Perjantaina iski kurkkukipu, joka äityi lauantaina nielemisvaikeuksiksi. Tänä aamuna leuan alla oli tennispallo, ja suun sai hädin tuskin auki aamiaisleivän syöntiä varten.
Totesinpa, että mitä tässä kärvistelemään, nyt mennään yksityiselle, eikä lähdetä mihinkään Malmille tai odoteta aamun työarvauskeskusaikoja. Siispä menin Mehiläiseen. Soitin jo etukäteen ja sain ihan oman ajan. Luksusta.
Ei tarvinnut tuskastellen odotella tuntitolkulla ja miettiä jo etukäteen strategiaa jolla lääkäri ottaa vaivan vakavasti, eikä vain arvaile summan mutikassa oman päänsä mukaan miltä musta tuntuu päästäkseen minusta viidessä minuutissa eroon.
Kun on tottunut siihen, mitä meno terveyskeskuksissa ja jopa työterveyslääkärillä on, niin tuntuu että se 170 euroa joka lääkärikäyntiin upposi oli jokaisen sentin väärtti. Raha upposi upean, iloisen ja asiallisen lääkärin tapaamiseen, itsestään selvään eikä ruinaamalla ruinattuun laboratoriokäyntiin (tulokset alle tunnissa) ja - mikä tärkeintä - vakavasti otetuksi tulemisen tunteeseen.
Lääkäri toki häkeltyi hieman, kun kerroin ettei minulla koskaan ole ollut angiinaa (mikä on yleisin syy tällaiselle), joten tuskin nytkään, mutta ei ryhtynyt pätemään ja tunkemaan mitään vääriä troppeja turhaan, mikä varmaan olisi julkisella puolella tapahtunut puoliväkisin.
Jos nyt satun tarvitsemaan lääkäriä noin kerran kolmessa vuodessa jatkossakin, niin 170 euron sijoitus ei vajaalla 1400 päivällä jaettuna ole loppujen lopuksi kovin paha sijoitus.
Sylkirauhasen tulehdus se vain oli. Nyt sitten syödään naminappeja 10 päivää. Nom nom nom.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti