Media=Blogissa Matti tuo esiin myös muista blogeista bongaamaansa elokuvien ikäraja-asiaa. Pani ajattelemaan, jotain kommentoinkin.
Keskustelu pyörii lähinnä raakuusnäkökulmasta. Ihan tärkeä, varmaan tärkein, asia ikärajoissa on nimenomaan jonkinlaisen väkivallan kuvaamisen ja muiden pelottavien aspektien kontrollointi. Mutta Mattia kommentoidessani tuli mieleen myös se, että pitkään aikaan eivät ole lastenelokuvat edes olleet lasten, eivät edes ennen kuin joka piirretyssä alkoi tulla ruumiita enemmänkin kuin Bambin äidin verran (nyyh! trauma!).
Lieköhän noin osapuilleen Aladdin se leffa, josta minun mielestäni homma alkoi ja alkoi saman tien karata myös käsistä. Aladdinia toki kritisoitiin myös pelottavuudesta, mutta minua häiritsi myös toinen aspekti: piti oikeasti olla aika paljon leffoja ja elämää nähnyt, jotta elokuvasta sai sen perus-Disney-sössön lisäksi kaiken irti. Tarkoitan nykyään täysin rehottavaa pop-kulttuuriviitteiden ja kaksimielisten vitsien viljelyä.
On toki hyvä, että vanhemmat viihtyvät leffassa lasten kanssa, mutta jossain menee se raja, ja esimerkiksi Toy Story -leffojen kohdalla se raja jo ylittyi. Onko oikein, että lapsi joutuu hölmistymään aikuisen käkättäessä vieressä asioita, joita lapsi ei itse käsitä? Onko oikein, että lapsi joutuu kokemaan, ettei elokuva olekaan oikeastaan enää hänelle, vaan aikuiset ovat vieneet senkin?
Shrek ja varsinkin Shrek 2 ovat jo sellaisia, jotka ovat loistavan hauskoja, mutta eivät ole lastenleffoja lainkaan. Ahkerasti niitä kuitenkin penskoille myydään. Siitä tulee vähän ikävä fiilis. Ikärajoista puuttuukin ihan täysin arviointikriteeri "vaadittava ikä- ja kokemustausta, jotta saa leffasta suurimman osan irti". Se, että leffassa ei ole visuaalisesti traumatisoivaa materiaalia (tai kiroilua) ei vielä tee sitä lastenleffaa, ei vaikka se olisi piirretty.
Vanhempien vastuuta tietysti korostetaan, ja ihan oikein. Mutta vähän paremmin saisivat ikärajat antaa viitteitä sisällöstä. Nykyään tilanne tuntuu siltä, että jotta voisi kantaa vastuunsa vanhempana, pitäisi ensin käydä yksin koekatsomassa aiottu koko perheen viihteeksi tarkoitettu leffa ennen kuin vie koko perheen sen katsomaan. Ja mikäs tolkku siinä on - vaikka leffateatterit varmaan tykkäis... vai sitäköhän tässä ajetaankin takaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti