maanantai 16. maaliskuuta 2009

Sun ja mun asia


Ei siitä ole pitkäkään aika, kun kiersi surkuhupaisa uutinen brittitytöstä joka oli saanut potkut töistään, koska oli Facebookissa todennut statuksessaan että töissä on tylsää.


Aina välillä suomalaisissa ympyröissä viriää keskustelu siitä, että onko esimerkiksi huonoista oloista ja omasta työahdistuksestaan puhuminen blogissa, Facebookissa tai vastaavassa veren kaivamista nenästä tai suorastaan rikollista? Esimerkiksi noin vuosi sitten viimeksi yksi oma tuttu sai noottia, kun kertoi Facebook-statuksissaan käyneensä juhlimassa. Se oli kuulemma paha juttu, koska hänen kontaktinsa tiesivät missä hän oli töissä. Meininki jatkuu varmaan monissa firmoissa tänäkin päivänä.


Uusin trendi lienee luottamuksellisuuden rikkominen. Eli rikkoo muka työpaikkasalassapitoa jos kertoo nimiä mainitsematta tai yksilöimättä muuten, että vituttaa kun kollegat on perseestä. Tai pohtii ammatin käytännön puolen ongelmakohtia, jotka ovat samat jokaisella saman alan työpaikalla. Tai ilmaisee ahdistusta, jos on ollut YT:t tai YT:n uhka.


Pitemmän päälle tuntuu, että ihmisten blogaaminen muista kuin niistä kutimistaan ja lemmikkimarsuistaan vittuttaa etenkin sellaisia työnjohdollisia tahoja, jotka tietävät perseilevänsä ja kyykyttävänsä muita ihan tahallaan eivätkä aina tyydy edes omiin alaisiinsa. Harrastuksen jatkehan on siis hyvin luontevasti ihmisten kyttääminen sosiaalisissa verkostoissa. 


Näkisin että työpaikkakiusaamistahan se viime kädessä on, eikä tuollaisessa tapauksessa varmaan edes vahingossa tapahtuvaa sellaista. Varsinkin kun sosiaalisen verkostoitumisen mahdollistavia palveluita syntyy tällä hetkellä kuin sieniä sateella, niin onhan tämä maailma varsinaisessa murroksessa ja se varmaan ahdistaa kaikkia vanhaan maailmaan ankkuroituneita jääriä, jotka ovat imeneet auktoriteettikäsityksensä armeijasta tai tyttökodista.


Ennen paha olo kerrottiin vain aviopuolisolle ja lähimmille ystäville, nyt se toitotetaan puolelle maailmalle. Se on varmaan todella ahdistavaa niille vallastaan epävarmoille kiusaajatyypeille, joiden teot eivät enää pysy piilossa, vaikka intimiteettisuojaa muuten kunnioitettaisiinkin.


Onko teille kolmelle lukijalleni tullut viime aikoina vastaan, että FB-/Jaiku-/Qaiku-/Twitter-/blogimaailmoissanne ei saisi puhua töistä muuhun kuin kivaan sävyyn, tai ei mielellään ollenkaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kriisipuuro