Vuosikymmen lähenee loppuaan. Hätäheikit juhlivat sen loppua liian aikaisin jo vuosi sitten, mutta me nipottajat tiedämme miten asia oikeasti menee. Asiasta on ehkä kuitenkin parempi nipottaa täällä blogissa kuin esimerkiksi uutenavuotena kello neljä aamuyöstä snagarijonossa.
Töissä kuittailimme tänään toisillemme vuosikymmenen viimeisestä maanantaista ja myös vuosikymmenen viimeisestä työpäivästä. Nyt alkaa kolmen päivän mittainen lauantai, ja tekee mieli ottaa vähän aikaa ihan rennosti ja kuvitella, että vuodenvaihde on se suuri Mooses, joka muuttaa kaiken ja johdattaa parempaan maailmaan. Vaikkei se niin teekään, vaan kaikki alkaa maanantaina alusta. Niin kuin kaikki aina alkaa maanantaina alusta. Mutta onpahan joku porkkana.
On mielenkiintoista miten ihminen elää porkkanoilla, joista monet ovat vain päiviä kalenterissa. Toki odotettavissa voi olla palkintoja kuten muutama vapaapäivä tai kivat bileet, mutta periaatteessa vaikka jotain odottaakin kuin kuuta nousevaa, niin eihän se kuu siellä taivaalla ikuisuuksia koskaan pysy. Odottaessa kuitenkin on aina se kutkuttava fiilis, ja tilanteen ollessa päällä koitaa muutamaksi tunniksi se maaginen hetki, kun aika pysyy hetken paikallaan ja maailma on sekä hyvä että kaunis.
Ja mikäpä siinä. Minulla ei ole koskaan ollut suuria suunnitelmia mistään asiasta - sehän tarkoittaisi että ne pitäisi pyrkiä toteuttamaan, ja olen sellaiseen aivan liian mukavuudenhaluinen - joten elämäni on porkkanoiden keruuta, sarja pieniä pyrähdyksiä eteenpäin. Niiden välissä on tasaista puurtamista, ehkä vähän rassaavaa ja ilotontakin aikaa, mutta aina jostain tulee se uusi lupaus nousevasta kuusta. Ja elämä kulkee jälleen jonkin aikaa eteenpäin vähän kevyemmin.
Pyrähtelyjen lomassa kaikenlaista tapahtuu, ja yhtäkkiä sitä huomaakin tehneensä aika lailla jutskahommeleita - jopa yllättävän paljon - ja myös asioita, joita ei koskaan kuvitellut tekevänsä. Siis siitäkin huolimatta ettei suunnittele yhtään mitään, eikä kai siis periaatteessa myöskään kuvittele asioita mitä tekee tai ei tee.
Viimeisen vuosikymmenen aikana olen yllättäen mennyt naimisiin, perustanut perheen, kohonnut urallani sen verran korkealle että välillä päässä vähän huippaa (minähän en ole uraihminen) ja muutenkin solahtanut tyytyväiseen keskiluokkaiseen turpeuteen, jota edeltävän vuosikymmenen hippivuosinani sekä halveksuin että pelkäsin tajuamatta että se on vain valinta siinä missä mikä tahansa muukin, eikä tarkoita että sitäkään pitäisi silti valita samalla tavalla kuin muut.
Kun katson mennyttä vuosikymmentä, se yllättää minut itsenikin. Siinä on ollut hyvin vähän asioita, joita en halua. Sen sijaan kyllä hirvittävästi asioita joita en odottanut. Koska en suoranaisesti koskaan ole tiennyt mitä haluan, on ehkä todettava että olen hyvin tyytyväinen siihen mitä olen saanut. Kun miettii miten monet tekevät vuosikaudet töitä sen eteen, että saisivat haluamansa, eivätkä silti onnistu, niin olen kai aivan helvetin onnekas.
Tai ehkä vain vanha viisaus siitä, että mitä kiivaammin haluaa, sitä vähemmän saa, pitää loppujen lopuksi paikkansa. Kun kulkee virran mukana ja ihmettelee vastaan ajelehtivia juttuja, saattaa nenän eteen lillua niitäkin asioita joilla on jokin merkitys. Tietenkin niihin pitää osata tarttua ennen kuin lipuvat ohi, mutta kaipa sitten olen osannut. Hamsteri kun olen, niin poimin kai kaiken.
Tuleva vuosikymmen on osaltani aivan yhtä suunnitelematon kuin edellinenkin. Olen edelleen mielestäni 16-vuotias, enkä varmaan koskaan kasva aikuiseksi. Enää se ei kuitenkaan ole häpeä tai epävarmuutta tuottava tunne, vaan voimavara jolla itseä naurattaa silloinkin kun kaikki menee päin peetä. Tai ehkä se onkin se ainoa seuraavan kymmenen vuoden suunnitelmani, pitää sisäisestä 16-vuotiaastani huolta. Ainakaan en enää ole niin yksinäinen kuin ennen. Virran mukana on ajautunut muitakin kypsään ikään ehtineitä 16-vuotiaita, jotka eivät ole osoittaneet kovaa kiirettä räpiköidä kauemmas eivätkä naura reikäisille uimahousuilleni. Tiedätte kyllä keitä olette ja tykkään teistä kovasti.
Nyt aion pelata neljä vuorokautta putkeen Guitar Heroa, sillä taidot ovat suht kiireisen vuoden aikana ehtineet rapistua ja hermoradat vaativat muistinvirkistystä. Kankeutuneet sormet nolottavat etenkin pelikaupan demokonsolilla parveilevien, ihailevien kahdeksanvuotiaiden edessä soittaessa.
Siispä hyvää uuttavuotta, olkoon se sellainen kuin toivotte tai ainakin jotain muuta kuin mitä ette halua.
