Terveisiä tällä kertaa täältä Ruotsin Sillankorvasta elikkäs Örebrosta. Olemme siirtyneet takaisin sivistyksen pariin, eli normaalia näppäimistöä tarjolla. Ei mikään ihan pahainen tämä Örebron nettikahvila Play IT. Ainakin monitorit ovat sitä kokoa, että niihin voisi melkein tunkea itsensä sisään. Ja tärkein asia tähän: Lada kulkee edelleen. On siis melkein ehjä. Melkein.
Kumipallona luokses pompin vain...
Viimeksi tapahtunutta: Kirjoitin Köpiksessä blogia ja arvelin, että perhe suuntaa kohti Bonobo... eiku siis BonBon Landia, ja siitä sitten seuraavaksi Legolandiin.
Hieman toisin kuitenkin kävi. Aamu valkeni sateisena, suorastaan Esterin per*eestä -sateisena. Lastaamme kamamme Ladaan ja suuntaamme ensimmäisenä kohti Iso-Beltin siltaa. Pääsemme noin kaksi kilometriä, kunnes Lada ryhtyy yhä enenevässä määrin osoittamaan merkkejä jakautuneesta persoonallisuudesta. Se luulee olevansa kenguru. Koska on lauantai ja kaikki korjaamopahaset ovat kiinni, joudumme odottamaan korjaamopalveluja maanantaihin asti. Hylkäämme ajatuksen bonobo-landista ja nykytämme itsemme Billundiin leirintäalueelle, aivan Legolandin kupeeseen. Se Iso-Beltin silta, no, olihan se hieno, mutta Öresundsbrohon verrattuna aivan eri tavalla vavahduttava kokemus. Uskokaa pois, 150 kilometriä wallaby-Ladaa hakkaa ihan minkä tahansa sorttisen seksin pesukoneen päällä, anytime.
A series of unfortunate (and pretty fortunate) events
Noh, viikonlopun säähän oli aivan sai-raan hyvä, vaikka öisin vähän satelikin, joten mitkäs siinä Billundissa telttaillessa. Legolandin perhehostelin kanssa kimpassa ollut camping-aluekin oli ihan jees, vaikka olikin luonnollisesti ylihintainen. No tulipahan nähtyä viisut, ja kyllä tanskalaisia lämmitti niin, kun ruotsalaisilla meni niin huonosti. Paikallisessa kisastudiossa oli ihan aitoa penkkiurheilumaista tuntua.
Kun Legoland oli koettu (todella oiva paikka nelivuotiaalle), lähdimme maanantaiaamuna pomppimaan kohti Fredrikshavnia, jossa oli tarkoitus poimia Stena Linen paatti Göteborgiin. Kuin ihmeen kaupalla tiellemme osui ihan aito Lada-huolto, Orlan's. Ladan korjasi unelmamies, ei paljon puhua pukahdellut vaan ryhtyi heti hommiin ja oli valmis alle 10 minuutissa. Halpakin oli, peräti 7 euroa.
Sääli vain, että vielä Ladasta pitäisi joko vaihtaa laturin hihna, tai mielellään myös koko laturi. Akun latauksen kanssa on tällä hetkellä hieman niin ja näin, minkä huomasimme heti Fredrikshavnissa jonottaessamme pääsyä laivaan. Tuli sammutettua moottori mutta unohdettua valot päälle noin 5 minuutiksi. Lopputuloksena tyhjä akku ja keskellä jonoa simahtanut Lada. Varsin hymyilyttävä näky, jos ei itse istuisi ratin takana ja olisi huolissaan laivaan pääsystä.
Kuin ihmeen kaupalla jonon alkupäästä kävelee kaksi raavasta miestä, jotka auttavat mäkistarttaamaan koslan jälleen käyntiin. Kauniisti kiitämme ja rullaamme helpottuneinan check-in-luukulle - ai mitä, ai meillä ei ole etukäteen hankittua lippua, no se on sitten vain tuonne jonotuslistalaisten kaistalle odottelemaan jos hyvällä tsägällä olisi peruutuspaikkoja. Ilta on jo pitkällä, ja jonkin verran harmittaisi kolmen tunnin odottelu seuraavalle paatille päästäkseen.
Mutta tällä kertaa onnetar rakastaa meitä jälleen (Lada-huoltamon lisäksi) ja pääsemme kuin pääsemmekin viimeisinä jonotusodottajina mukaan muutaman rekan taakse tyhjäksi jääneeseen koloon. Jes! Stena Linen paatit (tässä tapauksessa Jutlandica) ovat ihan siistejä, vaikkeivät mitään meikäläisiä kelluvia bilehelvettejä olekaan, ja 3,5 tunnin reissu kuluu mukavasti spagettia syödessä. Oppia voisivat meidän paattimme kuitenkin ottaa lasten leikkiäkarsinasta, jonka pallomeri oli val-ta-va ja piirrosleffatarjonta selkeästi dvd-tasoa.
Ilta pimenee, tulenliekkimme, tietä valaisee, vaeltamaamme...
Göreborgiin päästyämme Lada suostuu starttaamaan, joten sitä ei tarvitse onneksi työntää ulos laivasta. Alamme etsiä meille etukäteen vinkattua hotellia, jonka sijaintia yritämme hatarien suuntavinkkien pohjalta arpoa seuraavan reilun tunnin. Matkaa parin kilsan päässä sijaitsevaan hotelliin kertyy lopulta auton matkamittarin mukaan noin 40 kilometriä. Vihaan muuten yksisuuntaisia katuja. Göteborg on täynnä niitä. Joko muuten kerroin, että todella vihaan yksisuuntaisia katuja?
Noh, hotelli löytyi lopulta ystävällisen poliisisedän ansiosta, joka neuvoi meidät perille ilmaiseksi. Aikaisemmin jutettu taksikuski olisi halunnut satasen tarkemmasta opastuksesta. Noh, poliisi onkin ystävä. Löysimme Ibis-hotellimme, joka olikin laiva. Joka ei kuitenkaan koskaan ole ollut oikea laiva. Hämmentävää.
Hyvin nukutun yön jälkeen olemme nyt sitten jo matkalla kohti Tukholmaa. Örebrosta löysimme jälleen Ibiksen. Hiton hyvät sängyt ja telkkarista tulee sitä samaa kakkaa kuin meilläkin. Huomenna pamahdamme Tukholmaan, ja koska olimme hieman viime tinkaan liikkeellä, saimme laivaliput Turkuun. Kaiken ajamisen jälkeen alkaa ihan aavistuksen ottaa välimatkat aivoon. Vieraassa maassa touhu on vielä kiintoisaa, koska maisemat eivät ole tuttuja, mutta Turusta kotiin ajoa en liiemmin odota innolla. Silti ei tule kuulonkaan että kukaan muu kuin minä ajaisi. Hähä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti