Katsottiin viime yönä Miehen kanssa vihoviimeiset 8 jaksoa Galacticaa. OMG, OMGS, zOMG ja niin edelleen. Minua jäi kuitenkin häiritsemään pahasti muutama asia kuten (spoilerivaroitus, seuraavat pari riviä kirjoitettu valkoisella):
Mikä Kara Thrace lopulta oli? Miksi ilmoille heitetään numero 7, jonka elämää ei sen kummemmin valotettu. Mitä &%/%&/&%¤/%¤:a se kuolleista palaaminen oikein oli?
Noin.
Yön scifiannoksen jäljiltä kävimme ylikierroksilla ennen nukkumaan menoa, ja ylikierrokset vain jatkuvat näemmä edelleen, varsinkin kun tuli katsottua Teemalta mainiota sarjaa ihmisen älykkyyden monimuotoisuudesta.
Yöllä Galactican lomassa käydyt kvasifilosofiset keskustelut ihmisen tajunnasta olivat hyvän sarjan hautaamisen lomassa vaihteeksi todella stimuloivia ja hauskoja. Pullolla Freixenetiä saattoi olla osuutta asiaan.
Panimme merkille muun muassa miten ihmisillä on yhteiskunnassa niin monenlaisia rooleja, että voidaan sanoa heidän luovan myös aivan uusia elämänmuotoja, joiden vangiksi he samalla jäävät koska eivät oikein tajua, että ne syntyneet olennot ovat elossa.
Vainoharhainen ajatus siitä, että on olemassa jokin maailmanlaajuinen salaliitto voisi aivan yhtä hyvin selittyä sillä, että yhteiskunta olemme me, ja kuitenkaan emme ole.
Olemme luoneet maailmanjärjestyksen, joka itse asiassa elää aivan omaa elämäänsä. Kansallinen identiteetti, yhteiskunnallinen vastuullisuus ja kaikki muu löpinä ovat se energia, jotka pitävät nämä entiteetit hengissä. Silti yksilöt itse elävät yksilön omaa elämää niin, etteivät päivittäin tiedosta todellista rooliaan "yhteisöeliössä".
Scifikirjallisuuden, -sarjojen ja -leffojen peruskauraa on myös "hive mind", joka on niissä usein jotain pelottavaa. Varsinkin länsimaista, individualistista yksilöä kammottaa jo se, että mitä pidemmäs itään mennään, sitä vähemmän yksilöllä on merkitystä. Ryhmämieli, kollektiivinen tietoisuus on peikko, koska ulkoisen ohjailijan pelko on suunnaton mörkö. Se juontuu kaukaa, varoitus on jo ilmestyskirjassa.
Ja silti kaipuumme kollektiivisuutta ja jaettua tietoa kohtaan on aivan valtava. Mitä muuta ovatkaan esimerkiksi internet, sosiaaliset mediat, cloudsourcing tai taistelu tekijänoikeuksia vastaan kuin hidasta mutta varmaa ryömintää kohti jotain, minkä ryhmämieleksi nimittämiseen ei enää tarvita edes kauhean paljon hyvää tahtoa.
Ja tämä nerokas päätelmä selittää yhden ihmiskunnan tärkeimmän tulevaisuusvision toteutumattomuuden.
(drum fill)
Hyvä naiset ja herrat, meillä ei ole lentäviä autoja, koska me emme oikeasti enää tarvitse niitä.
:-D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti