Vinoilen siis tunnen

Töitä ei pitäisi jäädä tekemään, kun koko muu ofiisi on lähtenyt
viettämään viikonloppua. Tai ei ainakaan, ellei ole varautunut
melankoliseen filosofointiin.


Toisinaan yksinään jököttäminen on todella vapauttavaa ja laukaisee
suunnattoman työenergiapurkauksen. Useammin tapahtuu kuitenkin niin,
että surffailen ympäri nettiä etsimässä taustatietoa ja jään pohtimaan
kaikkea toisarvoista, mihin digimatkoillani törmään.

Kuin nyt
vaikkapa kuvaa jossain anti-teiniryyppäys-propaganda-saitilla, jossa
liuta kauniita amerikkalaisia teinejä makaa hymyä pursuten
kaverirakkautta hehkuvassa kasassa sanomassa ei viinalle. Minun
nuoruudessani maattiin kaverirakkautta pursuavassa kasassa ja oltiin
ihan siistisi aivan hemmetin hyvässä juubassa.

Tehtiin
paljon muutakin, joka ei ollut niinkään kaverirakkautta, vaan joten
tuhmempaa, mutta silti nuoruudesta tulee mieleen nimenomaan tietty
porukan välinen suoruus fyysisessä läheisyydessä ilman minkäänlaista
"tuhmuutta". Tuhmat hommat hoideltiin sitten yleensä myöhemmin
pareittain.

Aikuisiästä fyysinen välittömyys puuttuu
täysin. Ainakin omassa elämässäni. Kaipaan sitä nuoruudestani, mutta
pakko ihmetellä mikä nykyisyydessä on vialla kun moinen on niin
kateissa. Onko se vain sitä, että ei yksinkertaisesti pidä kenestäkään,
vai pikemminkin luota kehenkään?

Vaikka katsonkin olevani
ihmisvihaaja yleisessä mielessä, on paljon ihmisiä joista pidän.
Todella paljon. Ei kuitenkaan tulisi mieleenkään, että yhtäkkiä vain
halaisin tai muuten kävisin lääpimään heitä. En tunne heitä riittävän
hyvin, he eivät tunne minua riittävän hyvin. Uskottelen itselleni.
Totuus on, että pelkään jatkuvasti väärinymmärretyksi tulemista.


Siksi olen harvoin humalassa. Humalassa ryhdyn pitämään ihmisistä.
Näkyvästi. Muutaman kerran se on ymmärretty todella pahasti väärin, ja
seurauksena on ollut niin liiveihin uintia kuin uhkailuakin. Yleisesti
olen pitänyt asiaa omana vikanani. Hemmetiäkö dokasin ja olin
inhimillinen.

Mutta toisinaan, varsinkin krapulan
hervottomimmassa vaiheessa olen kironnut maailman pelkistymistä niin
harvaan rooliin mitä varsinkaan naisella voi olla. Joko olet tyrkky,
kiusanhenki tai lepakko. Parhaimmassa tapauksessa olet hyvä jätkä.
Mutta hyvä jätkyyskin loppuu sillä sekuntilla, kun vahingossa tulee
sanoneeksi jotain mikä ei ole vain vitsi tai toverihenkinen vinoilu
(tai otan ja halaan vain siksi, että joku sanoi jotain aivan
riemastuttavaa).

Siksi on parempi pitää ihmisistä vain salaa,
suojautua huulenheiton ja vinoilun taakse ja muistella aikaa, kun
kaikilla oli vielä varaa olla lapsia.