tiistai 25. syyskuuta 2007

Halo(oo)



Jo puoliltaöin alkaa Halo 3:n myynti. Onhan sitä odotettukin. Halo 2 on ollut jo pitkään Xbox Liven pelatuin moninpeli, aivan ylivoimaisesti, ja onkin mielenkiintoista nähdä miten Halo 3 otetaan vastaan. Ainakin kuolattavaa on riittänyt jo vuoden verran, alati tiuhenevaan tahtiin. Kesän korvilla oli kuukauden beta-testimahdollisuusvaihe, joka lupasi kyllä periaatteessa paljon kivaa.

Ainoa ongelma moninpelissä on varhaisteini-ikäisten pellejen lauma, joka onneksi loisti aika pitkälle poissaolollaan beta-vaiheessa. Mutta Halo 2:sta tietää, että monen peli-intoa laimentaa huonosti käyttäytyvät kakarat. Lienee ongelma melkein moninpelissä kuin moninpelissä, mutta tietysti mitä suositumpi, sitä enemmän dorkia.

Testailin betaa, ja vaikka en millään muotoa pärjää Halo-veteraaneille, vaan käväisen aina kentällä kuolemassa kerta toisensa jälkeen (tai sitten hiipparoin nurkissa ilman tapon tappoa), odotan kuitenkin palavasti itse tarinaa. Sinemaattista herkkua on luvassa aika lailla - ja rakastan Halon musiikkia. Ymmärrän hyvin, että musapuolta ihan konsertoidaan ja jopa varsin suureellisilla puitteilla.

Tänä iltana otan varaslähdön, ja siirryn hyvässä järjestyksessä pian julkistusbileisiin moikkaamaan Master Chiefiä. Joskus on kivaa olla etuoikeutettu, vaikka se tarkoittaakin myös työmielen mukana pitoa. Jotkut tehtävät ovat kuitenkin reippaasti miellyttävämpiä kuin toiset.

Ja ei tämä nyt mitään ihan eksklusiivista ole. Helsingin Kolmen sepän aukiolla alkaa puolen tunnin päästä tapahtuma, jossa pääsee testaamaan itse peliä, ja jos pukeutuu teeman mukaan, on luvassa plussaa.

Ja Hesan City-Anttila ainakin aloittaa pelin myynnin heti puoliltaöin. Samaan aikaan voi jonottaa myös Nightwishin uutta levyä. Jonoa saa muodostaa noin kello 22 lähtien.

(Eli kyllä, BB-rapo ei ilmesty ainakaan ennen puoltayötä. Täytyy muutenkin pohtia asioita, tänään on ollut nimeämiset ja ei ole mielestäni välttämättä ollenkaan niin selvää kuka joutuu uhan alle. Mutta katsotaan asiaa tarkemmin puolenyön jälkeen.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kriisipuuro