Games without frontiers

Vaikka uuden sukupolven konsolit jyräävät ja pelit ovat hienoja massiivisia möykkyjä, niin ehkä juuri siksi myös retropelaaminen on kasvattanut suosiotaan. Asiaahan ruokkivat konsolien omat markkinapaikat, joista varsinkin Wiin Virtual Store on retropelaajan kallis pieni taivas.

Mutta konsolien retrotarjonta on tietenkin suurimmaksi osaksi pelkästään vanhoja konsoli- ja 80-luvun kotikoneklassikoita. Pitäähän PC-pelaajienkin saada osansa, eikö joo? Abandonware-pelisivustot ovat jylläänneet toki jo viimeiset 10 vuotta, mutta vanhojen PC-pelien ongelma on usein se, että niitä pitää ajaa emulaattoreissa kuten esimerkiksi Dosbox tai DosEmu, koska uusi rauta ei enää tue vanhoja pelejä.

Lisäksi mitä raskaampi vanha klassikko, sitä enemmän emulaattori huutaa nykyiseltä PC:ltä potkua (Dosbox etenkin), jota siinä kuitenkaan näin miniläppäriaikakaudella ei välttämättä ole. Puhumattakaan siitä, että vaikka Abandonwaren ajatus on kaunis ja perusteltu, joissain tapauksissa sitä tuntee itsensä silti warettajaksi, eikä virusturvallisuuskaan todellakaan ole parasta luokkaa. Olisikin siis hienoa saada pikkurahalla eilispäivän parhautta nykypäivän vehkeelle suoraan sopivana jööttinä.

Onneksi siis on GoG. Käykää tutustumassa periaatteeseen. Jos on kiinnostusta, minulla on yksi betatestikoodi jaettavana valmiiksi heti kättelyssä. Käsittääkseni niitä voi tuurilla edelleen saada myös suoraan, jos rekkaa mailiosoitteensa postituslistalle. GoG on jo ehtinyt kerätä niin kiitosta kuin kritiikkiäkin. Kritiikki muodostuu lähinnä kahnauksista pelivalmistajien kanssa, sillä GoG ei käytä DRM:ää. Kuluttaja toki taputtaa pieniä karvaisia käsiään.

GoG:in pelikatalogi ei ole vielä mikään kovin massiivinen, pikka vajaa 40 peliä, joista osa on vielä "soon", mutta kyseessä on kuitenkin vasta Beta. Myyntilistoilta löytyy silti jo klassikkoja kuten vanhat Falloutit (myös Fallout Tactics), Descentit, MDK 1 & 2, Freespacet, Jagged Alliance 2, Conquest of the New World ja aivan ässä pikkunaksu Soldiers: Heroes of WWII. Ei siis mitään ihan 90-luvun alkua, mutta kuitenkin dekadin taakse mennään monilta osin. Ja eiköhän tuokin tuosta laajene aikaskaalassa taaksepäinkin jos homma lähtee vetämään, kun listoilla kuitenkin on sekä Codemastersin että Interplayn vanhaa katalogia aika paljon.

Itse pelien lisäksi tarjolla ovat oston jälkeen myös manuaalit, joissain tapauksissa in-game soundtrack, taustakuvia, avatareja jne jne. Ja hinnat ovat enimmäkseen 5,99 taalaa, muutama isompi uudempi peli on 9,99. Siis taalaa. Taalaa! Maksuvaihtoehdot toistaiseksi Visa, MasterCard ja uusimpana lisäyksenä PayPal.

Toivon, että GoG pärjää markkinoilla. Edes jonkin aikaa. Kaikki, mikä tarjoaa viihdettä järkihintaan ilman kuluttajan orjuuttamista DRM-uhriksi, on tukemisen arvoista toimintaa.

Mä oon tv-stoori, paska kaupallinen, viihdyttäjä paras mahdollinen

Janis Petke revisited :-)



Bongattu Facebookin Eniten vituttaa kaikki -groupista.

Toisinaan alapäähuumori nyt vain on parasta.

Missä poliisi on ystävämme

Ajattelin, että koko tuo Kauhajoki olisi osaltani jo aiempien purkauksieni kautta käsitelty, mutta huomasin tänään lehdestä itselleni täysin yllättävän asian, joka pani miettimään pahemman kerran asioiden nurinkurisuutta.

En sinänsä tietenkään pidä siitä että Isoveli Valvoo. Koska myönnän, että olen kuitenkin pohjimmiltani lammas, olen kuitenkin jokseenkin hyväksynyt sen, että isoveli valvoo. Niin kauan kuin se ei haittaa elämääni eikä suoranaisesti puutu asioihin, joita esittelen semijulkisesti joka tapauksessa, niin valvokoon. Tässäkin blogissa vierailee joku poliisi vähintään kerran kuussa ainakin kävijätilastojen mukaan. (Mähän olenkin niin pelottava kansankiihottaja, että. Ties kuinka monta ihmistä olen jo viime vuosien aikana houkutellut BB:n katsomisen turmiolliselle polulle. Pus pus poliisisedälle tai -tädille sinne!)

Noh, kun valvomisen johonkin mittaan asti hyväksyy, niin suorastaan tyrmistyy, että ei se helppoa ole poliisillakaan. Kansalainen pitää itsestäänselvänä, että poliisilla kuin poliisilla olisi pääsy tsekkailemaan tarpeen vaatiessa asioita hotspoteista kuten YouTubesta, Habbosta, Irc-galleriasta sun muista vastaavista yhteisöpalveluista. Aikamoinen sokki, kun tajuaa ettei asia näin olekaan, vaan valtaosa koppalakeista on suljettu näiden tietolähteiden ulkopuolelle ns. tietoturvallisuuteen vedoten - kun niissä polliisien työkoneissa on niin paljon kaikkea arkaluontoista että entäs jos tulee kauhea viirus ja levittää koneen tiedot maailmalle.

Piene ihminen ihmettelee tätä jäykkyyttä, että vain harvoilla ja valituilla polliiseilla on mahdollisuus tutkia netistä asioita, jos tarvetta on. Anteeksi vain, mutta se on suorastaan kivikautista. Jos kerran työkoneella on niin kauheasti kaikkea arkaluontoista ja suojauksen tarpeessa olevaa, niin eikö työpöydille voisi sijoittaa erikseen pikkuhalpiksia internet-tiedonkeruuvälineiksi - irtonaisiksi poliisin huipputietoturvaa kaipaavista toiminnoista? Jos ei jokaiselle erikseen, niin sitten vaikkapa edes yksi per kaksi-kolme poliisia?

Jos nykysysteemillä peruskoppalakilla voi mennä puoli päivää yksinkertaisen asian tarkistamiseen vain siksi, ettei itsellä ole siihen oikeuksia, vaan pitää byrokraattisesti teetättää se jollakulla poliisin erityisellä nettihenkilöllä, niin ei mikään ihmekään että monet asiat ovat niin kuin ovat.

Vai onko kaiken vanhanaikaisuuden pohjalla sittenkin vain jonkin päättäjäkääkän suuri luottamuksen puute työntekijöitä kohtaan - kummiskin pelaisivat niillä koneilla vain pasianssia ja katselisivat pornoa.

Bä, bä, lilla lamm

Rakkaat kanssaihmiset. En halua väheksyä järkytystänne tämän päivän tragedian osalta, mutta haluaisin kysyä teiltä, mikä saa teidät ryntäämään sankoin joukoin erilaisiin sosiaalisiin palveluihin hullun lailla perustelemaan niitä kynttilänsytytyskilkkeitä ja muistoryhmähärpäkkeitä, klikkailemaan niitä kutsuja itse ja spammaamaan niitä joka suuntaan?

Onko teillä paha olla? Jos on, niin puhukaa toisillenne, älkääkä vain tyytykö painamaan nappia - älkää tyytykö ostamaan yhdellä klikkauksella hyvää omatuntoa ja myötätuntoisen kansalaisen papukaijamerkkiä.

Jos tekee mieli ilmaista mieltä, niin menkää tuonne ulos oikeasti tekemään se. Seiskää eduskunnan portailla, soitelkaa kansanedustajallenne. Käyttäkää oikeasti päätänne ja miettikää mikä tässä maailmassa on vikana ja mitä sille pitäisi mielestänne tehdä. Blogatkaa vaikka. Ja menkää oikeasti tuonne kuntavaaliuurnillekin niin, että olette todella ajatelleet mitä ja ketä äänestätte. Ja ennen kaikkea menkää sinne uurnille, älkääkä jääkö nukkumaan niin kuin melkein puolet teistä joka kerta jää.

Älkää pelkästään painelko nappia. Se on typerää. Se on pelkkä "Me 2 :-(". Siitä ei hyödy kuin helpolla pikku-uutista etsivä iltapäivälehden toimittaja, joka saa sen viisi riviä täyteen vain keräämällä kasaan muutaman numeron.

Yritän sanoa tämän teille mahdollisimman ystävällisesti, vaikka mielessäni liikkuukin ikäviä ajatuksia kuten "hemmetin laumasielut, bää bää, tunkekaa ne kutsut hanuriinne". Mutta ymmärrättehän, että pelkkä napin painaminen ja voivottelu ei auta asioita yhtään, vaan pahimmillaan lisää nuorison vihaa kaikkia laumasieluja kohtaan. Tulee vain lisää turhautuneiden sosiopaattien ammuskeluorgioita. Pum pum -> bää bää -> pum pum pum -> bää bää bää, ad infinitum.

Typerykset

Tulipa tuosta aikamoinen deja vu vuoden takaiseen. Auvinen tosin räiski vasta marraskuussa, mutta jotenkin karmaiseva vuosipäiväfiilis. Toivottavasti viime vuoden toiminnasta on opittu jotain, jos nyt ajatellaan esimerkiksi tiedotusvälineiden toimintaa.

En vain käsitä, että miksi jengi tekee tätä? Mitä sillä yritetään saavuttaa? Kun ei se toimi ei pelotteena eikä maailman parantamisena. Kostona kaikkein huonoiten. Itsensä posauttanut Auvinen ei tätä tietenkään voi tietää, mutta asiaa seuranneiden luulisi ymmärtävän sen perusteella mitä sitten tapahtui - myös tuon Kauhajoella riehuvan idarin. Kas, idari on näemmä juuri ampunut itsensä.

Mitä tapahtui sille terveelle itsetuhoisuudelle, jossa kirjoitetiin lapulle, että haistakaa kaikki vittu, ja sen jälkeen hirttäydyttiin saunaparruun? Kyllä koko kylä siitä puhui pitkään siitäkin huolimatta, ettei puolta tienoota oltu tulitettu seulaksi.

Now recession - now, now, now

Voi näitä lamapuheita. Koko viikon lehdet ovat olleet täynnä säästövinkkejä sun muuta. Vanha juttuhan on se, että mitä enemmän sitä lamaa lietsoo, sitä varmemmin se tulee, koska ihmiset panevat kukkaronsa säppiin. Samaa aikaan työpaikoilla tietenkin kuhisee. Muutamilla liitoilla on taas sopimuskierrokset päällä, lakon uhkaakin väläytellään, firmat uhkailevat tiukoilla ajoilla. Tunnelma on kireä lähes kaikkialla.

Mitä ajattelee pieni ihminen, joka pitää sekä ammattiliittoja että markkinataloutta ylipaisuneina kaskelotteina, joille kummallekin pieni ihminen on pelkkä peliväline? Pieni ihminen ajattelee surkeana, että pitääkö sittenkin laittaa talvilomalle varatut lomarahat mieluummin piiloon kuin alkaa suunnitella matkaa? Kuulostaa naurettavan pinnalliselta, mutta vaikeiden aikojen keskellä ihmisten onnellisuus on yleensä hyvinkin naurettavista asioista kiinni.

Pahin lama ei ole se, mikä heijastuu rahapusiin, vaan se, joka kummittelee korvien välissä. Jos ennakoin taloudellista tilannetta säästämällä rahani, vältän ehkä vaikeat ajat jääkaapissa. Toisaalta saatan pihtaamalla edesauttaa yleistä markkinoiden laskua vielä lisää. Ja päälimmäisenä syvennän pääni sisäistä henkistä lamaa.

Vitutus ja masennus ei sekään ole terveellinen asia kansantalouden ja vaikkapa pienen ihmisen työnantajan kannalta. Työteho putoaa, jälki huononee, kun pienen ihmisen mielessä ei ole porkkanaa, jolla porhalletaan etapilta etapille.

Etappeja pitää olla, eivätkä niiden välit saa olla liian suuret. Jos niitä joutuu poistamaan, juoksu muuttuu tuskaisaksi nilkutukseksi, kun maaliviiva ei ole enää näkyvissä. Yksi tällainen maali ja päämäärä on ollut satumainen viikko talvella, jolloin uppoudutaan tuhluuseen ja räävittömään todellisuuspakoon, koska sillä jaksaa taas puoli vuotta seuraavaan lomaan. Nyt en tiedä uskallanko sen toteuttaa.

Toisaalta, järjellä ajatellen, mitä tässä stressaamaan? Olen viimeisen parin vuoden aikana joutunut useampaan otteeseen miettimään, että mitä jos menee työ alta? Olin pitkään paniikissa, mutta jouduin lopulta toteamaan, että on sitä loppujen lopuksi pahempiakin koettu. Velkaa ja autoa ei ole ja huollettavia löytyy, joten jos perheen kollektiivinen penninvenytystaito ei riittäisi, ainakaan ei tarvitsisi tapella sossun tätien kanssa ihan perusasioista. Enää en pelkää, mutta ihmettelen miten jaksan?

Etappien tarvekin on tosin hyvin suhteellista, kuten myös niiden laatu. Mitä mielekkäämpi työ, sitä pienemmän ovat vaatimukset etappien luonteelle ja sitä suurempia saavat välimatkat niiden välillä olla. Raskaan vuoden jälken mietin kesälomalla jopa ihan vakavasti, että jos heittäytyisi sittenkin omaehtoisesti työttömäksi etsimään sellaista toimeentuloa, joka antaisi enemmän kuin ottaisi. Jotta työ itsessäänkin sisältäisi jälleen mielekkäitä etappeja.

Tavalla tai toisella esimerkiksi pelialalle ujuttautuminen tuntuisi mielekkäältä, varsinkin kun jälleen vastikään juttelin erään pelifirman edustajan kanssa siitä, että esimerkiksi pelijournalismissa on edelleen aivan liian vähän naisia. Jopa niin vähän, että vaivaiset kolme kolumnia Pelaa-lehdessä ovat ehtineet tehdä naamani tutummaksi kuin olin olettanut. Syöhän naisten puute toki pelijournalismin ja sen kanssa yhteistyötä tekevän pelialan uskottavuutta. Eritoten siksi, että pelejä yritetään suunnata yhä enemmän myös naisten ja koko perheen makuun niin, että ei enää riitä, että ylipuhuu aikuiset ostamaan pelejä lapsilleen, vaan pitää saada aikuiset myös pelaamaan niitä pelejä lastensa kanssa. Suomalaisessa kentässä pelijournalistinen vastuu lepää kuitenkin käytännössä täysin miehisillä harteilla - asiansa osaavilla sellaisilla toki - mikä kytkee pelaamisen mielikuvatasolla väkisinkin edelleen liikaa poikien ja pikkupoikien harrastukseksi. Koska rakastan pelejä, sieluani riipii se mielikuva, varsinkin kun se on väärä.

Joskus taloudellinen lama voi kasvattaa niin suuren henkisen laman pelon, että siitä saattaa jopa olla hyötyä. Blogimaailmasta löytyy muutama rohkaiseva esimerkki kuten Mari ja Medis, jotka päättivät haluta pikemminkin tehdä töitä elämän ehdoilla eikä toisin päin. Se mietityttää minua usein. Ruusuilla tanssimistahan se ei ole, mutta kummatkin vaikuttavat aivan eri tavalla tyytyväisiltä - eivät rikkinäisiltä - kuin millaiseksi omat tuntemukseni koen nykyään aivan liian usein.

Is it green? That's mighty mean

Äitini vanha slogan on "mullon hyvä värisilmä, mutta istun sen päällä". Olen viljellyt lahjakkaasti samaa, mutta olen saattanut olla hieman ankara itselleni.

Tiiratkaas tätä testiä kunnes silmännne rupeavat vuotamaan verta. (via Killinki)

Sain itse tulokseksi 11. Ilmeisesti ei ihan paha, joten käynnistän jälleen uudelleen Miehen kanssa väittelyn siitä, onko olkkarin lattiamme kellertävä vai vihertävä.

Fellowship of the Nerd

Nörttejä voi joko pilkata tai rakastaa. Onneksi Rillit huurussa tekee pikemminkin sitä jälkimmäistä. Olen ihan onskuna uudesta kivasta komediasarjasta. Asenteellisuuteni toki on ilmeinen. Ja linkin takaa löytyvän ryhmiksen rillimies Leonard... No... Panisin. Kolmen kimpassa Steve Buscemin kanssa.

Iloista on myös se, että tämä on myös yksi niistä harvoista pienimuotoisista uutuuksista, jotka selvisivät hengissä käsikirjoittajien lakosta.

Kellon seisahtuvan tahdon

Hankin sitten vihdoinkin Braidin (viralliset sivut täällä). Pelin tullessa monet kitsastelijat narisivat pelin hinnasta, joka oli 1200 pistettä, eli noin 15 euroa. Mieluummin minä maksan 15 euroa hyvästä pelistä kuin 15 euroa paskasta hampurilaisateriasta perheelle. Tai 15 euroa kahdesta leffalipusta keskinkertaiseen elokuvaan.

Suosikkini Penny Arcade vinoilikin tuosta hinta-asiasta taannoin ihan nasevasti. Tietenkin mainitsematta jäi, että myös Penny Arcaden tyyppien peli maksaa 1200 pistettä :-) Hyvä peli, mutta ei niin 15 euron arvoinen kuin Braid.

On nimittäin pähee. Kaikki perustuu ajan manipulointiin eri tavoilla samalla kun ukkeli ja mönkiäiset veivaavat ruudulla asetelmissa, jotka tekevät kunniaa alan ikoneille kuten Mariolle ja Donkey Kongille. Peli saa minut ensin tuntemaan itseni ihan sairaan tyhmäksi. Kun sitten saan jotain aikaiseksi, tunnen suurta älyllistä tyydytystä. Huomattavan suurta älyllistä tyydytystä. Vähän samaan tapaan, kun osasin Fantastic Contraptionissa tehdä suolen. Fantastic Contraptionin ainoa ikävä puoli on, että kaikki tasot menevät heittäen läpi, jos tajuaa sen yhden perusvimpaimen, joka toimii käytännössä kaikkeen.

FC on toki ilmainen valmiiden tasojensa osilta, vain mahdollisuudesta tehdä itse tasoja joutuu maksamaan kymmen taalaa. Ilmeisesti sen takia, että netistä löytyy näitä käytännöllisesti katsoen ilmaisia helmiä, jengillä on harhaluulo siitä ettei hyvästä pitäisi tarvita maksaa. Kyllä pitäisi, jotta tekijät jaksaisivat tehdä näitä helmiä muutenkin kuin vain omalla ajallaan ja satunnaisesti.

Braidin takana on käytännössä yksi tyyppi, joka kehitti peliä kolme vuotta ja upotti siihen myös omaa rahaansa noin miljoonan mummon verran. Peli on myös sen mukainen, eli ei ole ilmeisesti päästetty peliyhtiön rahapussien pitäjää länkyttämään, että tää on nyt pikkupikkupilteille liian vaikea eikä riittävän söpö, ja tarinassa on liian monta vaikeaa sanaa.

Kun miettii mitä skeidaa tuolla kauppojen hyllyissä pyörii 60-70 eurolla per kappale, niin hävettää etten ostanut tätä jo aikaisemmin. Jos tykkäätte aivan käsittämättömän kieroista aikapohjaisista pulmista, ostakaa tekin. Jos ei ole Xboxia, peli on tulossa myös PC:lle ilmeisesti vielä tämän vuoden puolella.

Varoituksen sanana todettakoon, että Braid kuuluu siihen osastoon pelejä, jota ei esitellä samanmielisille vieraille, jos on tarkoituksena tehdä illan aikana jotain muutakin.