Siitä ja sen pituudesta

Jaa, tulipa nähtyä uusi Harry Potter -leffapläjäys Liekehtivä pikari. Etukäteiskritiikki on ollut laidasta laitaan, ja edellisestä spektaakkelista hieman pettyneenä en mennyt teatteriin odottaen kovinkaan kummia. Yli kahden tunnin kesto ainakin antoi aiheen odottaa puutunutta takamusta.

Yllättäen niin ei sitten käynytkään, vaan loppukaksinkamppailun kohdalla tuli jopa ihmeteltyä, että jokos nyt tässä jo ollaan, täähän loppuu pian. Paljon voisi sanoa leffaa vastaankin, mutta yleisvaikutelmaksi muodostui kuitenkin hyvä plus. Vaikka J. K. Rowlingin uutta kirjaa aina odotankin, niin on myönnettävä, että vähän turhan täyteen ahdettuja ne toisinaan ovat. Ja kun leffassa joutuu vetämään mutkia suoriksi ja karsimaan kamaa roimalla kädellä, niin ihan aina se ei ole edes pahasta.

Edellisen kerran olen ollut tyytyväinen reippaaseen punakynän käyttöön, kun Peter Jackson ja kumppanit rustasivat Sormusten herran uuteen uskoon. Megasuosikkien ja lähes Raamatun lailla pyhien viihdeskriptuurien kohdalla saa usein kerettiläisen leiman kun kehtaa sanoa, ettei se pyhä lehmä ihan niin täydellinen ole. Joten senkus teilaatte, mutta vaikka Tolkienin mielikuvitusta ei voi eittää, parempi lingvisti kuin juonen kuljettaja tai dialogikirjailija hän kuitenkin oli. Rowling puolestaan kirjoittaa sujuvaa sanailua, mutta kärsii "spedeismistä", eikä malta aina lopettaa, kun vitsi tai käänne on kypsä. Seuraava Potter-leffa saattaa olla ihan mielekäs, kun pituuden aisoissa pitämiseksi teiniangsti joudutaan karsimaan minimiin.

Ja minä puolestani pidän omasta äänestäni, käsialastani ja kirjoitustyylistäni. Mutta silti sanon vielä sen, että mikä tää on tää juttu, että Potterin pääporukka olisi "liian vanha" rooleihinsa. Eihän penskoista nykyään näe enää kuinka vanhoja ne on sen jälkeen kun ovat täyttäneet 12 ja hankkineet ensimmäisen napapaitansa. Jos Radcliffe & kump. olivat liian vanhoja, niin enpä huomannut. Ja joku äijä kävi riehuun. Ja mutsis oli.