torstai 14. lokakuuta 2010

Ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti


Ragnaria oli painanut se jo pitkään. Hän oli koko elämänsä tiennyt olevansa vähän erilainen, mutta hän oli yrittänyt elää valheessa ja toimia niin kuin muutkin. Vaikka hän oli tunnustanut asian jo itselleen, vuosikaudet hän oli kantanut salaisuutta sisällään peläten muiden reaktioita jos totuus tulisi ilmi.


Ragnar kyllä tiesi, ettei asia voi odottaa ikuisesti. Vanhemmat todennäköisesti ainakin aavistivat, jos eivät olleet aivan varmoja. Ragnarista itsestäänkin tuntui, ettei hän kovin hyvin kyennyt pitämään asiaa salassa. Hän oli aivan varma, että jos joku hiljaa sivusta tarkkailisi häntä pitempään, ei hänen normaali arkikäytöksensä varmastikaan onnistunut peittämään hänen todellista minäänsä. Ragnar pyrkikin välttämään pidempiä katsekontakteja ja yritti muutenkin toimia töissä mahdollisimman vähäeleisesti, jottei häneen kiinnitettäisi sen enempää huomiota.


Salaisuuden piilottelu haittasi myös Ragnarin yksityiselämää, ja hänen ihmissuhteensa olivat enimmäkseen sekä pinnallisia että usein hyvin lyhytkestoisia, koska Ragnarilla oli vaikea päästää ketään lähelle. Hän olikin jo muutamaan otteeseen ollut terapiassa ja ollut pari kertaa masennuslääkityksellä. 


Eräänä päivänä Ragnarin mitta lopulta täyttyi, koska olo tuntui niin yksinäiseltä ja epävarmalta. Orastava uusi ihmissuhdekaan ei voisi koskaan kukoistaa, ellei hän olisi kaikille rehellinen. Niinpä hän keräsi rohkeutensa ja kutsui vähäiset läheisensä koolle tunnustaakseen todellisen minänsä.


Hetken koittaessa Ragnar sai takellellen asiansa sanottua välttäen visusti katsomatta ketään silmiin. Hän pelkäsi jäätävää hiljaisuutta, mutta sitä ei tullutkaan, vaan taputukset ja lämpimät halaukset. Sivussa seissyt miesystävä hymyili leveästi onnen kyyneleet silmissä.


Tunnemyllerryksen keskellä Ragnar oli loppujen lopuksi hyvin huojentunut siitä, että tarvitsi vain sanoa se ääneen - harvalle hänelle tärkeälle henkilölle tuli minään yllätyksenä, kun hän lopulta tunnusti avoimesti olevansa täysin urpo. 


Työpaikallakin asia oli tunnistettu jo vuosia sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kriisipuuro