Veriletut

Pari tuntia sitten alkoi piipitys.

Kun varmistuimme siitä, että mekkala ei kuulu omien korviemme välistä, vaan jostain sen ulkopuolelta, alkoi hemostunut skannaus. Voi itku, suoraan alakerran naapurissa.
Aikamme naapuriin ovikelloa rimputeltuamme ja perverssillä tavalla herkullisia palohajuja haisteltuamme oli pakko reagoida numeroyhdistelmällä 112.

Kynnykseni soittaa yksykskakkoseen on ihan käsittämättömän korkea. Ehkä hyvä niin, mutta olen usein aikaisemmin miettinyt, että onko se kynnys yhtä korkea muillakin. Voiko käydä niin, että tilanteen arviointi menee liian korkean kynnyksen takia niin vinksalleen, että ei saa soittaneeksi ennen kuin on liian myöhäistä.

Eikä kyse ole välinpitämättömyydestä tai uskosta, että kyllä joku muu soittaa apua jos on hätä - tosin monilla varmaan on niinkin. Itselläni herää lähinnä huono omatunto siitä, että hätänumeroon soittaessa riski väärästä hälytyksestä on aina olemassa.

Kun pelastuslaitoksen kaara päräyttää pihaan komeat 4 minuuttia soittoni jälkeen, ja vain muutamaa hetkeä myöhemmin paikalle saapuu lisää sammutusporukkaa plus muutama poliisi, mieleni valtaa samaan aikaan sekä suunnaton ihailu ammattilaisten tehokasta reagointia kohtaan että kammottava pelko siitä, että olen sutta huutanut Pekka. Ja kaiken sen keskellä jollain lapsekkaalla tavalla vain odotan sitä hetkeä, että pääsen näkemään kun herrat surraavat moottorisahalla naapurin ovesta läpi.

"Valitettavasti" pian naapurin oven taaksen ilmestyy myös huoltomies, joka käyttää onnistuneesti yleisavainta, sillä naapuri on "onneksi" unohtanut turvalukita ovensa. Damn! Kaiken angstini keskellä olisin ansainnut saada nähdä puulastujen lentelevän, kun verevät pelastukarjut huhkivat työnsä ääressä.

Tähän mennessä mekkalaan on reagoinut näkyvästi vain kolme muuta naapuria. Kesäisenä lauantaiyönä ihmiset ovat pelottavan paljon poissa kotoa (tai baari-illan aiheuttamassa syvässä koomassa). Sekin lisää epävarmuutta soittaa apua, jos kukaan muu ei tunnu reagoivan.

Mutta enpä soittanut turhaan, oli naapurilla veriletut unohtuneet uuniin muhimaan. Ei liekkejä, ei kitkerää savumerta pitkin käytävää, vain lievästi ällöttävä katku. Tuntuu hullulta, että sen toteamiseen paikalle on ehtinyt kertyä puolen tusinaa ammatti-ihmistä.

Toisaalta, tunnin päästä asiat olisivat saattaneet olla toisin, eikä puoli tusinaa olisi riittänyt.