Juhlallinen kuolema on kuolemista kammottavin

Mikähän tätä kansaa vaivaa.

Juice kuoli. Ok, kova juttu.
On muistokonserttia, on sivutolkulla juhlanekrologia lehdet pullollaan.
Pubit soittaa Viidettätoista yötä one-repeatilla ja ilta saapuu
pressiklubiin.

Mutta ei riitä. Nyt sitten alkaa
yleisönosastoissa hiljaisen minuutin vaatiminen. No, olisihan se
tietysti pitänyt arvata, mutta kuitenkin. Mä käsitän vielä vaivoin että
maan isät ja äidit, tai muuten erityisesti yhteiskunnallisesti
vaikuttaneet - tai suuronnettomuus kuten Tsunami. Mitä seuraavaksi?
Hotakainen kompastuu kännissä hautaan ja sit taas surraan?


Ei, en ymmärrä tätä juhlallista suremisen vimmaa - mitä tahansa, että
päästään marssimaan, pönöttämään ja kokemaan suuria tunteita. Ja paskaa
tulee niskaan, jos ei Osoita Kunnioitusta milloin millekin päivän
tähdelle.

Eikä tarvita edes ruumista. Itse asiassa olen
todella ihmeissäni, että ei ole ollut jo massa-adressi vetämässä ja
suurmellakka masinoinnissa pressanlinnan ulkopuolelle
itsenäisyyspäiväksi, kun ei Lordi pääse maskissa sisään. On se Tarja
niin paska tyyppi. Vai joks tää juttu meni jo ohi?

Toivottavasti Juice fiksuna miehenä on tullut kuolinvuoteellaan seuraavat päivät jo ennakoineeksi ja saanut hyvät naurut.