Shit + fan

Mistä tietää että on viimeinen työpäivä ennen lomaa?

Tietenkin siitä, kun kaikki menee lahjakkaasti päin helvettiä. Kun kaikki on paskaa paitsi kusi. Kun kaikki menee päin vittua paitsi muna.

Ei tällaista kertakaikkiaan voi olla.

Suuret sympatiat myös kollegalle, jolla tuntuu olevan ihan satumaisen huono tuuri.

Voi helvetin helvetti. Just nyt ois ihan sairaan kivaa olla totaalisen anonyymi ja vuodattaa varsinainen kauhutarina.

Sen sijaan puren hammasta, hymyilen, raadan ja lähden illalla täältä elokuvateatterin kautta niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.

Sen jälkeen kerskakulutan pari päivää. Ja sitten voisin vaikka tekopyhästi ryhtyä vaahtoamaan firmojen autoetujupakasta, josta Sinnemäkeä lyödään ihan turhaan kuin vierasta sikaa.

Edit klo 2.03:
Pakko se on uskoa, olen hengissä. Vitutti ja haisin pahalta kun pääsin töistä leffaan asti. Onneksi Batman oli hyvä. Nyt enää vain haisen pahalta. Asiaa tuskin enää pahentaa jääkaapin viimeinen olut.

Jos ei heti aamuysiltä puhelin soi, saatan hiljalleen uskoa loman tosiaan alkaneen. Tämä lienee se hetki, kun voi väsymyksen ja Karhun aiheuttamassa promillen yhteishumalassa tirauttaa hiljaisen ilon kyyneleen. Kyllä työläinen on nyt onnellinen.

Paikat kuplii alhaalla

Viime viikolla meni aivan yhtäkkiä vatsa sekaisin. Koliikkia muistuttava kouristelutila jatkui aikansa, kunnes paine purkautui sieltä, mistä sen mieluiten pitääkin. Sitä ennen olo oli todella tuskaisa, ja hyvä ettei taju mennyt.

Sama toistui tänään, ja luulen tajunneeni mikä on homman nimi. Kummastakin koliikkitilasta nimittäin löytyy yhteinen tekijä: Novelle Calcium Citrus, jota olin juuri hieman aikaisemmin juonut puolen litran pullollisen.

En saa vissyistä ja hiilihappovesistä mitään oireita, en myöskään hiilihapollisista limuista, eli mistään pelkän hiilihapon aiheuttamasta pierutaudista en todellakaan usko olevan kyse. Pitäisikin kai tuskiin varautuneena testata vielä kolmaskin puollo tuota, jotta voisi harkita mahdollisen asiakaspalautteen lähettämistä Hartwallille.

Sen verran nimittäin surfasin erilaisten kalsium-valmisteiden tietosivuilla, että esimerkiksi poretablettina saatava kalsium-lisä voi aiheuttaa muun muassa vatsavaivoja. Tämä kerrotaan myös valmisteiden käyttöohjeissa. Haluaisinkin kysyä Hartwallilta, onko mitenkään mahdollista että myös tällaisella virvokejuomalla voisi olla ihan samanlaisia sivuoireita kuin muillakin kalsium-valmisteilla, joissa happo ja emäs kohtaavat toisensa kuumassa, tai ainakin kovin poreilevassa syleilyssä.

Ja toinen vaihtoehto on tietysti, että pulloerä on pilalla. Kumpikin Novelle-pullo on ostettu samasta kaupasta. Ja koska ostojen väliä on vain noin viikko, ei ole mahdotonta, että ovat vielä samaa erää. Kumpikin pullo on tallessa, joten jäljityskään ei ole ongelma.

Jos kolmaskin pullo aiheuttaa samanlaiset oireet, niin tiedänpähän mistä on kyse. Ja kun joulun pyhinä on apteekit kiinni ja kinkku ummettaa, niin lääke löytyy läheltä. Olkoonkin, että olen minä miellyttävämpiäkin laksatiiveja nauttinut, kuplapainepuhdistus ei oo ihan se kivoin kaikista.

In the summertime

Kaipa se jotain viime kuukausien säistä kertoo, että tänään taitaa olla peräti toinen päivä koko kesänä kun olen kokenut tarvetta ottaa ulkona pitkähihaisen pois päältä.

Näiden säiden on kuulemma sääsetien ja -tätien mukaan nyt tarkoitus jatkua. Kiitokset tästä voitte osoittaa minulle. Lomaan on neljä työpäivää, eikä minulla ole ollut moneen vuoteen tapana lomailla huonossa säässä. Teidän kannattaa muistaa tämä ensi vuonna, kun sumplitte vapaitanne.

Ne, jotka minut hyvin tuntevat tai lukevat tätä blogia vähän tarkemmin, saattavat nyt (täysin oikeutetusti) kysyä mitä niillä hyvillä lomasäillä oikeastaan edes teen, kun kuitenkin kukun yökaudet pelaamassa ja nukun kaiket päivät. Hieman legendaarista keihässankari-ilmauksen "vittuillakseni heilutin" perusajatusta mukaillen on tunnustettava, että se mikä on heinäkuun alussa lomalle lähteviltä ilkkujilta pois, se on tuplavitutuksen paikka, kun sen saa joku, joka ei sitä tarvitse. Kiusa se on pienikin kiusa.

Throw away your television

Miksi suomalaiset eivät käytä IP-tv:tä? kysyy Afterdawn.com otsikossaan uutisoidessaan DigiTodayn uutisoinnin eurooppalaisesta IP-tv:n katselusta ja Suomen jäämisestä muiden jälkeen. Uutisen mukaan myös lautasantenneja on vähän.

Tuntuu aika hölmöltä kysymykseltä, jos vähänkään miettii suomalaisia käytäntöjä. Antenni- ja kaapelitelevisioverkko kattaa maan varsin hyvin toisin kuin Euroopassa, jossa ei ole lainkaan outoa, että haravakuva on yhtä lumisadetta, vaikka asuisi suuressa taajamassa. Myöskään samanlaista keskusantennikäytäntöä kuin meillä ei harrasteta ollenkaan yhtä laajamittaisesti Euroopassa - ei ole lainkaan epätyypillistä, että kerrostalossa on jokaisella asunnolla oma harava katolla.

Muita huomioita suomalaisesta IP-televisiotoiminnasta:

• Mahdollisuus on vain niille, jotka ovat tietyn laajakaistapalvelijan asiakkaita
• Palvelu on yleisesti ottaen kallis ja tarjonnaltaan suppea, varsinkin kun terrestriaalijakelu kasvattaa tarjontaansa koko ajan
  
• Suurinta osaa IP-tv:tä tarjoavista operaattoreista ei pidetä teknisesti kovin luotettavina - kotinetti pätkii (ja asiakaspalvelu on ala-arvoista), kaapeli- tai terrestriaalitelevisio toimii sen sijaan melkein kuin junan vessa ja sen teknisen huollon joutuu yleensä hoitamaan (ja tappelemaan) joku muu kuin ns. minäitse, joten miksi vaihtaa luotettava epäluotettavaan?
  

Ja mitä siihen lautasantennikatseluun tulee, niin edelleenkin esimerkiksi suuret asutuskeskukset ovat niin hyvin kaapeloituja ja maan kattava terrestriaaliverkko niin hyvä, että lautasantennimarkkinat supistuvat aika pitkälle omakotitaloasujiin ja muuten haja-asutusalueille.

Se tässä hyvin kerrostalokeskeisessä Suomen maassamme on myöskin, että toisin kuin manner-Euroopassa, lupa saada lätkäistä lautasantenni edes omalle parvekkeelle lähes näkösuojaan (tai auta armias, parvekkeen kaiteeseen, katosta nyt puhumattakaan) ei ole mikään itsestäänselvyys vaan pikemminkin onnekas poikkeus.

Lisäksi Suomen maantieteellinen sijainti on lautaskatselua ajatellen aika rajaseutua. Matala-asutusalueilla hommaa vaikeuttavatkin puut, joita ei usimmiten niin vain pois tieltä kaadella.

The Beginning is the End is the Beginning

Taisin tulla hieman housuihini. Kollega pyyhkii kyyneleitään.

Big spender

Menin sitten eilen ostamaan kalsareita ja rintsikoita. Anttilassa minut toivottivat tervetulleiksi lukuisat ale-kyltit siellä sun täällä. Sekosin.

Minulla on nyt sitten puupohjaiset pistokkaat (ih-ku!), kiva farkkuhame, punainen teepaita (olen alkanut todella pitää punaisesta) ja vaaleanoliivi printtipitkähihainen, joka on niin hengähdyksenohut, että selkämakkaroita hävettää (mutta se oli halpa).

No, ostin kyllä tissiliivejäkin, järkeviä sellaisia. Mutta kalsarit on Hello Kittyt. Ihan kiusallaan.

Rynnäspanssareista on todettava, että alan tästä lähin suosimaan kaarituettomia ja toppauskupittomia malleja entistä enemmän. Meillä kookasvarustuksellisille on nimittäin yleensä tarjolla suhteellisen laadutonta liivivalikoimaa huokeassa hintaosastossa, ainakin jos meinaa saada muotoilut kupit ja kaaret ja ehkä kivan värinkin siihen kaupanpäälle. Olkahihnat ovat yleensä kengännauhan ohuet ja rinnanalusnauha niin löysä ja kapea ritsa, että liivien ennestäänkin lähes olematon ryhti katoaa muutaman pidon jälkeen.

Sen sijaan pullealle puskurille löytyi hyviä, tukevia Swegmarkin kaarituettomia ja toppaamattomia malleja parikin kappaletta, eikä tarvinnut turvautua edes mihinkään Sloggin urheiluliiviällötyksiin. Eikä tarvinnut lähteä Triumphin tai Gossardin hintaluokkaan lainkaan saadakseen myös kunnon leveän rinnanalusnauhaosan ja leveät olkaimet. Swegmarkin muistan mallina myös äitysajoiltani, valmistavat myös imetysliivejä (oikein mukavat olivat) ja ilmeisesti palvelevat myös rintaproteesinaisia.

Topatuissa tai kovakuppisissa rintaliiveissä on muuten lisäksi se huono puoli, että varsinkin näin kesäisin ne hiostavat ihan pirusti. Eikä ne kaarituetkaan sitä hiostamista yhtään vähennä. Ja väittää miesväki vähän sellaistakin, että ainakin muotoillut kupit on ihan peppulista - näyttää hyvältä, mutta tuntuu pahalta. Näppituntumaan on hyvä luottaa.

Graniitti-Anttilan alemeningistä sen kyllä haluaisin sanoa, että on kyllä harvinaisen sekavasti esillä aletuotteet. Vieri vieressä alea ja uutta mallistoa niin, että on välillä täysin mahdotonta päätellä että oliko tuote alennuksessa vai ei.

Esimerkiksi tissiliiviosastolla oli Swegmarkeja kahdessa eri hyllyssä. Toisen, pienen, hyllyn päällä oli ilmoitus erästä Swegmark-liivialea, joten järki sanoo, että ne siinä pikkuhyllyssä ovat niitä aletutoteita. No eivät olleet, itse asiassa aletuotetta ei ollut koko puodissa tarjolla lainkaan. Sain liiveistä kuitenkin alet täysin ilman happaman naaman näyttämistäkin, koska olivat myyjät ilmeisesti itsekin jo tajunneet tilanteen harhaanjohtavuuden. Myös hame oli epä-ale, vaikka olisin vielä siellä hyllyllä voinut vaikka vannoa, että sen yläpuolella oli ale-kyltti. No, ei se kyllä normaalihintaisenakaan mikään kallis ollut, joten olkoon.

Ja sitten tähän loppuun muotipoliisista päivää:

Olen tänä kesänä lukenut erinäisistä akkainlehdistä pukeutumisvinkkejä myös meille tukeville naisille, ja niissä on muun muassa ylistetty kuinka siro pieni korkokenkä keventää läskimooseksen yleisilmettä kummasti.  Kerronpa teille salaisuuden: ei muuten, vittu, kevennä. Älkää uskoko kenkävalmistajien hypettämiä muotidiletantteja, jotka ilmeisesti mainostavat näitä harhakuvitelmia ilmaisten korruptio-Blahnikien toivossa.

Sinä ja minä massava ihminen, tässä kylmä totuus: siroissa ohutkorkoisissa rimpuloissa näytät hammastikuilla tasapainoilevalta lihapullalta. Lisäksi olet vaarallinen ympäristöllesi, kun rojautat sillä stiletilläsi ja kaskelottimassallasi jonkun jalkapöydästä läpi katuporan tuhovoimalla.

Jätä katuporaus hyvärakenteisille ja ruskettuneille miesmalleille ja suosi tolppaa, mielellään jopa kiilaa. Myös hehtaaripohkeesi kiittävät, kun lakkaat leikkimästä friikkisirkuksen tasapainotaiteilijaa.

Matkustan ympäri maailmaa

Lomaan on enää muutama hassu työpäivä. Vielä pitää siis jaksaa hetken, vaikka tuntuu ettei enää millään kykenisi. Tietenkin on myös lomallelähtöstressi. Kuuden viikon lomaputken paikkaajani on briiffattava kunnolla, ja tulee huono omatunto jos unohdan jotain.

Kuusi viikkoa lomaa on ihanan pitkä aika, loppuvaiheessa alkaa varmasti jo tehdä mieli takaisin töihinkin. No sellainenhan kertoo vain siitä, että tosiaan on levännyt tarpeeksi. Eli toivottavasti viikon viisi lopulla alan ajatella hyviä asioita työnteosta.

Varsinkin alkuvuosi on ollut vaikea ja väsyttävä, ja vaikka homma on tasaantunut ja joiltain osin parantunut kaiken aikaa, niin palautumiselle, varsinkaan henkiselle, ei pienistä pikkuvapaapätkistä ja ylityövapaista huolimatta oikein ole ollut kunnon tilaisuutta. En ole ihminen, jolla kävisi tosissaan mielessäkään päivän muotisanat burnout ja depressio, mutta välillä on joutunut ajattelemaan että jaksaako sitä tosiaan, vai kuvitteleeko vain jaksavansa. Ylityökorvaukset ovat mukavia, mutta mieluummin ne ottaisi vapaina. Tai mielellään ei tekisi tietenkään ylitöitä ollenkaan.

Paljon tietysti helpottaisi, että osaisi olla samaan aikaan tyylikkään tasapainoisesti sekä järkähtämätön, vittumainen että kuitenkin johdonmukaisen kohtelias ja asiallinen, että saisi runnottua ylemmille tahoille kouriintuntuvasti sen tosiasian, että minimaalinen työyhteisömme tekee aivan liikaa myös niitä töitä, jotka eivät meille kuuluisi, jotta huomattavasti suurempi työyhteisö jolle ne oikeasti kuuluvat pääsee lähtemään viideltä kotiin. Kuulostanko katkeralta? Taidan kuulostaa. Siis loman tarpeessa.

Lomasuunnitelmieni sisältö on alun perin ollut: ei yhtikäs mitään, paitsi korkeintaan röhnötystä, piereskelyä ja pelaamista. Mutta nyt alitajuntaan on alkanut pelottavasti syntyä hulluja mielihalujen poikasia, joista yhdelle jopa annoin jo periksi. Lähdemme ihan kaksistaan Miehen kanssa pariksi yöksi reissuun. Se tekee hyvää, muullekin kuin omalle henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille.

Pohdittiin eilen illalla pitkään ja hartaasti mikä tämän pikamatkan kohde olisi, ja päässämme pyöri muun muassa niinkin eksoottisia kohteita kuin Tampere, Turku ja Kouvola. Kouvola sivuutettiin nopeasti, koska paikkakunnalla asuva suku saattaisi loukkaantua jos kuulisi että olemme hollilla, mutta emme kuitenkaan röhnötä heidän nurkissaan. Turussa puolestaan on taas jotkut ördefestarit, ei sinne.

Tamperetta pyöriteltiin kauan. Sillä tamperehan on oikeasti hieno. Naurakaa vain, minä en järkähdä Tampereen täydellisyydestä turistikohteena. Eikä se johdu pelkästään Särkänniemestä.

Emme kuitenkaan mene Tampereelle, vaikka Plevnan pannut ja oluet huutavatkin (blogistanian lemmikkitarjoilijasta Antista puhumattakaan, jos hän nyt siellä enää töissä on). Mutta hilkulla oli. Voiton vei perinteinen Ruotsinlaiva, osaksi niistä syistä jonka Benropen kommenttilaatikkoonkin tässä taannoin kirjasin. Minulle tärkeintä on se laivalla olo, päämäärä on toissijainen asia.

Tai, ei nyt ehkä ihan. Laivamatkalla (tai nykyään melkein millä tahansa matkalla) päämärään on oltava harmiton ja tasapainoilla sopivasti tutun ja vieraan rajamailla - niin, että tiedän mihin olen menossa ja miten, mutta että nähtävyydet sun muut matkan varrella tarjoavat tuttuuden lisäksi uuttakin.

Tallinna hävisikin Tukholmalle kohteena siksi, että laivalla saa loikoilla liian vähän ja itse kaupunki on liian tympeän, vieraan ja luotaantyöntävän oloinen. Vanha kaupunki on sinänsä ihan jees, mutta muuten Tallinnassa ei ole yhtikäs mitään, mistä suoranaisesti pitäisin, ja siitä saa kaikesta uudisrakentamisesta ja nykyaikaistumisesta huolimatta edelleen likaisen ja ränsistyneen vaikutelman: eli yhtä hyvin voisin mennä metrolla Puotilan ostarille Pikkulintuun kaljalle ja saada samat sävärit. Tai, no, Pikkulintu on huomattavasti parempi.

Viehättävään Pärnuun meno taas olisi vaatinut pidemmän oleskeluajan kuin pari yötä.

Tukholma sen sijaan synnyttää minussa tuttuuden tunteen, kuin kotikonnuilleen tulisi, vaikkei minulla synnyinkaupungistani ja sen lähistöstä oikeasti mitään oikeaa muistikuvaa olekaan. Voin tuudittaa itseni siihen täysin keinotekoiseen tunnelmaan, että kotimaani ottaa minut avosylin vastaan, osaan liikkua, olla ja puhua. Mutta puitteet ovat kuitenkin jännät, vieraat, niin moni asia on muka muuttunut ajoista, jolloin kotimaani jätin.

Silkkaa roskaa koko ajatuskuvio. Mutta toimivaa sellaista. Olen selvästi altis silmänlumeelle ja itsepetokselle, ja käytän sitä sumeilematta hyväkseni rentoutuakseni. Siksi sulatan vaikkapa ällökaupallisen Disneylandin ja itse asiassa suorastaan rakastan sitä pakahduksiin asti. Siksi voin kuvitella myös meneväni johonkin järkyttävään turistirysään, jossa mikään ei ole aitoa. Epäaitous ja itsepetos ovat hyvin merkittävä osa hyvää matkailukokemusta. Las Vegasiin pitäisi joskus päästä.

Mutta vielä en ole siinä pisteessä, että haluaisin Espanjan aurinkorannikolle, koska kaikki puhuvat Suomea ja ravintolasta saa lihapullia. Kielen ja ruuan erilaisuus ovat pakollinen osa matkailun itsepetosreseptiäni. On toki suuri plussa, jos ymmärrän kohdemaan kieltä, tai suorastaan hallitsen sen, koska koen silloin tietenkin suurta kosmopoliittista tyydytystä.

Ja kyllä, Tampere sopii samaan yhtälöön ihan täysin: mustaa makkaraa rlrlrlrotvallllin reunalla. On siinä vierasta kieltä ja outoja ruokia ihan riittämiin. Puhumattakaan Tampereen oudosta tavasta toivottaa minut hiljaisesti tervetulleeksi aina kun sinne menen. Se vain tekee niin, koska minua alkaa hymyilyttää heti asemalaiturilla. Ja tulenhan minä samalla melkein kotikulmille - riittää että äiti on viettänyt lapsuutensa Kangasalla.

Ballcrusher

E3-messut ovat meneillään. Microsoft julkisti uudistetun Xbox 360:n dashboardin.

Hyi helvetti että on ruma.

Pöllin kuvan tuolta Ydinjoukosta teillekin nähtäväksi.



Mitä huomaamme? Microsoft on vähintäänkin kateellinen Nintendolle ja Applelle. Niin on pöllitty Wiin Miit ja iTunesin "kansiselain". Vasemmassa yläkulmassa luurailee jokin Windows Media Centerin haamu.

En suoranaisesti kaivannut Xboxilta mitään sisäisen Hello Kittynsä löytämistä. Toki dashboard on pitkään kaivannut uudistumista jo massiivisten kirjastojen käsittelyn helpottamiseksi, mutta miehekäs olomuoto olisi saanut säilyä edes jotenkin. Jos tuo kuva nyt tosiaan on sitä mitä tuleman pitää, niin henkiset munani murskaantuvat.

Apple-muotoilu ja Nintendo-söpöstely on valinta siinä missä Xbox-äijäilykin (sukupuoleen katsomatta).  Nyt valinta viedään pois. Nyyh.

(Niin, ja PS3 ei ole äijäilijöille, vaan emoille ja gooteille. Ainakin kaiken GTAIV-itkukitinälaitesotavalituksen perusteella. Final Fantasy XIII -eksklun menetystä surevat fanipoitsut vetelevät varmaan tällä hetkellä ranteitaan auki.)

Taking it global

Luovan työn tekijät ja yrittäjät eli Lyhty Verkkouutisissa:

Lyhdyn mukaan valloillaan rehottava nettipiratismi estää
tietoyhteiskunnan kehittymisen. Yhdistys toivoo, että musiikin, pelien
ja elokuvien ostaminen ja esimerkiksi videonvuokraus voitaisiin tehdä
netin kautta – laillisesti.

– Verkkokauppaa ei ole helppo
pyörittää, jos samaa kamaa saa ilmaiseksi verkosta. Emme halua ihmisiä
linnaan, vaan etteivät he jaa verkossa toisen ihmisen töitä, siis
sellaisia töitä, joiden avulla toiset yrittävät elää, Kaira sanoo.

Niin, väkisinkin kyllä miettii, että mikähän se nyt loppuen lopuksi sitä tietoyhteiskunnan kehittämistä jarruttaa? Okei, jos lataa netistä jotain, jonka voisi mennä ostamaan siitä lähiostarilta, niin okei, se on persiistä. Mutta tällä hetkellä suuri ongelma on siinä, että monia asioita kohdellaan epäglobaalisti. Esimerkiksi pelien kohdalla Eurooppa jää jatkuvasti Aasian ja Yhdsyvaltain markkinoiden jalkoihin. Turha syyttää piratismia, jos Eurooppaan tuodaan jokin peli vasta kuukausia Aasian ja Jenkkien julkaisun jälkeen. Sama pätee vaikkapa tv-ohjelmiin. Miten kivaa olisikin ostaa verkkokaupasta uusien sarjojen jaksot. Mutta koska asun Suomessa enkä Jenkeissä, saan uusimmat Lostini, Galacticani tms. vasta siinä vaiheessa kun markkinavoimille sopii päästää ne Eurooppaan.

Alan suhtautua vakavasti ja myötämielisesti piratismin vastaiseen taisteluun vasta siinä vaiheessa, kun markkinavoimat tunnustavat aiheuttavansa omalla alueellisella markkinointipolitiikallaan osan piratismiongelmista ja ajattelevansa liian analogisesti ja paikallisesti digitaalisella ja globaalilla aikakaudella.

I, megaphone

Jaa, ei sieltä Verkkokaupastakaan sitten iPhonea ilman liittymää saa. Edelleenkin jotenkin ihmetyttää, että liittymää ei saa myydä pakkokytkynä puhelimen kanssa, mutta puhelimen saa kuitenkin myydä pakkokytkynä liittymän kanssa. Osaisiko joku selittää tämän logiikan?

Jokos uuden iPhonen simmilukkoon löytyy kräkkäysohjeet jostain?

Drive

Toisinaan - harvoin, mutta toisinaan kuitenkin - joutuu ihmettelemään mistä julkista liikennettä tukiessaan oikeastaan maksaa. Kun alan oikeasti kaivata autoa jopa keskustassa, voidaan sanoa että homma toimii huonosti.

Kesä on tietenkin se aika jolloin kaikki on huonoimmillaan, kun aikatauluja supistellaan ja rattiin pannaan ilmeisesti ne kaikkien huonoimmin palkatut ummikot, jotka eivät muista reittejä, ajavat kuin eivät muistaisi liikennesääntöjäkää, eivätkä osaa kieltä oikein edes henkensä pitimiksi. Jurppii moinen, koska hinta tästä huvista on sama kuin talvella. Eikö kesäisen palvelun huonontomisen takia pitäisi olla sitten reilun pelin nimissä myös alennetut kesähinnat?

Matkaan juuri tällä hetkellä bussissa 16, jonka kuski on kuulemma ensimmäistä päivää töissä, eikä reitistä hajun poikastakaan. Siispä matkustajat huutoäänestävät miehelle oikeaa reittiä. Eli te 17.44 Hernesaaresta lähtevää bussia Bulevardilla turhaan odottaneet hävisitte, kun hävisin poikkeusreitistä ilmeisesti ainoana tietävänä huutoäänestyksen. Seurauksena sompailtiin itseämme ikuisuus suljetulta Uudenmaankadulta takaisin reitille.

Rakas HKL, olisiko sittenkin fiksumpaa laittaa ne ummikot ensin helpoille liityntälinjoille ja siirtää kokeneet kimuranteimmille reitille? Vai eivätkö vanhat kuskit suostu luopuaan saavuetuista eduista?

1984

Janilla on kyllä todella hyvä pointti näistä eduskunnan työryhmien mietintämyssysessioista: yhtäkkiä asioita aina putkahtelee, ja huksfluks ne ovatkin sitten jo hyväksyttävinä. Ja vaikka peruskansalainen saisikin tehokkaasti tietoa erilaisten asioiden valmisteluista, yleensä asiat eivät ole riittävän jäsenneltyjä ns. tavallista kansalaista ajatellen ennen kuin alkaa olla liian myöhäistä.

Nuorena olin nuorille tyypilliseen tapaan muka kauhean tiedostava ja vallankumouksellinen, ja kirosin sitä, kun lampaat vain laiduntavat, eikä nykypäivänä varmasti Suomen kaltaisessa maassa olisi ainuttakaan asiaa mistä kansa lähtisi oikeasti kaduille mellakoimaan ja vaatimaan päätä vadille. Sitten perheydyin ja muutuin lampaaksi. Nyt kun oma karitsa alkaa olla kouluikäinen, vanha teini minussa nostelee aina välillä päätään ja kiroaa.

Ymmärrän kyllä mistä tällaiset sormenjälkirekisterimietelmät päättäjillä kumpuavat. Siitä, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä hallitsemattomammalta ja kaaottisemmalta maailma näyttää. Uusia asioita ei enää ymmärretä, tai jos ymmärretään, ymmärretään vain niiden asettamat uhkakuvat.

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän pelkää. Mikä on hullua, koska itse asiassa sen pitäisi olla aivan toisin päin. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän pitäisi olla pelättävää, sillä jos on jo tähän asti päässyt, niin pääsee tästä eteenkin päin. Lisäksi, loppu on lähellä, joten mitä stressaamaan.

Katson kateellisena eläkkeelle aivan juuri virallisesti pääsevää äitiäni, joka pienistä ymmärrettävistä rahahuolista huolimatta vaikuttaa onnellisemmalta kuin koskaan. Kun pienellä ihmisellä on jo kaikki mitä pieni ihminen oikeasti tarvitsee, paljon muuta ei vaadita - eikä tarvitse katkeroitua siitä, ettei kykene hallitsemaan muita ihmisiä. Juuri niin pitäisi kuudenkympin korvilla olla, eikä niin kuin keski-ikäinen valtaeliitti, jolla on ilmeisesti liian paljon varsinkin aineellista menetettävää.

Sormenjälkirekisterin synnyttämisen käytännön ongelmat tulevat kyllä olemaan mielenkiintoista katsottavaa, jos koko kuolleena syntynyt idea koskaan päästetään zombina vaeltamaan virallisten määräysten joukkoon. Tuleeko poliisi kotiin ja pakottaa? Näkyvyys- ja suostuttelukampanjan nokkahahmoksi pitää toki saada valtakunnan virallinen sormilla koskettelija Ilkka Kanerva.

Shake, rattle and roll

Oliskohan tällasilla taidoilla bileiden vetonaula ja saisi paljon vastakkaisen sukupuolen edustajia punkkaan?

Kaljatölkkiä sille kyllä en uskaltais antaa.

Ei siin oo mitään hävettävää

Kevään aikana tulleet Musiikki-tv:t on ollut tapana ottaa levylle ja purkaa viikonloppuisin, yleensä sunnuntain uneliaan aamukahvikupposen ääressä. Aina ei viikon satsia ehdi kerralla, joten suma purettiin loppuun vasta tänään, vaikka musatelkut loppuivat ruudusta jo yli kuukausi sitten.

Pakko sanoa, että kun miettii miten nurkkaan pääkanavat musiikin ovat ajaneet, niin Musiikki-tv on pitänyt hyvin lippua pystyssä. Suuri voima porukalle ovat olleet esimerkiksi ajoittain todella hämärät arkistopätkät ja etenkin Marja Hintikka. Myös Harri Hakanen on suosikkejani. Varsinkin kun herralla on selvästikin jokin hyvin nolo rakkaus Bryan Adamsiin - "Braikkua" on pitänyt heittää joka toiseen Hakasen juontamaan ohjelmaan.

Musiikki-tv:t näyttivät usein käsittämätöntä kamaa amerikkalaisten maasta, 1980-luvulta. Bändeistä tulee usein mieleen, että ryhmä nuoria miehiä on baarissa pannut merkille, että kaikilla on niin käsittämättömän isot hiukset, että eihän siinä ole muuta vaihtoehtoa kuin perustaa bändi. Lopputulos on useimmiten järkyttävä, toisinaan oudon kiinnostava, vaikkei sitä ääneen voi sanoakaan. Tämä meininki on useana viikonloppuna herättänyt ajatuksia myös omista noloista salasuosikkibiiseistä (siis sellaisista joista tykätään oikeasti, eikä niin kuin vitsinä) joita ei tunnusteta kuin elinkumppanille, jos edes hänelle. Jaan silti häpeäni:

Nolot suosikit Top5
5. Backstreet Boys: Incomplete
4. Scorpions: Send Me an Angel
3. Def Leppard: Animal
2. Britney Spears: Piece of Me
1. Toto: Home of the Brave

I'll get me coat.

And throw it in the cyber sea

Toisinaan sitä vain ihmettelee kuinka tekniikka muuttaa maailmaa. Varsinkin tietotekniikka. Siitä mennään jopa niin sekaisin, että kuvitellaan netissä kaiken olevan toisin. Enkä nyt puhu warettamisesta ja sananvapaudesta, vaan arkipäiväisemmistä jutuista. Kuten esimerkiksi tapakulttuurista.

Skypeni aina jostain syystä päättää välillä itse laittaa päälle täpän, joka sallii näkymiseni koko maailmalle. Normaalisti en halua olla olemassa kuin ystävilleni, mutta ilmeisesti Skype pitää minua liian rajoittuneena.

Noh. Yleensä tämän Skypen päättämän yksityisyyden katoamisen huomaa siitä, että ruudulle alkaa sadella viestejä tuntemattomilta miehiltä, kutsukaamme heitä vaikka kalkkunamaalaisiksi. Lähes järkiään nämä miehet etsivät  pil...siis ystäviä Suomesta.

Pakko vain miettiä, että ennen kuin meillä kaikilla oli internetiä, mahtoivatkohan nämä miehet esimerkiksi hengailla kalkkunalandian kahviloissa selailemassa suomalaisia puhelinluetteloita kärttääkseen sitten puhelimitse pil.. ystäviä Suomesta?

No Surprize

Vietin sitten aika antoisan illan Guitar Hero Aerosmithin kanssa. Harmi, että piti laittaa lapsi petiin, eikä enää voi mekastaa (edelleenkään ei kuulokemahdollisuutta, kun en ole jaksanut investoida).

Minähän en siis ole mikään kova Aerosmith-fani. 80-luvulla törmäsin kai Music Televisionin ansiosta Permanent Vacation -levyyn, ja totesin sen hyväksi, mutta aiempi tuotanto (Dream On poislukien) ei oikein teinin pirtaan iskenyt. Toisaalta Pump ei sitten ollutkaan enää kovin hyvä, ja kaikki siitä eteenpäin on ollut aika... nojoo... eipä niistä ällöslovarijutuista kai pidä edes puhua, hyh.

Mutta, tämä GH-tsydeemi iski ihan hyvin. Ehkä koska en ole fani, pystyin ehkä objektiivisemmin totemaan että onko peliin valittu mukaan hyviä Aerosmith-paloja, ja väittäisin että kyllä. Onhan siellä ne muutama, jotka minäkin tunnen, kuten Rag Doll tai Love in an Elevator (ja se Dream On), ja kyllähän niiden tykittäminen munakkaalta tuntui. No tässä kohtaa ehkä juuri se fanin puolikas minussa nostaa päätään ja miettii, että missä on Dude (Looks Like a Lady)? Noh, se on ehkä ainoa mitä itse kaipaan, joku die-hard-kannattaja saattaa mouruta pitkäänkin biisivalikoimasta. Ja pääasia että ne kaikki ällöslovarit loistavat poissaolollaan.

Noin muuten line-up on ihan mukava, jokaisessa tasossahan on ensin kaksi "lämppäriä" ennen kuin Isosuu ja kumppanit tulevat lavalle. Mukana on muun muassa itselleni suhteellisen mieluisaa Cultia, Cheap Trickiä ja Lenny Kravitzia. Aiemmin huhuttiin, että mukana olisi ollut myös Deep Purplea ja White Stripesia, mutta ei nyt sitten olekaan. Sääli. Mutta koska tämä on kuitenkin GH Aerosmith, Run DMC:tä ei ole unohdettu.

Tasoja on kuusi, viisi biisiä kussakin sisältäen encoren. Ei ehkä kamalan paljon, olisi hyvin voinut olla pari-kolme tasoa ainakin lisää. Eikä bonaribiisien listakaan ole yhtä pitkä kuin ns. pääpeleissä (itse asiassa vain 10). Bonaribiisejä en ole vielä ostanut, kun pelaan vasta uraa läpi, joten siitä valikoimasta en osaa laadullisesti sanoa vielä mitään. Positiivista toki on se, että bonareita ylipäätänsä on, toisin kuin vielä suuremmalta rahastukselta haisseessa GH Rocks the 80's -virityksessä.

Aiempia Guitar Heroja on haukuttu vaikeiksi. Mjaa, voihan ne ehkä olla, olen toistaiseksi saanut täysin läpi vain ensimmäisen. Mutta joko ne ovat koulineet minut ihan sairaan rockiksi, tai sitten GH Aerosmith on huomattavasti helpompi kuin mikään aiemmista. Aloitin suoraan hard-vaikeudella, ja olin ennen lapsen nukkumaanmenoa soittanut itseni viimeiselle tasolle ja joutunut vain kerran ottamaan biisin uusiksi, koska en saanut siitä suoraan viittä tähteä.

Ja siinä missä varsinkin GH III on todella kitsas Xbox360-peleille tunnusomaisten achievementien kanssa (ja olenhan achievement whore, tokikin), GH Aerosmith on aiempiin verrattuna varsinainen gamer score -automaatti. Paljon kertoo se, että pelkkä ensimmäisen biisin läpi vetäminen kultatähdillä antoi tukun erilaisia achievementeja ja sata pinnaa tilille. Kasasin parissa tunnissa isomman potin, kuin mitä olen vieläkään saanut GH III:sta, ja olen sentään pelannut kolmosen yksinpelin läpi kaikilla muilla vaikeusasteilla paitsi expertillä, joka on vielä paria biisiä vajaa.

Noh, helppo tai ei, itse Aerosmith-biisien "nuotitus" on hardillakin silti ihan kivan tuntuista, ja itse soittaminen "tuntuu kivalta" (tämän ehkä ymmärtävät vain GH:ta pelanneet ja muutenkin musisoivat). Eli käy juuri sellaisesta nautinnollisesta rentoutuksesta, kun haluaa kuunnella ja puuhailla kuuntelemansa parissa. Aikaisempia GH-pelejä pelaan paljon hard-säädöllä ihan puhtaassa ajanvietemielessä, vaikka monien lemppareiden kohdalla haasteellisuus on jo aika pieni. Mutta se kai varsinkin näiden teemapainosten tarkoitus jossain määrin onkin - jollain tavalla kuuntelemansa musiikkiin osallistuminen, vaikka ei oikeasti mikään muusikko olisikaan. Siis karaokea meille, jotka emme osaa laulaa kuin kännissä, ja silloinkin vain morkkiksen arvoisesti.

Noin yleisesti ottaen illan sessiosta jäi siis varsin hyvä mieli. Teemasta huolimatta pelissä ei ole suoranaisesti mitään uutta tai yllättävää, mutta ei tuttu ja turvallinenkaan ole aina mikään huono asia. Ja ovathan nuo bändin digitalisoidut doppelgangerit aika hupaisan näköistä sakkia. Pitemmän päälle voi kyllä olla, että alkaa biisien vähyys kismittämään, eikä kuulemma ainakaan näillä näkymin lisämatskua tähän "teemapainokseen" ole eri alustojen kauppapaikkoihin tulossa. Toivottavasti miettivät asian uudestaan.

Turbo boost, let's see who's the fastest

Karate Kid ja Ralph Macchio tulivat tällä viikolla muutamaankin otteeseen vastaan. Ajattelin välittömästi No More Kingsin musavideota Sweep the Leg, joka veti YouTubessa ilmestyessään aikamoisen katsojamäärän. Nykyään tulee itse asiassa aina mieleen Karate Kidistä elähtänyt Johnny, ei lapsenkasvoisuutensa säilyttänyt Macchio.

Sellaista se netti tekee.

Netti tekee myös jälkijättöisesti asioita. En silloin videon ilmestyessä saanut mitään pistosta, vaikka kovasti biisistä ja videosta nautinkin. Mutta tällä viikolla kun se taas tuli mieleeni ja kaivoin netistä esiin, niin kilahdin tyystin. Kaivoin esiin kaiken minkä streamaussaitit antavat ja totesin, että ostolistalle meni. Sweep the Legin lisäksi myös toinen video, Michael (Jump In), on kovin kovin symppis.

Sweep the Leg & Michael por favor:


 

Tarkemmin ajatellen, No More Kingsiä Guitar Heroon kiitos. Sitä ne pelit teettää.

Kaksi tanskalaistyyppiä viettää muuten Ralph Macchion kanssa päivän puuhailemassa kaikenlaista mukavaa. TV2, Hollywoodin tähtiä, sunnuntaina 6.7. klo 20.35.