Ennen illan BB-rapoa, jotain aivan muuta rapoa. Taisin tuossa kesällä luvata Särkänniemen reissun jälkeen raportoivani miltä Tukholman Gröna Lund nykyään näyttää. Sillä siitä käynnistä oli kyse kun halpamaisesti olin viikonloppuna poissa.Otettiin halpisristeily karjaosastolla (hytissä ei siis edes omaa vessaa) katsomaan miten Tukholma makaa, eli pätevää peliaikaa ei maissa ollut kuin kuutisen tuntia. Tähän aikaan vuodesta Gröna Lund aukesi vasta kello 12, joten aikaa oli vieläkin vähemmän.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että eipä siinä juuri mitään ehtinyt tehdä. Toisin kuin Suomessa esimerkiksi ruma sää ei ole tukholmalaisille mikään este käydä sankoin joukoin vatkaamassa itseään hupilaitteissa. Paikka oli kuin nuijalla lyöty koko päivän, eikä jonottamatta päässyt oikeastaan mihinkään.
Lisäksi oli varsin tuulinen päivä, ja se tarkoittaa Gröna Lundilla sitä, että osa korkeista laitteista pannaan kiinni. Emme sitten tästä syystä päässeet ajamaan puiston hurjimmalla vuoristoradalla Jetlinella emmekä Fritt Fall -pudotustsydeemillä. Lisäksi vielä Vilda musenissa oli jotain vikaa, eli sekin oli sulki.
Eli niistä kolmesta vuoristoradasta, jotka olisi halunnut testata, vain yhteen lopulta päästiin, tämän vuoden uutuuteen Kvasteniin. Siihen sitten jonotettiinkin puoli tuntia. Ellei matkassa ole alle teini-ikäisiä lapsia, niin melkeinpä sanoisin, että ei maksa vaivaa - tai ainakaan sitä aikaa. Jopa perheen kuusivuotias, vaikka sinänsä laitteesta pitikin, kaipasi enemmän vauhdin tuntua.
Extremeen olisin myöskin halunnut, mutta Mies kielsi. Ei kovin tosissaan, mutta oli se jonokin aikamoinen, ja aika alkoi loppua kesken. Harmi.
No, sain sentään kokea aitoja kauhun hetkiäkin. Jostain syystä olen aina kaihtanut ketjukaruselleja. Lintsin ketjukaruselliin minut saa, koska se on matala ja menee vain tasaisesti ympäri, mutta nämä Kättingflygaren tyyppiset, ylhäältä kallistelevat korkeat tapaukset ovat minulle, ihan mihin tahansa hurjimusvatkaimeen ensimmäisenä hyökkäävälle huvipuistofriikille erittäin nolo fobia. Mutta koska tuo oli niitä harvoja laitteita, joihin pääsi suorilta, jonottamatta, annoin jälkikasvun huijata itseni kyytiin.
Oli sitten meikäläiselle ensimmäinen ja viimeinen kerta tuollaisessa härvelissä.
Varsin puolivillaisiin suomalaisiin Vekkula-tyyppisiin ratkaisuihin tottuneena on todettava, että Lustiga huset oli erittäin positiivinen ylläri. Kaikenlaista hassua ja puuhaa riitti, ja reitti oli johdonmukainen putkijuoksu.
Yhteenvetona sanottava, että tosiaan, ei Gröna Lund kauhean kummoinen paikka ole, ei edes kovin viihtyisäkään. Ehkä kuitenkin viihtyisämpi kuin Lintsi, josta en ole ympäristönä koskaan pitänyt. Itse huvipuisto on erittäin pieni ja nököttää aika karun näköisenä niemenkärjessä. Skansen siinä ympärillä kuitenkin on mitä viehättävin, ja alueella on toki vaikka mitä kauniista vanhoista rakennuksista koko perheen puuhaan.
Haluan tehdä tämän reissun vielä uudestaan, mutta yö Tukholmassa pitää viettää, muuten tehokasta peliaikaa on aivan liian vähän. Tosin tuntuu, että aina ei ole ollut näin. Muistan 15 vuoden takaa, että laivat viipyivät satamassa paljon pitempään, saapuivat paljon aikaisemmin satamaan ja lähtivät vasta joskus iltakuudelta takaisin.
Pienistä puutteista huolimatta oli kuitenkin hyvä päivä. Laivalla olokin oli pitkästä aikaa varsin mukavaa. Kännääminen paateilla on jotenkin karsea ajatus, mutta hyvin syöminen sen sijaan ei :-) Vikingin Mariellalla on paikkoja uusittu niin, että niillä on tapas-baari. Na-mi. Lapsikin viihtyi, sillä leikkihuoneessa oli GameCubeja ja DS:iä kiitettävä määrä. Muutenkin hienoa, että Mariella on dedikoitunut Nintendo-laiva.
Ja loppuun jotain sekalaista kuvatauhkaa, jonka relevanssille en jaksa keksiä aasinsiltaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti