Terveisiä auringosta

Teneriffa ja Playa de las Americas käyty. Turistijuttuja tehty ja nahka kärvennetty. Nenä kuoriutuu paraikaa ja käsivarret näyttävät käärmeiltä. Lämmin. Ah. Lämmin...

Näin ollen lomareissu oli siis varsin onnistunut, vaikka olenkin ehkä lievästi pettynyt siitä, että en onnistunut olemaan itse enkä oikeastaan törmännyt ainoaankaan suomalaiseen perus-turreen tai -ryhäseen. Ovatko Matkaoppaat-sarja ja Detur haalineet itselleen ne kaikki niin, ettei enää muille matkatoimistoille riitä?

Noh, suomiturakaisten sijaan sain kulttuuriantropologisten silmäilyjeni perusteella vahvistuksen sille, että brittitelevisio ei liioittele nuhjuisen teollisuuskaupunkilähiön perusjamppaa ja -jaanaa yhtään. Lainkaan. En välttämättä halua asua enää lähellä paikallista viihdekeskittymää, Veronicasia, jos koskaan palaan paikalle ihan kesällä-kesällä.

Nuoruudessani harrastama seuramatkoille hymähtely on aika lailla haudattu täysin tämän reissun perusteella. Toki lennot ovat turistichartereita, ja aplodit raikuvat lentokoneen renkaiden tömähtäessä kiitorataan. Mutta saa olla aika kyyninen, jos moisesta muodostuu jokin elämän ja kuoleman kysymys. Enkä pidä täysomatoimimatkailua parempia matkaehtoja ja kuluttajansuojaa mitenkään huonoina asioina.

Muutenkin paikan päällä, miksi pitäisi väen vängällä himoita paikkoja, joissa ei kukaan (muka) ole ennen käynyt? Pääasia että voi tehdä asioita omalla tavallaan ja omalla ajallaan. Ja se oli helppoa. Helvetin hyvin toimiva julkinen liikenne, jolla pääsee käytännössä kaikkialle mihin haluaa. Suhteellisen rehellistä turrekuskaustoimintaa myös ei-matkatoimiston-kautta-reissuille.

Teide jäi - lumimyrskyn takia - näkemättä läheltä. Siinä ei auttanut ei omatoimisuus eikä itku. Tiet poikki, vuoristo kaaoksessa. Kymmenien miljoonien vahingot viikon aikana saarella riehuneista myrskyistä, joista ei kuitenkaan tuolla eteläkärjessä ollut juuri mitään tietoakaan ajoittaista napakampaa tuulta lukuunottamatta. Tuli aivan yllärinä ja puun takaa, kun loppuviikosta kaikkia reissuja alettiin urakalla perua. Sillä aikaa kun myrsky teki tuhojaan, meidän perhe lillui tyytyväisenä vesipuistossa.

Vesipuistoista puheenollen, Siam Park ei ihan turhaan ole Euroopan suurin ja kaunein. Samalla pieteetillä pystytetty ja hoidettu kuin saman firman Loro Parque -eläinpuisto Puerto de la Cruzissa, josta tuli todella hyvä mieli. Hyvinvoivan näköisiä eläimiä, ei havaittavissa hermostunutta häiriökäyttäytymistä ja toistoliikehdintää. Kiiltäviä turkkeja, ei liian lihavia, ei liian laihoja. Osa fiksummista kädellisistä suorastaan jopa poseeraili kansalle täysin tietoisena omasta kiinnostavuudestaan. Ja nimensä mukaisesti papukaijoja puistossa oli joka paikassa, lisäksi vielä erillinen suuri verkkopeitetty alue, jossa linnut ja ihmiset liikuskelivat samassa tilassa maassa ja puiden latvojen tuntumassa.

Vähänkö ärsyttää olla takaisin. Ruoka oli hyvää ja halpaa, olut juomiskelpoista. Ennen kaikkea oli niin miellyttävän lämmin. Lämmin... mmm... lämmin...

Kuusi beetä

Elämäni sävel näemmä tosiaan on hieman mollivoittoinen, vaikka pikku rippeet tasaavatkin homman loppupeleissä fifty-fiftyksi.

Tällaisen hauskan piirakkaisen tekee Last.fm-listoista HacKey.

Hupaisaa on, että tuo massiivinen määrä es-mollia on lähinnä pelkkää Sonata Arcticaa. Mikä toki on kai eräänlainen suuri suosikkini muutenkin, tai ainakin jotain johon en tunnu kyllästyvän. Heikko kohtani lienee siis kuusi beetä?

Tänään Löytö-kanavalla

Kun on lomalla, ehtii tehdä paljon asioita myös päivisin. Esimerkiksi katsoa televisiota. Koska lomahan on paljon energiaa vaativia aktiviteetteja varten.

Ainakin Discovery Channelin katsominen nimittäin vaatii energiaa - joko raivon vallassa tavaroiden rikkomiseen tai sen raivonsa hillitsemiseen. Piti oikein pitkästä aikaa taas lähettää ns. rakentavaa palautetta kyseiselle kanavalle. Ovat menneet ihan huomaamattani tuhoamaan jälleen yhden ohjelman, Future Weaponsin. Dubbauksella. 

Mikä helvetti siinä on, että maailmalla ei tajuta että kaikki maat eivät ole kuin Saksa, Ranska tai Espanja, jossa ei joko osata kieliä, ei haluta osata kieliä eikä ilmeisesti haluta osata lukeakaan? Luulisi, että koska raha puhuu, olisi halvempaakin jättää sivistyneet maat rauhaan ja tekstitysten varaan sen sijaan että palkkaa jonkun kamalaäänisen kaverin kumminkaiman känisemään ohjelmien päälle.

Suomalainen käännöstekstien taso on viime vuosina laskenut kuin lehmän häntä, eivätkä dubbaustekstitkään ole mikään poikkeus. Tekstityksien kohdalla sentään yleensä suhteellisen kielitaitoinen suomalainen on voinut kuunnella mitä oikeasti sanotaan, eikä tekstitys onnistu pilaamaan katselua aivan täysin. No tätäpä mahdollisuutta ei dubbaaminen tietenkään anna, vaan alistaa katsojan typeräksi turnipsiksi.

Eniten syö sielua vieläpä totaalinen epäjohdonmukaisuus. Esimerkiksi jostain syystä Future Weaponsissa ihana asehullu Mack puhuu kyllä itsenään ja puheet on tekstitetty. Sen sijaan kaikki kertojaäänijutut on toteutettu suomeksi. Anteeksi, mutta mitä vittua? Jos kerran luotetaan siihen, että kielitaidoton ihminen osaa lukea Mackin kohkaukset, niin minkä helvetin takia pitää mennä enää dubbaamaan mitään?

Ja älkää puhuko mulle mitään perhekanavista ja perheohjelmista. Jos Future Weapons on lastenohjelma, meitsi on Maria Veitola - paitsi että vielä laihempi.

Kun digitelevisio tuli, lupailtiin useita valinnaisia äänikanavia ja muuta kivaa. Mikä näistä on toteutunut? No ei mikään. Juuri tällaisissa tilanteissahan esimerkiksi se ohjelman alkuperäinen äänikanava olisi hieno juttu. Mutta ei, sen sijaan oletetaan että kaikki haluavat kuunella turnipsiyleisön ääniraitaa.

Entäs Suomessa asuva, alati kasvava ulkomaalaisväestö, joka usein osaa sitä englantiakin paremmin kuin Suomea? Vai mennäänkö tässä rasismi edellä ja oletetaan, ettei niillä raukoilla ole varaa kanaviin, ja lienevät muutenkin liian tyhmiä katsoakseen tiedeohjelmia. 

Sinä päivänä kun dubbaavat Mythbustersin, alan harkita vakavasti kirjepommia. Urpot. Kihisen. Kunnon palautteenkin lähettäminen on tehty mahdottomaksi palautekentän ottaessa vastaan vain 250 merkkiä. Eli palautetta ei oikeasti edes haluta.

Alkoholilla ei osuutta asiaan

Ihmettelimme taannoin kotona Mika Myllylän tekemän epo-tunnustuksen aiheuttamaa tohinaa. Iltapäivälehdet täysillä mukana, pääuutislähetykset jauhavat... Koko päivä oli yhtä Myllylän tunnustusta.

Mietimme vain ihan omilla kohdillamme täällä, että mikä suuri uutinen on siinä, että ihminen myöntää jotain, johon se implisiittisesti todettiin syylliseksi jo vuosia sitten? Hemohesin ainoa järkevä käyttötarkoitus näissä ympyröissä kun on peittää se epon käyttö. Uutisarvo oikeasti siis aika lailla nolla. 

Kohun syy siis lienee siis lähinnä vain se, että olympialaiset ovat lähellä ja taas pitää saada nostattaa epäilystä ja mediakuhinaa urheilukansallisten alemmuudentunteiden kipupisteiden ympärillä? Vai?

Huippu-urheilu on jotenkin kovin sairasta. Pitkään tässä olen miettinyt, että perustettais nyt jo se urheilun "avoin luokka" (ei douppia) ja "ammattilaisluokka" (douppaaminen sallittu), niin päästäisiin eroon turhasta vouhotuksesta. Avoimessa luokassa douppaavat vain siirrettäisiin rangaistukseksi ikuisesti ammattilaisluokkaan halusivat he enää doupata tai eivät. Väläytin jo, että kaikenlainen urheilu pitäisi muutenkin olla kiellettyä alle 18-vuotiailta, mutta olisi siinäkin toki ongelmansa - sillä pitäähän sitten parikymppisistä jostain yrittää ammentaa niitä urheilijoita.

Tosin kyllähän lapsilta urheilun kieltäminen voisi aiheuttaa paljon hupaisaa uutisointia.

"Poliisi ratsasi nuorison suosiman varastohallin - alaikäiset harjoittelivat salaa ja pitivät laittomia kilpailuja!"

"Nuoriso murtautui Myllypuron liikuntakeskukseen. - Radalla oli juostu, soutulaitteita oli käytetty. Tällainen tavallinen tarina, kun alkoholilla ei ole osuutta asiaan, kommentoi konstaapeli."

Valokuvatorstai revisited, 153. haaste

 

Valokuvatorstaihin osallistumiseni on satunnaista, vaikka tsekkailen lähes joka viikko aiheen ja katselen kuvia. Uusin toimeksianto tauon jälkeen, kerro tarina, kuitenkin innoitti tutkailemaan elämäni viimeisimpiä 6-7 viikkoa, joihin mahtuu periaatteessa hyvin perinteisiä asioita kuten erilaisten juhlapyhien viettoa ja ostostungoksessa haahuilua - ja toisaalta täysin joulun autioittaman kaupungin ihastelua. Kuukin pimentyi yhdessä välissä hieman, ja hurja pakkanen teki maailmasta kauniin mutta tukalan. Kylmän ja talvirauhattoman mielen kourissa kamppaillessa ovat kuitenkin sielua lämmittäneet esimerkiksi hyvät kahvilat ja seurallisuuttaan tarjonneet hyvät ihmiset, joille tässä samalla suuri kiitos. Taas on jaksettu melkein yhden talven yli, ja pian on pakostakin kevät.

Mahtuu mahtuu

On jotenkin kovin tyypillistä, että jos on olemassa kysy mitä vain -palvelu, saa myös vastaukseksi mitä vain. Finnmatkoilla on nykyään sellainen hieno synsteemi, että pari viikkoa ennen matkaa saa mailiosoitteen, johon voi lähettää kysymyksiä kohteesta ja hotellista, ja vastaus luvataan vuorokauden sisällä.

Noh, vastaus tulee kyllä todella nopeasti, mutta laatu on vähän sitä sun tätä. Kysyin hotellihuoneen tallelokeron tarkkaa kokoa. Olisi toki kelvannut vastaukseksi vähän summittaisempikin, ilman desimaaleja oleva sentti kertaa sentti -arvio. Mutta ei. "Ei ole kovin iso, mahtuu sinne kamera." Niin. Ensinnäkin millainen kamera? Esimerkiksi ammattilaisen järeä runko ja halon kokoinen teleobjektiivi? 

No sellaista ei ole, mutta ei kiinnostanut silti ruveta veivaamaan, jos ei kerran laakista saa suoraan ja eksplisiittiseen kysymykseen suoraa ja eksplisiittistä vastausta. En ota riskiä, että joudun kantamaan järkkäriä jatkuvasti mukana. Joten...

Menin ostamaan ihan muissa merkeissä kamerajalustaa. Ostin sitten myös kameran, joka varmaan sinne tallelokeroon tarpeen vaatiessa mahtuu.

Mamman uusi vauva <3

Vähän kyllä mietityttää, että koska Finnmatkat ihan kohteessakin pyrkii hoitamaan kyselyt oppailta kirjallisesti, tekstiviestitse, niin jos jotain tapahtuu, niin saakohan siinäkin tapauksessa yhtä summittaisia vastauksia?

"Apua, minut on ryöstetty, olen paikassa X, mikä on poliisin puhelinnumero?" "Nooh, se on joku sellanen varmaan tyyliin kolminumeroinen, elä stressaa, ota olsa."