Jo joutui armas a-i-ka

Siitä taitaakin olla sellaiset kuusitoista vuotta, kun viimeksi olin koulun kevätjuhlassa. Oli ihan mekko päällä. Minullakin. Tuntui oudolta olla paikalla vanhempana eikä oppilaana. Olen edelleen 15.

Mutta eipä paljon ole muuttunut omista ajoista, lapsikatras on tosin huomattavasti kansainvälistynyt. Olin jotenkin hyvin ylpeä Pojan luokanopettajasta, joka osaa ääntää ne kaikki vieraskieliset nimet huolellisesti ja luonnollisen oikein. Itse kun en olisi, vaikka pidänkin itseäni omahyväisesti lahjakkaana kieli-ihmisenä. 

Niin ne juhlat. Tunnissa selvittiin ohjelmasta, jonka nolouspitoisuus seuraa samoja perinteitä kuin minunkin lapsuudessani. Suurin muutos omaan lapsuuteni lienee kai vain digiprojektori, ääninauhalta tuleva musiikki (Vuokko Hovattaa, hienoa!) ja se, että Suvivirsi laulettiinkin vasta lopuksi eikä heti aluksi.

Mutta eivät olleet ottaneet käyttöön sitä kamalaa uutta, yksinkertaistettua versiota suvarista. Hyvä niin, sillä on joitain asioita, joita näin vanha pakana ei siedä muutettavan, ja yksi niistä on Suvivirsi.

Kun olen hankkinut meille tuvan täydeltä elektroniikkaa

Olen taipuvainen ostelemaan asioita silleen "rohkeasti" kauheasti kaivelematta etukäteistietoa. Sen ansiosta olen kerran jopa seikkaillut pahamaineisen Pixmanian asiakkaana. Maine paljastui vasta tilauksen jo lähdettyä, ja sydän sykkyrällä odottelin tilausta - tuleeko koskaan ja missä kunnossa? Noh, hyvinhän se meni ja ostettu tuotekin on toiminut mitä mainioimmin. 

Jostain kumman syystä, kun tarve isoon full hd -ökytelkkariin alkoi ilmetä, olen oikeasti tällä kertaa yrittänyt tehdä taustatyöni kunnolla. Televisioiden maailma on kuitenkin varsinainen suo, ja toivon että olisin vain merkkiuskollisesti lähtenyt vislaten lähimpään verkkopuotiin ilman stressiä ja ennakkokaivelua. 

Jokseenkin merkeille kumartava olin, joten sivuutin Toshibat sun muut vähäisemmät olankohautuksella ja keskityin tutkimaan mitä minulle voivat tarjota Sony, Samsung ja LG, sillä jokaisella oli suhteellisen pätevää tavaraa hintahaitarissa 700-900 euroa.

Jälleen on kiiteltävä erilaisia alan hörhöjen keskustelufoorumeja, joissa asuvat ihanassa sekasorrossa niin kirkassilmäiset n00bit kuin joka asiasta jäkättävät gurutkin. Siinä välissä on niin maltillista tarkkailijaa kuin seikkailunhaluista riskinottajaakin. Jokaisella ryhmällä on myös arvonsa ostopäätöstä tekevän silmissä. Varsinkin kun aivan uusista kevään aikana ilmestyneistä malleista ei ns. professionaalia arviota välttämättä netistä edes löydy millään maailman valtakunnan valtakielellä, joka kirjoitetaan länsimaisilla kirjaimilla. Tässä eritoten ne seikkailunhaluiset riskinottajat palvelivat minua aika lailla.

Kolmella tutkimallani merkillä on kaikilla hyvät puolensa, mutta myös huonot. Samsung tuntui ehkä kuvansäätövalikoimiltaan palvelevan pelaajaa parhaiten, Sony sen sijaan BD-leffafriikkejä. LG oli jossain siinä välissä.

Sony panostaa edelleenkin turhan paljon ääneen, mikä näkyy hinnassa ja on erillisen äänentoistojärjestelmän omistajalle hukkasijoitus. Lisäksi alle tonnin hintaluokan Bravioissa on edelleen järkiään se vanhempi Bravia engine, kakkonen, jota harrastajat tuntuvat pitävän aika bugisena. 

Paljonhan merkitsee se, mitä tarvitsee, mutta töllövalmistajat tietenkin haluavat tunkea kaikkea mahdollista turhaa sumutushöhää lootiinsa. Ja kaikesta höhästä ei pääse edes eroon, vaikka haluaisi. Minulle kun melkein kelpaisi pelkkä iso HD-näyttö, kunnon skaalain ja riittävä määrä liitäntöjä. Esimerkiksi äänentoistolla ja virittimellä ei ole minulle mitään merkitystä. Mutta varsinkaan virittimistä ei pääse eroon. Ja nyt niitä tungetaan jo useampia erilaisia samaan tuuttiin. Eikä lievempiä vaihtoehtoja oikeastaan ole ellei sitten halua tinkiä jo ihan kaikesta muustakin tekniikasta.

Päädyin sitten lopulta 800 euron LH3000-sarjan LG:hen. Riittävän riisuttu, mutta kykyjä kuitenkin siihen mitä tarvitaan. LG:n suurin heikkous muihin merkkeihin nähden on litteät ja turhan nopeasti harmaalle heittävät mustat, mutta kaikkea ei voi saada. Lisäksi LG:n mustien laatu on kuitenkin vuosi vuodelta parantunut ja jää kilpailijoista enää vain vähän. Muissa ominaisuuksissa se on sen sijaan hyvinkin kilpailukykyinen ja on jo muutaman vuoden ollut foorumeiden perusteella "most bang for buck"-hallitsija harrastajapiirien keskuudessa.

Sitä paitsi nykyinen 26 tuuman karvalakki-LG:ni on mustan toiston kurjimpaa osastoa, eli jos sen kanssa pystyy elämään suht hyvin, niin nämä uudet mallit tuovat joka tapauksessa huomattavan parannuksen. 

Ja nyt kun tämä on tässä kerrottu, todennäköisesti äiti lukiessaan saa ostosätkyn, sillä on jo pitkään myös harkinnut uuden töllön ostoa. On siis mahdollista, että pian markkinoille ilmaantuu toinenkin uutta kotia kaipaava putkitöllö :-) Se on sitten perkeleen hyvä Sonyn laajakuvatöllö, jos kiinnostaa (ja jos äiti ei päätä odottaa led-telkkujen hintojen putoamista).

Kerää kynttilät pois, emme tarvitse nyt romantiikkaa

Meidän perheessä on nämä prioriteetit kohdallaan, kuten aina. Jos pesukone on puoliksi klesa, uuden hankkimisen miettiminen venytetään usealle kuukaudelle, ja viitsimiskynnys on vähintään parimetrinen.

Jos sen sijaan viihdekeskus ja etenkin pelaaminen on uhattuna, viitsimiskynnys on niin matala, että se on pikemminkin kuoppa, jonka viettävä reuna antaa lisävauhtia.

Tarvitsemme kipeästi toisen littutelevision. Kummasti alkaa kollektiivisen kukkaron sisältöä vartiova osapuolikin lämmetä ajatukselleni vähintään 40 tuuman FullHD:stä, kun iltasella syntyy lähes pikkulasten asteelle valahtavaa nahinaa ja jupinaa siitä että toinen ei saa pelata. Typerä mies ja sen typerä Rainbow Six (Xbox360) kun olisi uusi InFamous (PS3) mulla kesken, nih.

Mutta koska olen suuri ihminen, annoin periksi. Mitään tekemistä asian kanssa ei ollut sillä järkiselityksellä, että olin jo varannut konsolaariota koko viikonlopun.

Suostuin jopa pelaamaan sitä typerää Rainbow Sixiä miehen kanssa. Jaettu ruutu on helvetin ankea alle 30 tuuman tuutista tihrustettuna. Yksi pointti lisää ison ökytöllön hankinnalle.

Vielä pitää löytää koti makuuhuoneessa asustavalle 28-tuumaiselle putkitöllölle. Philips, laajakuva, erinomaisessa kunnossa, alle viisi vuotta vanha. Halvalla lähtee. Tee tarjous. Emme kuljeta.

Sunnuntaiporsastelu

Käytiin sit vähän Ikeassa. Tässä käy aina näin. Mitään, mitä meni hankkimaan, ei hankittu. Mutta silti paljon hankittiin. 

Itse asiassa tuossa kuvassa taustalla näkyvä metallihökötys on kuivausteline, jota olin himoinnut jo aiemmin, mutta unohtanut että haluan sen. Nyt se onneksi käveli väkisin vastaan ja totesi, että on turha enää yrittää pärjätä yhdellä pienellä Anttilan ritsatelineellä. 

Myös perheen läppärit pääsivät vihdoinkin asustelemasta tuoleilla, pöydänreunoilla sun muilla sekalaisilla alustoilla. Viehättävästi uusien tietsikkapöytien nimi on Dave. Pitäisiköhän läppärit nimetä HALeiksi? Kepeitä, säädettäviä, helposti siirettäviä sinne missä milloinkin kämpässä hengailee. Ja kokoamiseenkin meni viisi minuuttia  - ilman ainuttakaan ärräpäätä. Joillekin viimeksimainittu asia saattaa toki olla pettymys.

Karman lain mukaan porsastelusta pitää maksaa. Taksi ajoikin sit meidän pihassa yhden kassin päälle ja kaikki vaatepuut hajosivat pillun päreiksi. Muovikipot sen sijaan kestivät ilman sen kummempaa kipuilua. Kuka väitti että kaikki Ikea-kama on haurasta roskaa? Onko Tupperware päälleajotestattua?

ps. Kyllä uusi huonekalu tuoksuu aina niin hyvälle. Kun kerran saa uuden auton tuoksua purkissa, niin missä lymyilee uuden huonekalun tuoksu?

Jossittelua

Jossittelu on aina niin turhaa. Mutta eilisen viisujuhlan tuloksia ja yleisiä trendejä yön yli kypsyteltyäni jouduin kaivamaan YouTubesta sen, joka Moskovaan ehkä sittenkin olisi pitänyt lähettää. Hullua, että sekin päivä tuli, että oikeasti olisin halunnut Siltsun viisuihin. :-)

Ja jos kerran Virokin omalla kielellään, niin tääkin olisi mennyt hyvin näin.

Really bad eggs

Noin periaatteessa olen sitä mieltä, että tekijänoikeusjärjestöt saisivat mennä itseensä monessakin asiassa. On myöskin hienoa, että Pirate Bay -oikeudenkäynnissä osoitettiin miten pihalla iso osa päättäjistä ja valtaa pitävistä on tekniikan mahdollisuuksista ja miten aikansa elänyttä viime vuosisadan lakiteksti monilta osin on.

On hienoa, että syntyy keskustelua ylipäätänsä mihin koko tekijänoikeuspelleily on menossa ja voisiko olla olemassa kaikkia tyydyttävämpiä ratkaisuja tiedon liikehdintään ja omaisuuden jakoon kaikille osapuolille.

Kun se olisikin pysynyt sellaisena. Pirate Bayn pojat olisivat voineet lipua tiedon vallankumouksen lainehilla captainbloodeina, merihaukkoina sun muina herrasmiespiraatteina.

Mutta kun ovatkin pelkkiä laivarottia.

Antakee armoo

Vaikka olenkin itse heterosti käyttäytyvä, lähipiirissä on paljon homoja ja lesboja, joita pidän ihan yhtä hyvinä ihmisinä kuin itseänikin. Ja jos yhtäkkiä vaikka leskeytyisin, saattaisin helpostikin vaihtaa naiseen, koska uutta miestä olisi todennäköisesti liian raskasta etsiä ja kouluttaa.

Olenkin tässä sekä periaatteellisesti että vastaisuuden varalle joutunut ihmettelemään kovasti taas samansukupuolisten adoptiolakien käsittelyssä ilmennyttä argumentointia. Mikä on se niin suunnaton peikko asiassa, että aikuiset isot ihmiset valahtavat viisivuotiaan tasolle rinnastamaan homoseksuaalit eläinseksiin, polygamisteihin ja lapsiin sekaantujiin?

Ymmärtäisin ehkä vielä, jos eläisimme 1600-luvulla, jolloin kaiken poikkeavan polttaminen noitina oli leppoisaa sunnuntaiviihdettä koko perheelle. Mutta kun emme elä.

Ei saisi lisätä riskiä, että lapsi joutuu kiusatuksi koulussa, argumentoidaan. Miksi itähelsinkiläisillä heteroilla työläispyryharakoilla on silti lupa näyttää "katutyöläisiltä", olla lihavia ja pukeutua rumasti? Lisäähän sekin riskiä, että lapsi joutuu kiusatuksi koulussa. Miksi vanhempien annetaan lupa pukea lapset muihin kuin kolmen sadan merkkivaatteisiin? Lisäähän sekin riskiä joutua kiusatuksi. Yhtäkkiä ne sata kiljoonaa todennäköisempää asiaa, josta lasta kiusataan koulussa on yhtäkkiä ihan jees, mutta se että äiti asuu toisen äidin kanssa tai isi toisen isin kanssa on se maailman pahin kummitus.

Kiusaamisasia lienee ainoa melkein asiallinen argumentti, vakka rikkinäinen onkin. Loppu valahtaa osastoon, josta ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Viimeisimmässä lain käsittelyssä oltiin oltu muun muassa huolissaan siitä, että naisparit harjoittavat seksiä lastensa nähden. Anteeksi? Implikaatio on selvä - epäheterous on sama kuin vastuuton eläimellisyys - mutta jonkin verran ottaa lisäksi pattiin, että nämä lauantaisaunan jälkeen pimeässä peiton alla vaatteet päällä hässijät varaavat sen oikeuden hässiä pimeässä peiton alla vaatteet päällä pelkästään heteroille. Aika vitun ylimielistä.

On niin tuhottoman noloa katsottavaa, kun nämä politiikkaan änkeneet hihhulit yrittävät perustella puhtaasti uskon asioihin perustuvia näkemyksiään "järkevästi". Ruotsalaistutkimuksen mukaan uskonnollisuus ja aivojen alhainen serotoniinitaso korreloivat keskenään. Voisitteko ystävällisesti panna koko Arkadianmäen porukan SSRI-kuurille kiitos? Veronmaksajana minulla pitäisi olla oikeus luottaa siihen, että päättäjät ovat edes jokseenkin järjissään ennen kuin avaavat suunsa.

Kiristää ja roikkuu

Olen possuillut viime syksystä lähtien. Olisin oiva esimerkki missä tahansa oppikirjassa itsensä ruualla palkitsevasta surkimuksesta, joka oikeuttaa syömisen stressillä. Ja sit stressi lisääntyy kun syö moskaa ja vetää tolkuttomasti kahvia päälle. Kierre on valmis.

Onneksi elämä osaa nöyryyttää oikein kunnolla. Tajusin tässä taannoin, että housunkaulus puristaa ikävästi. Vaihtoehtona: aiemmat pöksyt parin vuoden takaa, jolloin olin 15 kiloa läskimpi. Oli ne pakko sitten laittaa, kun kaikki muu oli likaisena.

Ovat toki aivan liian isot, roikkuvat päällä kuin laskuvarjo oksassa ja valuvat jatkuvasti lähes hoppariasentoon - ei kiva, kun ei ollut Star Wars Droids -kuvioisia kalsareita jalassa. Mutta ennen palkkapäivää ei ole vaihtoehtoja. Ja palkkapäivänäkin tuntuu erittäin epätyydyttävältä mennä tuhlaamaan rahaa vaatteisiin, jotka nopeasti joko a) jäävät liian pieniksi jos en ryhdistäydy tai b) jäävät liian suuriksi jos ryhdistäydyn.

Kun luonto alkaa pitää pilkkanaan, lienee parempi ottaa onkeensa. Onneksi alkaa olla hamekeli.

Eurovision countdown 3: The Final Five

Hei kaikki, me ollaan täällä taas! Olemme siis päässeet vihdoinkin loppusuoralle. Enää jäljellä EBU:n neljä suurinta maksajaa ja voittaja, jotka pääsevät perinteisesti suoraan finaaliin. Laulujen numerot ovat siis jo valmiiksi tiedossa olevat esiintymisnumeronsa finaalissa, jos ihmettelette moista.

Finaali, 16. toukokuuta

	3. Et s'il fallait le faire - Ranska Minä: ***  Poika: ** Minä: Ranskaa rassaa varmaan lähes yhtä kovasti kuin brittejä, että mikään ei tunnu toimivan. Joko yritetään jollain ihan alternatiivisella kuten Sebastian Tellierillä viime vuonna (mikä ei ollut lainkaan huono) tai sitten aletaan kaivata Edith Piafia. Tänä vuonna kaivataan sit Piafia ja luotetaan siihen, että kyllä iso tähti hanskaa kurjankin laulun. Valitettavan tylsä ja väritön. Poika: Oli maailmantähti tai ei, niin huono biisi.
	10. Mamo - Venäjä Minä: **** Poika: **** Minä: Kun sitten vihdoinkin isolla rahalla ja epäaidolla siirapilla voitto saadaan kotiin, niin on mukavaa kun eivät enää spennaa, ja kisoihin pääsee jotain vähän aidompaa.  Poika: En osaa kommentoida, mutta pidän kuitenkin.
	17. Miss Kiss Kiss Bang - Saksa Minä: *** Poika: ** Minä: Ei tää toimi. Palaset on periaatteessa ihan kohdallaan, mutta kun puppelipoju laulaa tytöistä, niin uskottavuus on aika nolla. Silkkaa sirkustelua.  Poika: Tylsä.
	23. It's My Time - Iso-Britannia Minä: ** Poika: * Minä: Kun on pelleilty ensin muutama vuosi, ja sitten syntyy paniikki, niin kaipa tähän on sitten tyytyminen. Väkisin väännettyä, sopisi varmaan paremmin johonkin Amerikan markkinoille jonkun Idols-kokelaan suuhun. Poika: Tylsä niin kuin kaikki muutkin Englannin laulut.
	25. La noche es para mi - Espanja Minä: ** Poika: * Minä: Idän kosiskelua. Tylsää, sielutonta. Espanja on ollut vuositolkulla ihan kateissa, ja harharetket näemmä vain jatkuvat. Ja onpas kalsea ulosanti naisella, tulee ihan Laura Voutilainen mieleen. Poika: Miksi naisella kasvaa videossa timantteja selässä? Ja tylsä biisi.

Poika: Mielestäni tämän vuoden viisut ovat paremmat kuin viime vuonna. Annoin enemmän viisiä ja neljiä tähtiä kuin viime vuonna.

Minä: Minä sen sijaan annoin historiikkikirjanpitoni mukaan viime vuonna yli puoli tusinaa viisitähtistä ja neljää tähteäkin suht reippaasti. Pikakuuntelu myös vahvisti, että ihan syystäkin on annettu. Tänä vuonna selkeitä täyden pisteen kappaleita oli vain kaksi, Bosnia ja Viro. Siitä huolimatta noin kokonaisuutena tämän vuoden anti tuntuu suhteellisen viihdyttävältä. Ehkä jonkin verran vaikuttaa, että jokainen maa tuntuu olevan suhteellisen vakavilla mielin liikkeellä - tai vaikka kieli olisikin poskessa, pelleily ei mene mauttomuuksiin kuten muutamana aiempana vuonna.

Vanhoja viisuja kelaillessa panin muuten merkille näistä Waldon kaltaisista osallistujista, että ei niillä kovin hyvin ole mennyt. Viime vuoden suhteellisen iso viisukansan suosikki Islanti jäi reilusti kärkikympistä. Toissa vuonna DJ Bobo ei päässyt edes finaaliin. Suomen voittovuonna lähimpänä samaa tyyliä olleet Romanian Tornero pärjäsi toki hyvin, mutta Belgian Je t'adore (jonka piti purjehtia kirkkaasti finaaliin) jäi rannalle. Sitä ennen tällaista ysärikamaa ei ole juuri viisuissa kuultu. Ja 90-luvulla yritettiin vielä kovasti jättää jäähyväisiä kasarille... :-)

Eurovision countdown 2

No niin, ammattitaitoinen ja kriitinen raatinne kokoontuu täällä jälleen, kuten luvattu. Seuraavaksi siis kakkosryhmä, jossa on yksi biisi enemmän kuin tiistain skabassa. Koska ihmeteltiin, että pyysimme edellistä anteeksi, emme sorru samaan tällä kertaa. Huomenna päätämme kotistudiosessiot viiden varman finalistin, eli neljän rahapussimaan ja edellisen vuoden voittajan, ruoskimiseen sekä jonkinlaiseen loppuyhteenvetoon tämän vuoden kisojen yleisestä tasosta.

Semifinaali 2, 14. toukokuuta

	1. Lijepa Tena - Kroatia Minä: **  Poika: ** Minä: Ei saa nauraa, tämä on virtsankarkailumainos! Nojoo... Tylsää kiekumista. Naisen lisäksi mieskin saisi olla hiljaa. Potentiaalia kai periaatteessa olisi, mutta kun ei ala mistään eikä oikein lopu mihinkään. Poika: Tylsää! Mies voisi laulaa yksin.
	2. Et Cetera - Irlanti Minä: *** Poika: **** Minä: En jaksanut ensin edes kuunnella, mutta periaatteessa paranee parin kuuntelun jälkeen. Ehkä se on turtumista. No, onhan tämä iloinen. Mutta vähän kliininen. Poika: Hyvä! Mutta ei sitä laulun nimeä tarvitsisi koko ajan hokea.
	3. Probka - Latvia Minä: **** Poika: *** Minä: Tätä vihattiin universaalisti svenskien Inför eurovisionissa. Miksi ihmeessä? Energinen, kiva väliosa, söpö laulaja sellaisella nalletavalla. Hyvä meno kaiken kaikkiaan. Poika: Hokeminen taas ärsyttää.
	4. Cipela - Serbia Minä: **** Poika: *** Minä: Ja toinen kisojen vitsibiisi kai olevinaan. Jonka musiikilliset arvot kuitenkin ovat varsin hyvät. Setä saattaa näyttää jättimäiseltä, keltaiselta mikrofonilta, mutta sehän on ihan hauskaa vain. Poika: Tylsä biisi mutta huvittava setä.
	5. I Don't Wanna Leave - Puola Minä: ** Poika: ***** Minä: Tyylikästä ja silkoista teflonujellusta vailla sielua tai tunnelmaa. Ehkei kyynikon sieluni vain enää kykene. Jos pitää valita Puolan ja Islannin tyttöjen väliltä, niin valitsen kuitenkin Islannin. Poika: Rauhallinen ja hyvä biisi, kaunis nainen ja laulaa hyvin.
	6. Fairytale - Norja Minä: *** Poika: ***** Minä: Tässä toivoisi kai olevansa riittävän lapsekas. Mutta kun ei voi. Poika huutaa eikä laula. Kappale on "ihan kiva", mutta niin simppeli, ettei kestä toistoa pidemmän päälle lainkaan. Poika on söpö, mutta jotenkin tulee sellainen tunne, että hän tietää sen myös liian hyvin itse. Jotenkin omahyväinen viuluaan renkuttaessaan. Joo, en halua että tämä voittaa, myönnetään, joten kaipa tässä on jotain projisointiakin. Poika: Älyttömän hyvä biisi. Paras minun koskaan kuulemani Norjan viisu.
	7. Firefly - Kypros Minä: ** Poika: ** Minä: Voi tyttöparkaa, lähetetty laulutaidotta maailmalle, raukka parka. Laulussa kai olisi ihan pientä potentiaaliakin, mutta solistin vaihtoa se vaatisi. Poika: Yksinkertainen.
	8. Let 'tmou - Slovakia Minä: ** Poika: ** Minä: Voih, tätiin taitaa sattua tosi pahasti, kun kiljuu kuin pistetty sika. Mitä pahaa toi setä sille oikein tekee? Poika: En osaa kommentoida, mutta en vain pidä.
	9. Believe Again - Tanska Minä: *** Poika: ** Minä: Ronan Keatinging tekemä. Ja sen kuulee. Ihan niin kuin Ronan Keating olisi tehnyt tämän Ronan Keatingin laulun aiemmin pariin kertaan. Ja jos laittaa silmät kiinni, niin Ronan Keating myös laulaa. Ei ärsytä, ei kiihota. Menee perusmiellyttävästi toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.  Poika: Tylsä.
	10. Love Symphony - Slovenia Minä: ** Poika: ***** Minä: Tämä sopisi hyvin puhelimen soittoääneksi, sama 20 sekunnin luuppi toistuu. Ja toistuu. Ja toistuu. Poika: Tässä vain on jotain minuun iskevää, tuo aloitus varsinkin.
	11. Dance with Me - Unkari Minä: ** Poika: ** Minä: Emmä jaksa koko lajityyppiä. Se, että jokin yrittää olla coolia melodian kustannuksella ei vain jaksa viihdyttää. Poika: Tämä ei sovi euroviisuihin. Näitä on kuullut ihan liikaa ennenkin.
	12. Always - Azerbaidzan Minä: *** Poika: **** Minä: Ruotsalaiset yrittää tehdä itä-tanssibiisin. Ja lopputulos kuulostaa välillä enemmänkin Karibia-rytmeiltä. Jotenkin koomista, mutta feikkiä. Poika: Kiva rytmi. Rytmi iskee sydämeen.
	13. This Is Out Night - Kreikka Minä: **** Poika: **** Minä: Okei, todella sieluttoman viimeisen päälle pro-kamaa. Koukkua koukun perään liukuhihnavauhtia. Mutta koukku on aina koukku. Joten koukutun, vaikka tiedänkin että nappejani painellaan laskelmoiden. Paras näiden viisujen tämän lokeron jutuista. Poika: Ei pysty vastustamaan, vaikka en tiedä miksi.
	14. Love - Liettua Minä: ** Poika: * Minä: Yksi tähti modulaatiolle, toinen... en tiedä mille. No annetaan kuitenkin. Poika: Hyi, viekää tämä moska sinne missä pippuri kasvaa!
	15. Hora din Moldova - Moldova Minä: **** Poika: **** Minä: Etno. Jälleen kerran ylittää kirkkaasti vaatimusrajani sillä saralla. Tällainen iloinen, aidohko ja rytmikäs kansanmusiikkikama vain on vastustamatonta. Ja laulajalla on hiton hyvä ääni. Poika: Hauska täti, hauska kappale.
	16. Carry Me in Your Dreams - Albania Minä: *** Poika: ***** Minä: Hei kaikki, ja tervetuloa vuoden 1985 euroviisuihin! Mutta mikäs siinä, onhan tuolla yksi koukkukin. Ja tollasia kivoja vonkuvia pillejä. Poika: En osaa oikein selittää, mutta hyvä silti.
	17. Be My Valentine - Ukraina Minä: *** Poika: * Minä: Olen erinäisiin suuntiin vaahdonnut tästä. Kakkasuklaahuulia, liian aggressiivista. Itä, tuo vanhan maailman dekadenssin viimeinen tyyssija, ei voi kun suu auki katsoa. Ja ehkä vähän silti hymyilyttää, koska onhan tuo julkeus sinänsä aika... hienoa. Biisi sinänsä, nojoo, mutta että El Condor Pasaa sekaan, joopajoo.  Poika: Tyhmä! En tykkää noista seksijutuista. Hyvä ettei livenä näe tuota videota.
	18. Rändajad - Viro Minä: ***** Poika: ***** Minä: Numerolla 18 näemmä kilpailee näiden kummankin semin parhaat biisit. Tämä on hieno, tunnelmallinen. Tässä on pieni c-osakin. Ja Viron kieli on ihku.  Poika: Pakko sanoa, että hyvä, mutta muuten en osaa kommentoida.
	19. Shine - Alankomaat Minä: * Poika: * Minä: Tämä on jo niin nolo, ettei ole oikeastaan enää edes hauskaa. Toisaalta vihaaminen ja liika pilkkaaminen olisi jo verrannollista vammaisen potkimiseen. Ehkä vähän pitää kunnioittaa sitä, että Hollanti pyrkii ainakin pitämään oman linjansa vuodesta toiseen. Vaikka se onkin huono linja. Mutta onpahan oma.  Poika: Nämä papparaiset eivät ole tervetulleita euroviisuihin.

Eurovision countdown 1

Se on tapahtunut, lapseni (8 v.) silmät ja korvat ovat avautuneet euroviisujen ihanaan maailmaan. Mikäs sen mukavampaa kuin istua väittelemässä pisteytyksestä. Yhteneväisyyksiä on, mutta myös paljon eriäviä mielipiteitä, joita arvostan vielä enemmän kuin sitä että ollaan samaa mieltä.

Tästä minäkin aloitin. Hieman Poikaa nuorempana. Ensimmäiset muistot ovat noin vuodelta 1975. Siitä huolimatta ajauduin progeen, joten turha puhua euroviisujen degeneroivasta vaikutuksesta.

Se mikä viisuissa on hyvää, tai oli ehkä enemmän silloin 70-luvulla, oli monimuotoisuus. Tekee lapselle hyvää kuulla paljon eri musiikkityylejä puhumattakaan lukuisista eri kielistä. Sinänsä harmittaa, että kielirajoitus on nykyään poistettu. Mutta kyllähän tuolla vieläkin vilisee hepreaa sun muuta.

Ja kun ei muitakaan lapsuuteni hyviä lastenohjelmia, kuten Levyraatia ole enää.

Otammekin nyt Pojan kanssa parina tulevana päivänä varaslähdön ja kerromme teille kaikille miten asiat oikeasti ovat, kommentein ja tähdin (pisteytys 1-5 tähteä). Pyydämme etukäteen anteeksi.

Semifinaali 1, 12. toukokuuta

	1. Just get Out of My Life - Montenegro Minä: **  Poika: * Minä: Täysin yhdentekevä tusinajuttu. Ei erotu edes viisumassasta. Poika: Biisi kaipaa lisää ääntä.
	2. Aven Romale - Tsekki Minä: **** Poika: * Minä: Ilmeisesti muu maailma näkee lähinnä typerän esikatseluvideon, mutta olkoon vitsibiisi tai ei, tämän musiikilliset ansiot ovat aivan eri tasoa kuin viimevuotiset laulavat kalkkunat sun muut. Poika: Kaipaa vähän enemmän järkeä.
	3. Copycat - Belgia Minä: ** Poika: * Minä: Sinänsä arvostettavaa, että lähdetään letkeällä meiningillä kisoihin. Mutta kun asenne puuttuu. En sano Pojan nähden missä kohtaa kehoa sitä asennetta kaipaan. Poika: Ei kommentoi.
	4. Eyes that Never Lie - Valko-Venäjä Minä: *** Poika: * Minä: Pelkästään ämyreistä kuultuna oikeastaan kaksi tähteä. Mutta visuaalinen puoli osoittaa esiintyjältä niin käsittämätöntä pokkaa, että pakko antaa kolme. Poika: Tylsä biisi ja kaipaa enemmän potkua.
	5. La Voix - Ruotsi Minä: **** Poika: ***** Minä: Menevä ruotsiviisu, mikä ei kauheasti poikkea mistään aiemmistakaan tämän tahtilajin ruotsiviisuista. Ja äärettömän tylsä rumpukone taustalla. Mutta Malena... ah! Poika: Hyvä laulu, hyvä laulaja jne.
	6. Jan jan - Armenia Minä: **** Poika: ** Minä: Etno. Mä nyt tykkään melkein varauksetta etnosta. Tanssibiiteinkin. Poika: Tylsä ja ärsyttää että hokevat koko ajan noorpaar.
	7. La teva decisió (Get a Life) - Andorra Minä: ** Poika: *** Minä: Lähes keski-ikäinen täti haluaa kuulostaa ja näyttää teiniltä. Joo ei. Poika: Laulu on hyvä mutta laulaja näyttää liian vanhalta.
	8. The Highest Heights - Sveitsi Minä: ** Poika: ** Minä: "Kuunnelkaa, me osataan olla samaan aikaa U2 ja Coldplay - tylsimmillaan - eikä meissä ole mitään omaa." Poika: Huono laulu. Ja kuulostaa tosiaan U2:lta.
	9. Düm Tek Tek - Turkki Minä: *** Poika: **** Minä: Ihan kivat rytmit ja rullaa siististi alusta loppuun. Mutta tuhottoman tasapaksu verrattuna muutamiin muihin tähän lokeroon osuviin kilpailijoihin. Teflon. Liikaa laskettu likan hyvin muodostuneen keskikehon varaan. Poika: Ihanaa vihdoinkin joku Turkin biisi minun makuuni!
	10. There Must Be Another Way - Israel Minä: **** Poika: ** Minä: On ihanaa kun tuossa on englantia minimaalisesti, eli ei ymmärrä käytännössä lainkaan mistä lauletaan. Koska se olisi varmaan taas jotain maalle tyypillistä tekopyhää maailmanparantelua. Ja koska ei ymmärrä, melodia on ajan myötä ryöminyt iholleni. Ja toi kieli ON kaunis. Poika: Tylsä biisi ja siinä kaikki.
	11. Illusion - Bulgaria Minä: *** Poika: *** Minä: Kontratenorit on aina vähän siinä ja siinä tykkäänkö vai en. Mutta tähän dunkkadunkkaan se tuo hieman sitä tarvittavaa korniutta, joka pikkasen hymyilyttää. Tämähän on siis oikeasti aika kamala sekametelisoppa. Poika: Hyvä biisi mutta harmi että videota ei näe live-esityksessä.
	12. Is It True - Islanti Minä: ** Poika: ***** Minä: Herkkä, heleä, hyvä ääni tytöllä. Ja siihen se sitten jääkin. Poika: Kaunis biisi ja kaunis laulaja. Uskon että tämä pärjää hyvin.
	13. Nesto sto ke ostane - (EJT) Makedonia Minä: ** Poika: * Minä: Emmä välittänyt tällaisesta 80-luvulla enkä välitä nytkään. Vaikka mulla olikin pari Bon Jovin levyä. Poika: Yäk, viekää tämä roska roskikseen.
	14. The Balkan Girls - Romania Minä: ** Poika: * Minä: Sama teflon-ongelma kuin Turkinkin kanssa, mutta vielä asteen pahempana. Poika: Sama juttu kuin äskeisestä biisistä! Argh!
	15. Lose Control - Suomi Minä: **** Poika: *** Minä: Hillun tossa kolmen ja neljän tähden välillä. Mutta kaipa sille pitää neljä antaa ihan kannustuksena. Tähän alkaa tottua, ja jalkakin kyllä tamppaa kun sitkeästi kuuntelee. Itse asiassa se puoliakustinen versio, joka kuultiin esim. Ne Salmiset -ohjelmassa on huomattavasti parempi. Tää tanssiversio jotenkin vain kuulostaa niin tajuttoman vanhahtavalta ja kuluneelta. DJ Bobolta. Ja kaikki me tiedetään miten Bobolle kävi kaksi vuotta sitten. Poika: Vanhalta kuulostaa.
	16. Todas as ruas do amor - Portugali Minä: *** Poika: **** Minä: Jo toisena vuotena peräkkäin pidän Portugalista. Varmaan siksi, että ovat taas uskaltaneet lähettää jotain suht aitoa, eikä naapurimaita kosiskelevaa väkinäistä huttua. Jotenkin kepeän kesäinen juttu. Poika: Hyvältä kuulostaa. Mutta puhti huuhtoutuu veteen keskellä biisiä.
	17. What If We - Malta Minä: **** Poika: *** Minä: On kummallista, että niin isosta tädistä lähtee vain noin pieni ja kimeä nenä-ääni. Biisistä kuitenkin jotenkin tykkään, tai ehkä se on tuo ihme "Pieni talo preerialla kohtaa Seitsemän rohkeaa miestä"-jousikomppi tuossa taustalla. Poika: Chiara laulaa hyvin, mutta kaipaa lisää puhtia.
	18. Bistra voda - Bosnia-Hertsegovina Minä: ***** Poika: ***** Minä: Emmä tiedä mistä nää laulaa kirkkaan veden lisäksi, mutta Balkan-melankolia, hei kamoon! Valun ihan bistravodaa tästä, ja ihan ensikuulemasta lähtien. Ja noi ihme puna-armeijanaiset videolla. Niin outo yhdistelmä, että olen ihan että vau. :-) Poika: Biisi on hyvä ja puhtia ei puutu tippaakaan!

Ja huomenna vuorossa täältä kotistudiosta semifinaali 2. Eat your heart out Mikkosten perhe.

Ia näite me kirioitame teille

Vaikka lentäviä autoja ei tulekaan, koska niitä ei tarvita. Ja koska kalloon kytkettävät nettipuhat ovat nykypäivän valossa pikemminkin steampunkia kuin cyberpunkkia, niin haluan silti seuraavaksi tietokoneekseni tällaisen.

All-In-One Victorian PC From Steampunk Jake Von Slatt

Tajunnanvirtasunnuntai

Katsottiin viime yönä Miehen kanssa vihoviimeiset 8 jaksoa Galacticaa. OMG, OMGS, zOMG ja niin edelleen. Minua jäi kuitenkin häiritsemään pahasti muutama asia kuten (spoilerivaroitus, seuraavat pari riviä kirjoitettu valkoisella):

Mikä Kara Thrace lopulta oli? Miksi ilmoille heitetään numero 7, jonka elämää ei sen kummemmin valotettu. Mitä &%/%&/&%¤/%¤:a se kuolleista palaaminen oikein oli?

Noin.

Yön scifiannoksen jäljiltä kävimme ylikierroksilla ennen nukkumaan menoa, ja ylikierrokset vain jatkuvat näemmä edelleen, varsinkin kun tuli katsottua Teemalta mainiota sarjaa ihmisen älykkyyden monimuotoisuudesta.

Yöllä Galactican lomassa käydyt kvasifilosofiset keskustelut ihmisen tajunnasta olivat hyvän sarjan hautaamisen lomassa vaihteeksi todella stimuloivia ja hauskoja. Pullolla Freixenetiä saattoi olla osuutta asiaan.

Panimme merkille muun muassa miten ihmisillä on yhteiskunnassa niin monenlaisia rooleja, että voidaan sanoa heidän luovan myös aivan uusia elämänmuotoja, joiden vangiksi he samalla jäävät koska eivät oikein tajua, että ne syntyneet olennot ovat elossa.

Vainoharhainen ajatus siitä, että on olemassa jokin maailmanlaajuinen salaliitto voisi aivan yhtä hyvin selittyä sillä, että yhteiskunta olemme me, ja kuitenkaan emme ole.

Olemme luoneet maailmanjärjestyksen, joka itse asiassa elää aivan omaa elämäänsä. Kansallinen identiteetti, yhteiskunnallinen vastuullisuus ja kaikki muu löpinä ovat se energia, jotka pitävät nämä entiteetit hengissä. Silti yksilöt itse elävät yksilön omaa elämää niin, etteivät päivittäin tiedosta todellista rooliaan "yhteisöeliössä".

Scifikirjallisuuden, -sarjojen ja -leffojen peruskauraa on myös "hive mind", joka on niissä usein jotain pelottavaa. Varsinkin länsimaista, individualistista yksilöä kammottaa jo se, että mitä pidemmäs itään mennään, sitä vähemmän yksilöllä on merkitystä. Ryhmämieli, kollektiivinen tietoisuus on peikko, koska ulkoisen ohjailijan pelko on suunnaton mörkö. Se juontuu kaukaa, varoitus on jo ilmestyskirjassa.

Ja silti kaipuumme kollektiivisuutta ja jaettua tietoa kohtaan on aivan valtava. Mitä muuta ovatkaan esimerkiksi internet, sosiaaliset mediat, cloudsourcing tai taistelu tekijänoikeuksia vastaan kuin hidasta mutta varmaa ryömintää kohti jotain, minkä ryhmämieleksi nimittämiseen ei enää tarvita edes kauhean paljon hyvää tahtoa.

Ja tämä nerokas päätelmä selittää yhden ihmiskunnan tärkeimmän tulevaisuusvision toteutumattomuuden.

(drum fill)

Hyvä naiset ja herrat, meillä ei ole lentäviä autoja, koska me emme oikeasti enää tarvitse niitä.

:-D