lauantai 6. lokakuuta 2007

Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa...


Kiitos kaikki rakkaat ihmiset, tutut, tuntemattomat ja uudet tutut! Luftissa oli aivan hurjan hauskaa, keskustelut olivat kiinnostavia - vähintäänkin hauskoja, tapasin uusia todella mukavia ihmisiä ja nyt ihmettelen, että oliko seura todella niin juovuttavaa ja upeaa, että tiukan budjetin minulle mahdollistavat neljä tuoppia olutta onnistuvat aiheuttamaan näin huikean päänsäryn ja heikotuksen. No, elopaino ei ole mitä ennen, ja viikko on ollut henkisesti rankahko. Mutta olen Visukinttu-Jarkon sanoin sentään vielä vasta vain keski-ikää lähestyvä! Eli siis nuori. Huh.

Toisaalta rankan viikon jälkeen olikin niin suloisen ihanaa keskustella kaikesta maan ja taivaan välillä. Esimerkiksi Schizo-Jannen kanssa blogaamisen merkityksestä niin globaalilla tasolla kuin blogaajien perheitä ajatellen - sadan vuoden päästä historia ei ole enää miehistä voittajien historiaa. Jos tämän päivän blogaajat jatkavat blogaamistaan tavalla tai toisella läpi koko elämänsä, sadan vuoden päästä lapsemme, lapsenlapsemme ja heidän lapsensa tuntevat meidät paljon paremmin kuin mitä me tunnemme vanhempiamme, isovanhempiamme ja heidän vanhempiaan. Ihmiskunnan muisti vahvistuu.

Ei, keskustelu ei ollut silti vakava. Ja hyvin luontevasti siirryimme juttelemaan peleistä, pelaamisesta ja tulevasta Rock Band -pelistä. Blogaajien pitää siinä vaiheessa ehdottomasti perustaa oma bändi!

Saarikon Janne
jaksoi muutamaankin kerran illan aikana ihmetellä miten ehdin tehdä vuorokauden aikana kaiken sen minkä vaikutan tekeväni. Varsinkin näin BB 24/7:n aikaan. Heitin vitsinä, että menen viideltä aamuisin nukkumaan. Kauhistukseksi on todettava näin tarkemmin asiaa ajateltuani, että sehän on oikeasti totta. En enää oikeasti ihmettele miksi vain neljä tuoppia aiheuttaa tällaisen olon. No, minulla on myös apujoukot BB:n katsomista varten, että hyvinhän tässä ehtii.

Uusista tuttavuuksista eniten juttelin Satujatarin mukanaan tuoman ruokablogaajan (Kulinaarimurujako se oli?) kanssa, ja juttelimme sydämemme kyllydestä muun muassa BB:stä ja Lost-sarjasta. Sauli voittaa!

Tämän lisäksi muistan yrittäneeni vahvistaa Visukinttu-Jarkon miehisyyttä epämääräisin keinoin ja pyrkineeni argumentoimaan loogisesti haparoivin sanakääntein ettei Jarkko ole objekti. (Hah!) Lisäksi käpälöin tahmaisilla tassuillani myös Junista. Hei pojat, te nyt vain olette niin halattavia! Halaaminen pidentää ikää. Olen ehkä myös katsonut liikaa BB:tä.

Oonkohan mä tehnyt jotain muutakin hölmöä? Oikeasti tämän päänsäryn ansiosta on lievä morkkis. Haluan kuitenkin kiittää kovasti alkuunpanevia voimia Marinadia ja Schizo-Jannea kaikesta asioiden koordinoinnista. Myös paikkavalinta oli mielestäni todella hyvä, Luft oli kiva uusi tuttavuus jossa saatan piipahtaa toistekin. Jännää että tuollainen paikka on nimenomaan Kalliossa, kun on tottunut näkemään tuollaisia lähinnä keskusta-Punavuori-akselilla.

Lisäksi suuri kiitos Sun Äidille, joka on jälleen kerran suorittanut blogosfäärillisen hyötyteon ja tehnyt listan paikallolijoista. On luvannut myöhemmin kertoa jopa puhutuista aiheistakin, mikä on tällaisen illanjälkeisaamutokkurassa olijan mielestä todella ystävällinen teko!

Kiitos myös Kauralle, Zepalle, Elma-tädille, Lostikselle, Nikelle, Veeralle, Pörrölle, Sedikselle, Kirsille ja ties kenelle muulle vielä, joiden kanssa ehdin jutella aivan liian vähän tai en lainkaan. Minhiä jäin kovasti kaipaamaan. Ja mun vieressä istui muun muassa blogaamisen hisotriallisesta merkityksestä keskustellessa taas se kiva poika, jonka olin nähnyt ennenkin. Ja jolla oli nimikin rinnuksissa. Ja silti se unohtuu multa joka kerta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kriisipuuro