Oli se. Se oli. Kaiken sen odottamisen arvoista. (Niin siis Rush, jos ei ole käynyt aiemmin selväksi. :-) Kolme tuntia parhautta. Ja parhaimmillaan mitä tykitystä. Varsinkin uuden levyn instrumentaalit on tarkoitettu kuunneltavaksi juuri näin.Kansa vaikutti ensin suorastaan lamaantuneelta. Tuskin oli tyrmistyksestä, vaan ehkäpä samasta kuin minäkin. Olin suu virneessä jähmettyneenä paikalleni puhtaasti siitä ilosta, että siinä ne vihdoin ovat, ja saatana että kuulostavat hyvältä.
Lisäksi tuli se hetkellinen syvä nostalgian tunne. Itse asiassa hyvin odottamattomalla hetkellä. Kun vietin villeintä nuoruuttani, Roll the Bones -levy oli juuri ilmestynyt. Kaveriporukan muusikot hieman naureskelivat "nolouksille" kuten itse nimibiisille. Mutta sitä levyä soitettiin paljon yöllisillä autoreissuilla ei-mihinkään, ja olin niihin aikoihin niin onnellinen, että olen tajunnut sen vasta jälkeenpäin.
Kun Dreamline sitten pärähti soimaan, oli tippa tulla vanhan linssiin. Siinä oli jotain samaan aikaan hyvin kaunista - ja ironista. Keski-ikäistyvät mammat ja papat kuuntelevat hartaana, kun vanhat papat soittavat nuoruuden kuolemattomuuden hetkistä.
When we are young
Wandering the face of the earth
Wondering what our dreams might be worth
Learning that we're only immortal --
For a limited time
Kornia, mutta niin totta. Ja kivaa.
Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti