Aurinkoa ja kliivitsiä

Aurinko paistaa. Elämä jälleen hymyilee.

Eilen vedin skitsoja skitsojen perään, ensimmäisen kerran todella
todella - todella - pitkään aikaan suutuin niin, että tuli itku. Vai
oliko se pahaa mieltä. No ainakin suuttumuksen aiheuttamaa pahaa
mieltä. Tuntui että maailma kaatuu päälle, ja miten ihmeessä ihmiset
voivat olla niin ilkeitä - ja ennen kaikkea epärehellisiä. Aina pitää
yrittää vedättää heikommilla olevaa. Eläimellisesti ottaen
ymmärrettävää, mutta kun emme ole vain eläimiä.

Noh. Se siitä, tuvassa tavataan. Osaan minäkin olla vittumainen, kun sille päälle satun.



Vaikean päivän jälkeen on usein todella ihmeellistä, miten se seuraava
päivä, tänään siis tämä tänänen, onkin jälleen toiveita täynnä ja
lupauksia enteilevä. Hymyilyttää, on kaikin puolin oivallisen hyvä
mieli. Minun on pakko olla lievästi jakomielinen, tai vähintäänkin
bipolaarinen. Tänään olen ihan eri minä kuin eilen.



Ehkä hyvää mieltä tuo myös se, että Tampereen aprillitapaaminen lähestyy. Pääsen ihan seurassa perille, todella loistavan erinomaista. Kaura houkuttelee miesporukkaa Tamperelle tisseillä. Lupaan panna kaupan päälle cleavagen. Niin hyvällä tuulella olen.