Hieno, hieno Manse ja huono, huono lähikauppa

Vietettiin sitten pari päivää lähes ulkomailla eli Tampereella. On se kyllä hieno paikka, kesäkaupunkina etenkin aivan verraton.

Käytiin tietenkin Särkänniemessä, jonka uutuus Tyrsky on periaatteessa ihan nasta, mutta lähinnä pikemminkin leppoisa kuin huisa. Tuli itse asiassa mieleen, että jos Tyrskyn ja Half-Pipen saisi yhdistettyä, niin alettaisiin olla jo hyvän meiningin äärellä. Half-Pipessa arvostan reipasta liikehdintää kourua ylös ja alas, mutta harmittaa että istuinkehikko ei pyöri ympäri kuin satunnaisesti. Tyrskyssä sen sijaan mennään leppoisan loivalla aaltokourulla iloisesti jatkuvasti pyörien - mutta kouru on tosiaan aika loiva eikä vauhti ole kummoinen.

Särkänniemen Tornado on edelleen parasta mitä Suomen maan huvipuistoilla on tarjota. Sanon tämän vaikka en olekaan Powerparkissa koskaan käynyt.

Yövyttiin Omena-hotellissa Hämeenkadulla. Siisti, edullisehko, suurina etuina mikroaaltouuni, pieni jääkaappi, vedenkeitin ja kahvi- & teetykötarpeet. Täytettä jääkaappiin saa helposti hotellia vastapäätä sijaitsevasta K-Extrasta, joka tosin on auki vain yhdeksään, eli yösyöppökohtaus pitää osata hieman ennakoida.

Huone oli mielestäni varsin tilava, tilavampi kuin moni kalliimman hotellin lisäpetioptiollinen tupla. Lisäpetejä Omppuhuoneessa olisi saanut aikaiseksi peräti kaksi. Miinuksiksi kuitenkin katsottakoon, että lisäpeteihin oli kyllä lakanat ja tyynyt, mutta ei peittoa. Emme viitsineet asiasta kuitenkaan valittaa, sillä toinen miinus eli säätimettömän, automaatti-ilmastoidun huoneen kuumuus (ikkunoita ei saa auki) nollasi tehokkaasti todellisen lisäpeiton tarpeen.

Kokonaisvaikutelma yöpymisestä oli kuitenkin reippaasti plussan puolella, enkä suoranaisesti keksi hotellissa tai hotellihuoneessa mitään sellaista tähdellistä mitä Ompussa ei ollut ja mistä jossain muussa hotellissa maksaisin tuplahinnan. Lisäksi harvassa perinteisessä hotellissa on vedenkeitintä JA mikroa JA jääkaappia vaikka huoneen hinnan perusteella odottaisi yleensä saavansa niiden lisäksi vielä tiukkapeppuisen gigolon ja yksityisen uima-altaan.

Särkänniemen lisäksi harrastimme myös päämäärätöntä kaupungilla samoilua ja erilaisissa kauppakeskuksissa hengailua. Kauppakeskuksissa on kiva hengailla, älkää ihmetelkö. Aina bongaa jotain uutta, kuten esimerkiksi että jos joskus oikeasti tarvitsen jonkun vähän hienomman klänningin, matkustan mieluummin hyvällä tekosyyllä Tampereelle Koskikeskuksen kolmanteen kerrokseen, jossa asialle omistautuneita kauppoja on vierekkäin monta, kuin rupean plaraamaan Helsingin Keltaisia sivuja ja suhaamaan kaupunginosasta toiseen.

Muutenkin viehättää se, että Tampereella kaikki on niin lähellä, ja silti on kaikkea sitä mitä Helsingissä. Kaikki vain on Mansessa kätevästi kompaktimmin - kuten Bebek ja Fantasiapelit vierekkäin. Juuri näin hoidetaan nörttikohdentaminen ja synergiaedut.

Särkänniemessä syötiin kojuista moskaa, mutta lähtöpäivän päivällinen hoidettiin perinteikkäästi Tillikassa. Kermaista pyttipannua, kiitos hyvää oli ja palvelu jämptiä ja ystävällistä. Nyt vain pitäisi ruveta panemaan syömisiään syyniin. Kirosin, kun otin reissuun jalkaan farkut, jotka eivät enää olekaan mukavat, vaan kiristävät ikävästi sieltä sun täältä.

Sinänsä hullua, että sen jälkeen kun luovuimme vajaa kaksi vuotta sitten autosta, ruokatottumukset ovat alkaneet hiljaksiin taas rapistua moskan suuntaan. Autottomalle täällä Myllypuron perukoilla on tarjolla kolme sikakallista ja huonosti varusteltua lähiökauppaa, mikä johtaa auttamattomasti halvimpien, syömiskelpoisimpien ja kompaktimpien vaihtoehtojen - usein einesten suosimiseen. Autolla tuli mentyä kauemmas markettiin ostamaan enemmän, järkevämmin, laadukkaampaa.

Sinänsä ikävä tosiasia on, että vaikka haluaisikin suosia lähikauppoja ja pienyrittäjiä, joissain tilanteissa nämä samaiset puodit muuttuvat ympäristönsä näköisiksi ja pahimmassa tapauksessa palvelevat lähinnä niitä, jotka eivät välitä mitä suuhunsa panevat. Kun lähistöllä on vaikkapa riittävästi riistettäviä vanhuksia, vajaita, nistejä ja spurguja, se heijastuu myös tuotevalikoimaan - sen lisäksi että kaikki on myös kallista.

Jos lähiöperheellä siis ei ole resursseja lähteä kovin usein kauemmas metsälle, vaihtoehtoina on usein joko yökkömarinadissa lilluva lihasilppu nahistuneiden vihannesten kera tai edes etäisesti siedettävän makuinen eines/puolivalmiste. Arvatkaa kaksi kertaa kumpi lähtee mukaan? Ja kierre jatkuu.

VR, lähtisitkö kanssani tälle vuosituhannelle?

VR:n lippujen osto automaatista ja netistä jaksaa aina ihmetyttää. Esimerkiksi nettiostostellessa voisi kai periaatteessa kiitellä sitä, että voi valkkailla haluaako pyrkiä perhehyttiin, leikkivaunuun, ravintolapaikalle, yläkertaan tai alakertaan... Mutta mitäs kiiteltävää siinä on oikeastaan, kun siihen se sitten jääkin ja loppupeleissä silti arvotaan jos toiveen mukaista paikkaa ei ole?

Varsinkin jos matkustaa isommalla porukalla, esimerkiksi perheen kanssa, joutuu täysin arvontakoneen armoille, kuten vaikkapa siinä miten VR:llä tulkitaan ryhmän "yhdessä pitäminen". Lapsen kanssa esimerkiksi käytännöllisintä omasta mielestäni on, että matkustetaan kaikki samassa rivissä jotta kumpikin aikuinen pystyy pitämään penskaa silmällä. VR tietenkin myy saman rivin puolella tyyliin paikkajakaumalla 1, 2 ja 5.

Ei näin.

Esimerkiksi lentoyhtiöt ja elokuvateatterit ovat jo kauan antaneet asiakkaille mahdollisuuden valita itse paikkansa myös netti- ja automaattiasioinnilla. Miksi se on VR:lle täysin ylitsepääsemätöntä? Ilmeisesti samoista syistä kuin ettei heidän verkkokauppansa ole auki öisin. Come on ja jumalauta, VERKKOKAUPPA kiinni öisin! MitVit!?

Noh, pitäisi kai olla tyytyväinen, että kerrankin sai paikat edes suht. sumpussa eikä niin kuin muutamalla aikaisemmalla kerralla jolloin puolityhjässä junassa kaikki kolme paikkaa ovat olleet ripoteltuina mielivaltaisesti eri puolille junaa.

Lintsillä paistoi aurinko

Tuli sitten käyty Lintsillä. Poikkeuksellisesti ei satanut, vaikka näin pitäisi käydä aina kun etukäteen suunnittelen viettäväni päivän ulkona. Nenä taisi kärähtää.

Ihan kiva päivä, ja esimerkiksi uusimistoimien seurauksena "auennut" peliraitin pää ja sen uusi ravintolarakennus olivat ihan kiva lisäys ja toivat mukavasti avaruutta mielestäni aina hieman klaustrofobiaa tuottaneeseen alueen osaan. Ravintolan tieltä Sokkelo oli muuttanut raitin alkupäähän, ja miten musta tuntuu että samalla sen pohjaratkaisu on käännetty peilikuvaksi?

Täytyy kuitenkin valitettavasti panna taas Lintsille palautetta. Ovat uusineet muun muassa myös rannekkeidensa materiaalin. Se on aivan hirveä muovipinnoitteinen judeemi, joka saa ranteen hikoilemaan niin että vesi valuu. Kiiltäväpintainen ranneke aiheuttaa kirkkaalla auringonpaisteella myös sen, että laitteiden viivakoodinlukijat eivät millään tahdo lukea viivakoodia. Mikähän lienee ollut tämän "fiksun" liikkeen takana, mitä vikaa siinä vanhassa rannekemateriaalissa muka oli?

Kaiken tämän päälle uusi rannekemateriaali on väärinkäyttäjän toiveuni, sillä liukkaalta kiiltävältä pinnalta on todella helppoa irrottaa rannekkeen kiinnitysliimaus ilman että se sahalaitavarmennus menee rikki ja liimata se takaisin niin, että kukaan ei osaa epäillä filunkia.

Toinen palautteen aihe on uusiutuva jo aiemmilta vuosilta ja on sarjassamme "mikä tässä nyt voi olla niin vaikeaa?" Jos kerran aluekartassa ainakin kahdessa paikassa huomautetaan tupakoinnin olevan suotavaa vain sille varatuilla alueilla (ihan jees asia sinänsä), niin voisiko ne alueet ystävällisesti myös merkitä siihen karttaan, kiitos.

Mun nuaruuvessani

Olen joskus aikoinaan valitellut, että esimerkiksi kun Saarioisten pienet mikrokeitot palkittiin, niin heti niiden aineksissa alettiin pihistellä ja esimerkiksi ennen niin herkullisesta jauhelihakeitosta piti ruveta etsimään lihaa suurennuslasilla ja mittaamaan perunan palasia millimetrimitalla.

En tiedä mistä se johtuu, mutta monet hyvät tuotteet huononevat ajan myötä kun valmistaja alkaa itaraksi. Viimeksi eilen perinteistä Jalostajan tölkkihernaria tehdessäni mietin, että onko minulla lapsuudestani valemuisto, kun tuntuu että silloin hernekeitossa oli ihan oikeasti kokonaisia herneitä eikä litkussa lilluvaa mujua niin kuin nykyään.

Muistaako kukaan samoin, vai onko mulla valemuisto?

Noh, jotkut asiat sentään pysyvät, tai jopa paranevat. Valion herkkutrio. Ei mun nuaruuvessani ollut suklaaraidassa suklaahippuja. Ei varmana ollut. Nykyään on. Se on Parannus. Kuten myös, että kun jädehalkoa leikkaa poikittain, saa kaikkia makuja. Mielestäni silloin - mun nuaruuvessani - maut olivat typerästi jonossa niin, että halkoa piti leikata pitkittäin jos haluaa täyssörvin.

Baari hyps pomps

Tein elämäni ensimmäisen visiitin Kallion Soul Kitcheniin eilen. En tiedä missä se sielu suoranaisesti oli, mutta menussa oli tiettyä tyydyttävyyttä läskisooseineen ja maksapihveineen.

Päädyin kuitenkin Soul Burgeriin. Joka ei ollut huono. Johtuu ehkä siitä, että olen kovin helppo: jos välissä on pihvin lisäksi sipulia, pekonia ja edes siedettävä majoneesi, olen taivaassa. Ja olin. Ois se purilainen ehkä saanut olla hieman isompi hintaansa nähden, vaikka sisälmysten tasapaino oli sinänsä kiitettävä.

Yleensä kaikkien hamppisannosten ranskalaiset ovat joko aivan lötköjä tai liian kuivia, tai ainakin liian suolaisia. Enkä koskaan jaksa syödä niitä loppuun. Tällä kertaa vedin kaiken, koska nuo olivat aika lähellä omaa makuani: mehukkaita ja jämäköitä. Eikä liikaa suolaa, ja vain pieni ripaus mitälie ranskismaustetta.

Kiinnostaa kyllä testata ne maksapihvit. Ja miksei se läskisoosikin.

Niin, tieni Soul Kitcheniin johti Baari-baarin kautta (hurjan kiva pikkumesta Porvoonkatu 19 tms) ja jatkui vielä Kuikkaan. Tästä kiitos etenkin Kauralle, joka vaelsi Tampereelta asti. Oli myös hurjan mukavaa nähdä expateja kuten Tuuli ja Henri. Hyvin vähäisellä organisaatiolla syntynyt ilta keräsi baaripöytien ääreen ihmisiä sellaisen tusinan (joka oli kuitenkin likainen korkeintaan jutuiltaan), ja asiaa riitti.

Toivon mukaan tällainen tapahtuu pian uudestaankin. Näin lomaa kuuluu viettää.

Kiittämätöntä

Kolmatta päivää lomalla, ja... mulla on sairaan tylsää. Kiittämätöntä meininkiä. Otin jo kännit tiistaina, joten sekin vaihtoehto on nyt out siiheksi kunnes kykenen ajattelemaan alkomahoolia silleen... eli syksyllä ehkä.

Se, että ei ole mitään lomasuunnitelmia on aina niin koleeta, vapaata ja ylevää. Mutta todellisuudessa se johtaa helposti siihen, että istuu nököttämässä läppärin ääressä kitisemässä hiljaa itsekseen sitä ettei kukaan viihdytä.

Jos vaikka menisi tässä pian sinne Särkänniemeen. Toistaiseksi Omenahotelli vaikuttaisi fiksuimmalta yöpymisvaihtoehdolta. Ikeakin voisi olla hyvä ajanviettopaikka, vaikka siinä onkin tietyt kulutusperversiolliset riskinsä.

Dilemma

Pyhittääkkö osa sunnuntaista työn teolle, jotta pääsisi viimeisenä työpäivänä ennen lomaa hieman helpommalla?

Vai lorviako sängyllä pelaamassa Paper Mariota?

Vaikeeta, vaikeeta.

Ei nyt ihan pelitä

Ois peliale.

Kun katsoo listaa, niin tuntuu pikkaisen huijaukselta. Paria poikkeusta lukuunottamatta ovat olleet ehkä jotain Prismoja ja Anttiloita lukuunottamatta pelipuotien alekamaa ja laitteiden kylkiäisiä jo vähintään puoli kevättä.

Hyllyjen tyhjennystä sumutustaktiikalla siis lähinnä. Voiko esim. jonkun PS2-Simpsoneiden hintaa enää edes alentaa ilman että joutuu maksamaan porukalle, että vievät ne hyllyistä poies.

Ja missä ovat kaikki AAA-luokan Wii- & DS-tittelit? Olisi ne vuosia vanhat julkaisupelit esimerkiksi voinut kehdata jo panna hetkeksi oikeaan aleen, eiksjoo?

 

Vaavi tuli kotiin.

Vaavi, eli läppäri, saapui lopulta huollosta. Kaksi viikkoa siihen meni, että vähän valohoitivat ja putsasivat röörejä. Ja putsasivat myös levyn samalla. Onneksi on backupit.

Putsaus ja valohoito silti tuntuu auttavan, ehkä lisäksi on annettu vielä teetä ja sympatiaa. Enää ei pala sormet näppiksellä. Ja jestas että on vehje taas hiljainen. Huh.

Ehkä taas tulisi blogattuakin, kun on joku vimpain sohvankulmalla, eikä tarvitse istua jonkun viheliäisen työpöydän ääressä selkä suorana ja aivot jäässä. Katsotaan nyt.

Kesälomaan on muuten neljä työpäivää. Minkähän kodinremppauskohtauksen sitä tänä kesänä saisi.