkeämpää kuin saada lupa hankkia Ikea-kalusteita, mutta ei saada lupaa koota niitä heti. Epätyydytys!

Verkkosotku

Uuh. Tänään on vielä hakatumpi olo kuin eilen. Nautintoa.
Pitäisi jaksaa kuskailla kaikenlaista, mutta eiköhän se siitä.


Tällä hetkellä mietityttää miten uudessa kämpässä hoitaa
tietoliikennepuolen. Piuha on jo tilattu ja kytketään ensi viikolla.
Ongelma vain on se, että olohuoneessa, johon konekeskittymän on
tarkoitus asettua, ei ole puhelinliitäntää. Eteisessä, makuuhuoneissa
ja peräti keittiössä on, mutta ei olohuoneessa. Eikö muka ennen vanhaan
olohuoneissa pidetty puhelimia, hä?

Joko pitäisi saada setä vetämään olkkariin vähän piuhapäätä, tai sitten pitäisi itse tehdä hassuja piuharatkaisuja.


Joku siellä takarivissä huutaa wlan? Juu, kyllä. Itse asiassa mokkula
on wlan-mallia. Mä vain karsastan joka ikiseen talon vehkeeseen
wlan-mötin hankkimista. Sen sijaan mietin, että eikö olemassa kytkimiin
liitettävää wlan-möttiä tai wlan-kytkimiä, joihin voisi liittää koneet
ihan perinteisesti kaapelilla, ja kytkimestä mokkulaan homma hoituisi
wlanin yli?

Varsinkaan en suostu maksamaan Micro$oftin sikahintaisesta Xbox360:n wlan-härpäkkeestä.



Myöhempi edit: Tänään en huolehdi verkkosotkuista, vaan hankin uudet tietokonepöydät. Ikeaan! Jee! Eläköön kesäaukioloajat!

Närää

Heh, Ähläm Sähläm on herättänyt närää.


Teoriassa on jotenkin naurettavaa, että rasistiääliöt viitsivät
valittaa. Käytännössä kuitenkin omaa sisäistä rasistiani vastaan
taistelevana minua ottaa kyseinen ohjelma aivoon, koska se yrittää
ilmeisen itsepintaisesti nimenomaan ruokkia kaikkia ennakkoluuloja -
kaikkein päälimmäisenä sitä, että ulkomaalaisilla on niin lapsellinen
huumorintaju, että se aiheuttaa myötähäpeää.

Kyllä, Ähläm
Sähläm pitäisi saada pois ruudusta, mutta ei aiheensa takia, vaan
siksi, että se on yksi huonoimpia viihdeohjelmia, mitä YLE on
tuutistaan 2000-luvulla suoltanut.

Juu, telkkarissa on off-nappi. Onneksi.

Tuskaa ja nautintoa

Kyllä on selkä ja jalat kipiät. Jälleen kerran olen rehkinyt uudessa
kämpässä, sillä alkaa olla jo paniikki. Viikon päästä siirtyvät isot
kamat, eli kämpän pitäisi olla asumiskelpoinen ja sinne on ennen isoja
kamoja oltava mahdollisuus viedä pikkukamaa pitkin viikkoa.


Yleisen kolotuksen lisäksi jalkaan sattuu. Aivan huomaamattani poltin
eilen puistossa lötkötellessä vasemman pohkeeni. Tänään on pitänyt
paljon kyyristellä, ja aina kyykistyessä pohkeen iho kiristyy - aijaii
että tuntuu namilta. Olen jotenkin toispuoleisesti palanut, sillä
oikean jalan pohje ei ole ottanut vaurioita. Lisäksi naamasta on
palanut vain osa, aivan kuin joku olisi sarjakuvatyyliin lätsäissyt
avokämmenellä päin lättyä, ja toisen silmän ympärystään on jäänyt
jättimäinen jomottava kämmenen kuva.

Mutta juuri siksi
otetaan paketti pekonia. Kärtsätään oliiviöljyssä pannulla. Lisätään
kokonaiset herkkusienet. Kärtsätään. Lisätään hunajamarinoitu broileri.
Kärtsätään. Lisätään pussillinen maissia. Kärtsätään. Lisätään 2 desiä
fraichea. Annetaan hautua kunnes samaan aikaan tulella ollut
kattilallinen penneä tai fusillia on valmis. Kaadetaan lävikössä
käyneet pastat kastikkeen joukkoon ja sekoitetaan. Mätetään mojova
annos mössöä lautaselle. Avataan olut.

Niin hyvää ettei sanotuks

Leipäfemma

Nää Skrubun viikonloppuviitoset kai pitäisi tehdä perjantaisin, mutta nääh.

Leipä.
Tumma, vaalea? Patonki vai limppu. Ehkä paahdettu? Ovatko leipäsi
sämpylöitä tai sandwichejä jossa sisällys on kahden leipäviipaleen
välissä? Leikkaatko leipäsi kolmion muotoon?
Vaalea. Mieluiten sämpylää. Paahtosämpylää.

Kun leivälle laitetaan paljon erilaista särvintä mikä tulee ylimmäiseksi? Onko järjestyksellä väliä? Mikä on suosikkisi?
Lihatuote alimmaksi, rehutuotteet seuraavaksi, juusto ylimmäiseksi. Tästä ei keskustella.

Laitatko sinä leivällesi jotain mikä muiden mielestä on outoa?
Voiko leivälle muka laittaa jotain outoa?

Jos kyseessä on näkkileipä: kummalle puolelle levitetään voi?
Monttupuolelle.

Voi vai margariini? Ehkä jokin muu levite? Kevyttä?
Ei
mitään. Moisia ei tarvita, jos leivän päälle jo laittaa makkaraa tai
juustoa tms. Jos jotain rasvaa pitää käyttää leivällä (jos ei ole muuta
päällepantavaa), niin margariini. Keveydestä viis.

Mustaa ja valkoista

Välillä on pakko ihmetellä miten erilaisia sosiaalisia sidosryhmiä ihmisellä voi olla. Lähinnä sitä, että itse ainakin pyörin kuvioissa, joissa sosiaalista kanssakäymiskulttuuria on karkeasti ottaen kaksi täysin erilaista tyyppiä.

Ensimmäisessä ollaan hyvin hientotunteisia. Ei juoruta muista, ei painosteta kertomaan asioita, joita toinen ei halua kertoa, ja muutenkin pyritään pitämään hauskaa hyvin... ei nyt intellektuellilla tasolla sinänsä, mutta kuittailun, sukkeluuksien ja yleismaailmallisten asioiden pohdiskelulla.

Toinen ryhmä sen sijaan suorastaan elää juoruilusta, jopa paskanpuhumiseksi kutsuttavasta toiminnasta ja muiden toimien arvostelusta. Sättiminen saattaa olla välillä aika hurjaakin, mutta silti ryhmällä on sisäinen lojaaliutensa, vaikka voi olla aivan varma siitä, että kun yksi ryhmästä poistuu, keskustelu siirtyy puhumaan poistuneen huonoista puolista ja likaisista salaisuuksista.

Jälkimmäistä ryhmää voisi paheksua. Toisaalta ei kuitenkaan voi. Joissain asioissa jälkimmäinen ryhmä on paljon rehellisempi. Voin olla aivan varma, että jos oikeasti teen jotain päin persettä, tältä ryhmältä sen kuulen, viimeistään kulman kautta. Ensimmäinen ryhmä on liian hienotunteinen.

Toisaalta ensimmäinen ryhmäkin on ihana. Mitään skismoja ei oikeastaan ole, ja kaikille on tärkeää, ettei kukaan jää alakynteen. Ensimmäinen ryhmä pitää huolta, tukee ja kannustaa. Toisaalta jos kulkisin koko illan hameenhelma kalsarinkaulukseen juuttuneena, ei voisi olla aiva varma, kehtaisiko kukaan huomauttaa.

Onko ihmisten välillä pakko valita, vai voiko uiskennella ryhmästä toiseen diskurssit omaksuen ja niitä myös suvereenisti vaihtaen ilman että on skitso? Ennen kaikkea voiko tällaista kameleonttimeininkiä harrastaa oman itsensä säilyttäen? Kumpikin ryhmä on jollain tapaa ihan yhtä lailla minua. Valoisa ja pimeä puoli samassa paketissa.

2001 ja puoli

Katselin kuinka poika muistuttaa minua naamataulultaan tällä hetkellä todella paljon. Muistui siinä sitten mieleen vanhat opit siitä, kuinka kädellisillä on ollut evolutiivisesti hyötyä siitä, että lapsen syntymän jälkeen se muistuttaa isäänsä, jotta siittäjä antaisi maksimaalisen tuen ja turvan lapselleen.

Yhtä vain ihmettelen. Kun tämä kuvio on ollut jo siitä lähtien, kun esi-isät keikkuivat puissa, niin missähän ne itseään peilailivat? Mistä isä tiesi miltä hän itse näyttää?

Lammen pinnasta? Kuka tahansa lammen pintaa tarkastellut tietää, että jollei jo muutenkin tietäisi miltä itse näyttää, niin aika monet piirteet jäisivät huomaamatta. Vielä vähemmän näkee, jos on naama karvassa tai tumma möykky tyyliä gorilla.

Ainiin, sen monoliitin pinnasta tietty. Olinpa tyhmä.

Puuhastelu kunniaan

Aihehan on jo melkein kuukauden vanha, mutta meillä töissä tykätään
retroilla. Eräässä nurkassa nimittäin heräsi hurja keskustelu siitä,
kuinka hirveät MM-kisojen avajaiset olivat, ja että MM-kisojen kanssa
tekemisissä olleita eikä varsinkaan mitään pönötyspolitiikkoja pidä
päästää edes kilometrin säteelle Euroviisuista ja viisujärjestelyistä.



Ihmiset kertovat parhaaseen uskistodistamistapaan kokemastaan
myötähäpeästä ja muusta oksetuksen tunteesta MM-avajaisia katsoessaan,
ja kaikki ovat tietenkin kovaa vauhtia allekirjoittamassa kuuluisaa viisuadressia. (Adressit, mitä olisimmekaan näissä asioissa ilman niitä, jee!)



Mutta kun asiaa enemmän ajattelen, niin, oikeastaan, nimenomaan
MM-kisa-avajaisten pääsyylliset ovat täydellinen valinta viisujen
järjestämiseen. Siis nimenomaan viisut, kitsin ja mauttomuuden
loistelias linnake, on se paikka, johon lenetelevät gandalfit,
aikakoneet ja muu kädetön veivaus kuuluvat kuin nenu peppuun.



Viisut eivät ole tyylikkyyden ja disainin riemuvoitto - niiden ei kuulu
olla. Ainoastaan ääni- ja kuvatekniikka on pakko antaa todellisten
ammattilaisten käsiin.

Mitä ajattelin tänään

Miksi, oi miksi?

Päivän uutislehdissä oli juttu siitä, että suomalaiset eivät ole
kokeneet henkilökortin käyttöä matkustusasiakirjana oikein omana
juttunaan, vaan että suurin osa edelleenkin kantaa passia mukanaan myös
EU:n alueella.

Samassa yhteydessä tietysti muistettiin mainita, että ajokortti ei matkustusasioissa aja samaa asiaa kuin henkilökortti.

Mulla olisi pari kysymystä:


Miksi Suomessa vakituisesti asuva EU-kansalainen ei voi saada
suomalaista henkilökorttia, joka kelpaa matkustusasiakirjaksi? Omassani
on kohdassa kansalaisuus vain rivi x-kirjaimia, jotta en vain saisi
päähäni käyttää korttia matkustusasiakirjana ja jotenkin hämätä muiden
EU-maiden viranomaisia (miten?).

Miksi ajokortista ei ole
matkustusasiakirjaksi? Senkin myöntää poliisi, ja siinä on käytännössä
sama henkilöä koskeva informaatio kuin henkilökortissa. Ei olisi iso
homma lisätä sinne kansalaisuutta. (Itse asiassa miksi minulla on
hämärä muistikuva siitä, että edellisessä sementtilastan kokoisessa
ajokortissani oli kansalaisuus merkitty... hmmh.. saatan olla väärässä).

Mutta yksi asia ihmetyttää minua aivan suunnattomasti, enemmän kuin nuo kaksi edellistä yhteensä:

Mikä ihme siinä on, että mistään ei saa smaragdinvihreitä rintsikoita?
Kaiken maailman hailakanvihreää ja muuta myrkynväriä on kyllä tarjolla,
mutta rehellisen satiininkimalteista smaragdinvihreää ei ole missään.

Matkustaja

BBC Prime päätti eilen aloittaa Michael Palinin Maailman ympäri 80 päivässä -matkasarjan
uusintana. Pakko myöntää, että kun se on näytetty ensimmäisen kerran ja
vielä uusintoinakin, niin en ole jaksanut kiinnostua. Siitäkään
huolimatta, että olen itse kiertänyt puoli maailmaa.

Tai ehkä juuri sen takia.


Nyt moneen vuoteen ei ole tullut käytyä oikein missään. Tanskan reissut
viime vuonna olivat toki oikein ihania, ja pari vuotta sitten pieni
seuramatka Kyprokselle keskellä kylmintä tammikuuta oli ihan piristävä,
mutta niitä ei voi aivan pitää sellaisena hurjana megamatkailuna, jota
olen salaa vuosikausia kaivannut - jopa ennen kuin perustin perheen.


Jossain vaiheessa se matkailu vain jäi. Paras reissukaveri oli pitkään
oma äiti, mutta lomien yhteensovittamisen vaikeus oli ylitsepääsemätön,
ja niin se jäi. Erinäisten miesten kanssa matkailu ei myöskään ollut
jännää, saatika usein edes ajatuksenakaan kiinnostavaa. Nykyinen on
onneksi toista maata.

Yksin kävin Australian. Tänäkin päivänä
harmittaa, että tein sen yksin. Hyvän matkaseuran kanssa siitä olisi
saanut paljon enemmän irti. Ehkäpä kielikurssilaisena olokin hieman
rajoitti samoiluhimoisen kulkuvapautta.

Mutta takaisin
Michael Paliniin. Nyt se matkasarja iski kuin tuhat volttia. Pakko
vihdoinkin katsoa. Samalla sielua raastaa tietyt maisemat - oi
pääsispä, pääsispä - mutta ennen kaikkea matkustustavat.


Vanhemmiten alan "manuuntua", eli entisen valtionpäämiehen sanoin: ei
se päämäärä, vaan se liike. Haluaisin matkustaa johonkin pitkälle
junalla, laivalla, ihan millä tahansa hitaalla välineellä. Haluaisin
reissata Idän pikajunalla alusta loppuun. Siperian ratakin olisi
elämys. Haluaisin ylittää Atlantin laivalla. En halua nopealiikkeisiä
huippukokemuksia, vaan hidasta, toisinaan jopa hieman tylsää etenemistä.


Palin toteaa sarjan ekassa jaksossa erittäin osuvasti, että
lentokoneella koko matkustamisen - liikkeellä olon - tunne katoaa. Hän
selventää käsitystää kertomuksella reissusta äitinsä kanssa Lontoosta
New Yorkiin. Matka oli kestänyt Concordella kolmisen tuntia. Ymmärrän
kympillä.

Mutta yksi mahdollinen nopealiikkeinen
huippukokemus toivelistalla silti edelleen on. Haluaisin Amerikan
keskilänteen jahtaamaan tornadoja. Tosin sekin täyttää eräällä lailla
edellä mainitut kriteerit - siinäkin on se kyttäämisen pitkäveteinen
jännitys ennen kuin näkee pyörretötterön iskevän maahan. Jos näkee.
Mutta ei se päämärä, vaan...

Muuttajalle kiitos

Viikonloppuna tuli juhlinnan ja huonosta kirjallisuudesta marmattamisen
lisäksi myös tehtyä jotain hyödyllistä. Uutta kämppää on nyt puunailtu
aika lailla, mutta suurin osa keittiön kaapeista on vielä kuuraamatta.



Kaino pyyntö teille kaikille, jotka aiotte joskus muuttaa: Oikeasti,
hoitakaa se loppusiivous kunnialla läpi. Älkää tehkö sitä vain
sutaisten takuuvuokran menettämisen pelossa, vaan oikeasti uusia
asukkaita ajatellen.



Olisihan minä toki siivonnut muutenkin, mutta se olisi ollut mukava
tehdä siinä mielihyvän tunteessa, ettei tarvitse siivota kovin paljon,
vähän vain.



Kämppä jää ihan hyvän kuntoon, jos uudella asukkaalla ei tartu sukat
lattioihin, eikä jääkaapista tai keittiön kaapeista löydy epämääräistä
homeista ja muutenkin yökköä... öö... köntsää (en tiedä miten sitä
muuten kuvailisi).



Ammeen olivat kuitenkin pesseet, siitä kiitos.

Huonoakaan ei tehdä enää niin kuin ennen

Noin parikymmentä vuotta sitten tutustuin entisen poikaystävän avituksella David Eddingsin
tuotantoon. Kysehän on siis periaatteessa täysin tusinafantasiasta,
joka on vain parin askeleen verran hienostuneempaa ja paremmin
kirjoitettua kuin perus Dragonlance- tai Forgotten Realms -fantasia.


Eddings on kuitenkin mukavan turvallista.Yhdessä vaimonsa Leigh'n
kanssa hän on synnyttänyt nyt viisi kirjasarjaa ja muutaman
yksittäisteoksen, jonka jokaisen ydin on tismalleen sama, ja hahmotkin
pelkkiä kopioita edellisten sarjojen hahmoista.

Perustenho
on siinä, että sankarit ovat rakastettavia renttuja, ja jos tietyn
alleviivaavuden ja samojen vitsien kierrättämisen osaa suodattaa,
dialogi on letkeää ja leppoisaa - kunhan lukee alkukielellä eikä sorru
täysin ala-arvoisiin suomenkielisiin käännöksiin.

Mutta poikkeus näemmä on syntynyt. Viimeinen sarja: The Elder Gods, The Treasured One, The Crystal Gorge ja The Younger Gods.

Ei hemmetti. Ilmeisesti alkaa pariskuntaan seniliteetti iskeä. Kolme
ekaa kirjaa vielä menivät, vaikka oli todella häiritsevää, miten
paperinohuiksi jokainen hahmo on jätetty. Viimeinen kirja toki paljasti
miksi, mutta silti käsittelytapa oli tökeröäkin tökerömpi. Ja kun ei
ole muuten keksitty miten kirjan sivut täytetään, niin kerrotaanpa
vielä samat asiat lähes samoin sanoin jonkun toisen hahmon näkökulmasta.

Perhana. Kioskikirjallisuuttakaan ei tehdä enää niin kuin ennen.

Oi aikoja oi tapoja, osa MCXVI

Lapsi on koukussa aamuisin eri kanavilla pyöriviin
tekstaripelihörhöilyihin. Siis niiden katsomiseen, onneksi vain.
Tuleepahan niihinkin tutustuttua. Erittäin kiehtova on tekstari-Sudoku.
Paras pelaaja voi voittaa Sudoku-ohjelman PC:lle.



Yksi viesti maksaa euron. Pikainen nettikauppojen tutkinta kertoo, että kyseistä palkintopeliä saa hintahaitarissa 5-10 euroa.



Anteeksi, mutta mikä ihme noita ihmisiä vaivaa? Syytävät kepeästi 10-20
euroa tekstaripeliin, ja EHKÄ voittavat pelin, jonka saa kaupasta
femmalla?



Mä en ilmeisesti tajua jotain.

Sählingiksi meni

Harmillista.



"Kohuttu" Ähläm Sähläm alkoi, ja onhan se hienoa, että yritetään tehdä rotuasioista viihdettä.



Valitettavasti ohjelma on aivan kammottavan huono.

Kaikki te ystävät harvat ja hyvät, tulkaa kotiin

Tyytyväisyyden ilta.

Maailmalla kierrellyt ystävä palasi 7
kuukauden reissultaan takaisin kotiin, ja iltaa on vietetty. Iloa on
myös siinä, että paikalla on tätä nykyä jo ulkomailla asuva ystävä. Ja
muutaman viikon päästä puoliskonsakin saapuu maisemiin.


Kuplittaa, olut oli hyvää, Kampin Teerenpelin Caesar-salaatti oli
mainiota, suklaakakku vieläkin mainiompaa. Kamera on vanginnut koko
mukana olleen seurueen naisien rintavarustukset, muutaman miehisen
rinnan ja yhden peräpeilin (yours truly).

Mahtavaa, mahtavaa. Surku että piti lähteä ajoissa, jotta on
aamulla kunnossa puunaamassa uutta kämppää, johon pitäisi muuttaa
raskas kalustus jo parin viikon päästä.

Kesä tosiaan on alkanut. Se tuntuu joka solussa. Talvihorros on kaukainen muisto vain.


Bussissa matkalla kotiin oli erityisen mukavaa. Horisontissa kajasti
vielä punertava valo, ja poppikoneesta pauhasi reippaan kaihoisia
renkutuksia. Ei kyennyt olemaan hymyilemättä itsekseni. PMMP:n "Auta
mua" on ehdottomasti tän viikon juttu. Ne korkealle miksatut kitarat
siellä taustalla sopivat iltahetkeen mitä mainioimmin. Myös Timo
Rautiaisen ja trionsa Niskalaukauksen "Tulkaa kotiin" on teemakamaa
parhaimpaa, ja se oli valuttaa jopa muutaman pisaraisen hymyn seuraksi.

Voi kun tämä kupliminen ei loppuisi ikinä.


p.s. Varokaa durian-karkkeja. Jos joku yrittää niitä tarjota, niin
juoskaa karkuun. Nopeasti. Durian-karkit eivät ole yhtään vähemmän
yököttäviä kuin oikeat durianit.

Superhelppous

Sosiaalisuus ja ihmisten kanssa toimiminen on hassua.



Jostakusta voi tietää paljon, ja silti hänen kanssaan ei tule toimeen,
vaikka kuinka yrittäisi soveltaa tietämäänsä ja pyrkisi ymmärtämään -
ja taas ymmärtämään. Ja sitten on niitä, joista tietää hädin tuskin
nimen, mutta silti kanssakäynti on ilmavaa, vapauttavaa, mukavaa,
hedelmällistä.



Kumpikaan ryhmä ei ainakaan minun elämässäni ole kovin suuri, vaan
suurin osa ihmisistä on jossain siinä välillä, ehkä jopa lähempänä
noita helppoja ja mukavia. Kuitenkaan ei tarvita kuin se yksi vaikea,
niin koko päivän henkisistä energiavaroista hupsahtaa 80% roskalaariin
saman tien. Onneksi superhelpot ihmiset antavat sen saman 80%.



Olen aikaisemminkin pohtinut, että toisen ihminen ymmärtäminen ja
sietäminen ei ole pelkästään siitä kiinni, että yrittää itse, vaan
toisenkin on yritettävä. Silti, vaikka todistettavasti kumpikin
yrittäisi, urakka voi imeä kaikki mehut, eikä mikään silti oikein
toimi. Se on hämmentävää. Varsinkin kun superhelpot ihmiset vaikuttavat
siltä, että he ovat muiden kanssa toimeen tulevien idiot savanteja - he eivät edes tietoisesti ponnistele, he vain ovat.



Kateeksi käy. Monien hyvien ystävienkin kanssa joutuu itse usein hieman
ponnistelemaan - varsinkin jos joku supervaikea on aikaisemmin päivällä
imaissut sielun tyhjäksi.



Vois mennä pyytämään superhelppoa tupakalle ja lakata märehtimästä.

Ennakoiva muistotilaisuus

Olen iloinnut oman lemppariradiokanavani lupien uudistamisesta, mutta
toisaalta on odotettavissa yhden aikakauden loppu. Radio City hiljenee.




Vaikka City ei olekaan enää vuosiin ollut sitä, mitä se alun perin oli,
on se kuitenkin kantanut Suomen vanhimman paikallisradion manttelia, ja
se on ollut käsite jopa paikoissa, jossa sitä ei ole kuullut. 20 vuotta
sitten City oli minulle se paikka, josta kuuntelin inspiraatiota
levykauppariehumisilleni.



Tosin eihän tämä sinällään ole mikään uutinen, sillä jo viime vuoden
lopulla osattiin tietää, että lakiuudistuksen takia City tuskin saisi
toimilupaa, vaikka se sitä hakisikin, sillä sen nykyinen toiminta ei
vastaa sitä, mihin edellinen toimilupa myönnettiin. Lupa jätettiin siis
hakematta.



Pakko kyllä myöntää, että en ole Cityä enää jaksanut kymmeneen vuoteen
juuri kuunnella. Toisinaan autossa kanavahyppiessä se on osunut
kohdalle, ja vaikka juuri soimassa ollut biisi olisikin ollut hyvä, se
on lähes aina ollut sama, mikä siellä soi myös 10 vuotta sitten.
Perheen kesken kulkee vitsinpoikanen siitä, että Cityn soittolistan
kaikki viisi kappaletta ovat ihan hyviä.



Rauha hyväkuntoisen raadon sielulle. Elämä on.



Mutta missäpä ovat monet Cityn ammoiset pioneerit ja heidän näkyvä oma
musiikkimakunsa nyt? Heh, käännänpä takaisin suosikkikanavalleni.