Ja se tapahtui taas

No niin taas joku nuorisohenkilö ammuskeli silmittömästi ympäriinsä ja ihmisiä haavoittui ja kuoli. Yllätys yllätys, niinhän se nuorisohenkilö oli taas pelannut niitä videopelejä. Ja airsoftaajakin. Tappaja-ainesta. Pahat, pahat pelit ja eikö kukaan ajattele lapsia?



Väsyttää käydä tämä kiekka joka halvatun kerran, kun joku päättää kosauttaa sivullisia hengiltä. Joskus 20 vuotta sitten oli ehkä helppo tehdä vääriä johtopäätöksiä siitä, että massamurhaaja pelasi videopelejä. Mutta ei enää tänä päivänä. Nyt herätys oikeasti.



Euroopan tasolla yksi kolmesta videopelaa säännöllisesti, yksittäisissä maissa luvut ovat suurempiakin. Siihen vielä epäsäännölliset pelaajat päälle. Puhumattakaan niistä, jotka eivät mielestään pelaa, vaikka istuvat Facebookin ajanvietepelien ääressä päivittäin tai takovat tietokoneensa pasianssia.



Pelaamisen yleistymisellä ja henkirikoksilla ei ole kausaalista yhteyttä. Yhdysvalloissa, tuossa meidän kaikkien paheksumassa väkivallan mekassa, väkivaltarikollisuus etenkin nuorison keskuudessa on vuosi vuodelta vähentynyt - samaan aikaan kuitenkin pelaaminen on yleistynyt. Etenkin viimeisen viiden vuoden sisällä rikollisuus on tehnyt jyrkän, parin sadan tuhannen rikoksen pudotuksen samaan aikaan kun pelibisnes on yli kaksinkertaistanut tuloksensa liki 8 miljardista 16 miljardiin ja pieksee niin leffa- kuin musiikkiteollisuuden mennen tullen. Yhdysvalloissa liki neljässä kotitalouksessa viidestä pelataan.



Meillä henkirikokset ovat viimeisen 10 vuoden aikana myöskin olleet selkeästi laskussa entisen, vuosikymmenien mittaisen, tasaisen tappavan (!) 3 per 100k asukasta jälkeen. Viime vuonna luku oli 2,5. Määrän pienentymisen takana on nimenomaan miesten tekemien henkirikosten väheneminen, tuon saman aggressiivisen sukukunnan, joka on myös videopelien suurin kuluttajaryhmä ja suosii nimenomaan niitä aggressiivisempia pelejä siinä missä naiset eivät niinkään. Naistenkin pelaaminen on selkeässä kasvussa, mutta he eivät suoranaisesti ole sitä Call of Dutyn suurkuluttajaporukkaa. Tämä ei kuitenkaan näy henkirikostilastoissa mitenkään. Eikö olekin kummallista?



Pahoinpitelyt ovat kyllä kasvussa. Onkohan markkinoilla viime vuosina ollut siis räjähdysmäinen määrä lähitaistelupelejä? Jos ei Änäriä (NHL-kiekkopelisarja) lasketa, niin arvatkaapa. No ei. Viime ja toissa vuonna myydyistä peleistä kulta- ja platinapelikannassa ovat olleet "aggropeleistä" pyssyräiskinnät. Ja se änäri. Mutta nämäkin ovat määrällisesti vähemmistö. Valtaosa viime vuosien myydyimmistä peleistä on nimittäin todella raakaa kamaa: Wii Fit. Super Mario -pelit. SingStar. Sims. Little Big Planet... Kyllä. Järkyttävää. Lapsiparat.



No mutta siellä ON niitä väkivaltapelejäkin ja emmehän me tiedä mitä väkivaltapelit tekevät meidän pikku imeväisille! Tiedämmepäs. Ensimmäinen pelaajasukupolvi on jo liki viisikymppisiä. Vaikka Doomia olisi pelannut jo tuttipullo kourassa, on sekin porukka jo tukevasti 20 ikävuoden vanhemmalla puolella. Rikostilastot eivät kuitenkaan ole räjähtäneet. Missään. Miksi eivät? Ja ei ne tuttipullokourat niitä väkivaltapelejä myöskään pelaa. Suomessakin valtaosa vanhemmista valvoo aika tarkkaan mitä lapsensa pelaavat. Jos vanhemmat itse myös pelaavat, valvonta on vieläkin tarkempaa. Ongelma on lapset, joilla ei ole päivisin tai edes iltaisin pitkiin aikoihin ketään kotona. Loppupeleissä se yksin kotona olo lienee kuitenkin edelleen se suurempi ongelma.



Tyypillinen suomalainen tappaja on keski-ikäinen, humalassa oleva mies, jolla ei ole koulutusta ja paska työ tai ei työtä ollenkaan. Uhri on niinikään useimmiten humalassa ja tappajalleen entuudestaan tuttu mies. Surma on enimmäkseen toteutettu pieksemällä, teräaseella tai muulla kättä pitemmällä. Useimmiten tekijä on oikeuslaitokselle entuudestaan tuttu. Tämä profiili ei ole muutaman sadan vuoden aikana muuttunut oikeastaan mihinkään. Suomalaisella on pitkä perinne toisten hengiltä ottoon kauan ennen videopelejä ja väkivaltaelokuvia, joten syyt löytynevät jostain muualta. Esimerkiksi perheväkivallan tavasta "periytyä" ja pullon antamisesta idioottien kouraan. 



Edustamme vaurasta länttä kaikkine lieveongelmineen yhdistettynä vapaaseen tiedonkulkuun ja tapakulttuurisesti köyhään omaan historiaan. Suurin osa meistä on ihan saatanan tyhmiä, mutta siitä ei saa puhua, koska kaikki mielipiteet ovat tärkeitä, sanoo kukkahatutäti vastoin parempaa tietoaan. Yhteiskunta ei käytännössä vaadi meiltä mitään paitsi verot, ja useimmiten käyttäydymme kuin tyytymättömät kakarat, kun kaikkea ei olekaan räätälöity juuri meidän mieltymystemme mukaan. Joten eikö ole pikemminkin ihmeellistä, että kesti jopa näin kauan ennen kuin porukalla alkoi näyttävästi napsua päässä?



Lähtökohtaisesti olemme koko maailman mittakaavassa lähes kaikki sitä yhtä prosenttia, josta tuolla maailmalla Occupy-liikkeissäkin kohkataan, vaikka omankin ryhmämme sisällä toiset ovat kovasti tasa-arvoisempia kuin toiset. Mitä paremmin meillä on, sitä huonommin meillä menee, koska yhä pienemmistä ja pienemmistä asioista tulee iso ongelma. Kun 18-vuotias räkänokka kännispäissään suuttuu ja päättää siksi ruveta kostamaan viattomille sivullisille, niin kumpi loppujen lopuksi on todennäköisempää - se, että videopelit ovat taannuttaneet täysikäisen kiukuttelevaksi nelivuotiaaksi, vai mahdollisesti sittenkin että hän on koko ajan ollut kiukutteleva nelivuotias, joka nelivuotiaan tapaan tykkää myös peleistä ja leikeistä.



Joten. Kun se seuraava viripää alkaa ammuskella, sovittaisiinko että niitä syitä ei heti etsittäisi sieltä pelihyllystä. Niin minäkään en ala puhua siitä kuinka urheiluseurat opettavat penskat vain ryyppämään, nuuskaamaan ja douppaamaan ja riparille mennään vain polttamaan tupakkaa, juomaan viinaa ja pääsemään neitsyydestä. Vaikka se on totta. Sisäinen panfoobikkoni sanoi niin.