Aika pitkä pieni Lumia 920 -arvio

Huomenissa pitäisi palautella vajaat kolme viikkoa testissä ollut Nokian Lumia 920. Olen käyttänyt sitä niin kuin testatessa mielestäni pitää eli olen pitänyt sitä arkikäytössä tukeutumatta lainkaan omaan puhelimeeni, joka on merkkiä omena.

Heti ensin alkuun on todettava, että vaikka olen käyttänyt iPhonea nelisen vuotta (3G, 3GS, 4S) en ole koskaan käyttänyt sitä siksi, että se on Apple. Tietotekniikassa olen aina ollut PC-ihminen, vaikka säälistä olenkin viime vuosina parin iMacin antanut pöydänkulmille asettuakin. Ei ole ollut tarvetta fanityttöillä, joten Lumian ja etenkin Windows-pohjaisen käyttiksen kelkkaan hyppääminen ei ole minulle ollut missään vaiheessa samanlainen ennakkoluulojen härdelli kuin mitä se tuntuu monelle muulle olevan.

Toki, iPhonessa olen pysynyt pitkään. Mutta silloin neljä vuotta sitten ei ollut tarjolla mitään muuta minua puhuttelevaa kuin se iPhone. Androideista en välitä. En välittänyt silloin, en välitä vieläkään. Ovat epämääräisiä, en saa makua käyttisten oudon sirkusteleviin ulkonäköihin, lukuisiin eri käyttisvariantteihin, enkä etenkään luota Android-sovelluskauppaan. Ennen Windows-puhelimia mitä vaihtoehtoja minulla on oikeastaan edes ollut? Symbian-Nokiat? N8:aa testasin ja kuvotuin. N9 olisi ehkä ollut kiva, mutta en päässyt koskaan testaamaan.

Vastaa hyvin runsaaseen sovellusmäärään

Puhelimen peruskäyttö on minulle runsaasti paljon muuta kuin sitä puhumista. Surffaan somessa, luen kirjoja, katson tv-sarjoja, otan valokuvia, kuuntelen musiikkia, vähän ehkä pelaankin. Sovelmia kertyy, ja niiden välillä siirtymisen jouhevuus on aika tärkeää. Jos rehellisiä ollaan, kansioiden lisäämisestä huolimatta iOS ei ole oikein pysynyt kasvavan sovellusmäärän kelkassa. Joko minulla on kiljoona ruudullista sovelluksia ja jatkuva pähkäily siitä, mitä niistä pidän ensimmäisellä sivulla, päällimäisinä. Tai sitten minulla on kiljoona ruudullista kansioita ja jatkuva pähkäily siitä, mitä niistä pidän ykkössivulla. Kelailu on mennyt pidemmän päälle aika hankalaksi. Viimeisimmistä sovelluksista toiseen pomppiminen tuplapainalluksen kautta vaatii kuitenkin aina sen tuplapainalluksen.

Onkin rehellisesti todettava, että todella pidän Windows-puhelimien ratkaisusta pitää vain kaksi "sivua", jotka kummatkin skrollautuvat portaattomasti ja näennäisen loputtomasti alaspäin. Ykkössivulla on ne suosikit, ikonikoot itse määriteltävissä, kakkossivulla pitkänä listana kaikki. Lisäksi Lumiassa on back-nappi, jolla pääsee aina edelliseen sovellukseen ilman välivaiheita. Hakukin on jatkuvasti esillä oman napin alla. Näihin verrattuna iOSin sivu kerrallaan -vierittely ja mahdollisesti vielä kansioiden aukominen tuntuu henkisesti hitaammalta ja työläämmältä kuin WP:n kahden näkymän vierittely.

Isoko? Ei liian

920:n iso koko ja paino ovat saaneet monelta risuja. Pakko olla vastarannankiiski. Rakastan sitä, että puhelimessa on painoa ja kokoa. Ensinnäkään se ei häviä niin helposti sinne Moolokin kitaan, joka käsilaukkunanikin tunnetaan, ja toisekseen käteni ei unohda, että minulla on puhelin kädessä ja pudota sitä hajamielisyyden hetkellä lattialle. 920 on ison näytön ansiosta melkein kuin tabletti, mutta ei kuitenkaan niin rasittavan iso kuin tabletti. Jännä hybridi, jossa on enemmän puhelimen hyötyjä, mutta vähemmän tabletin haittoja. Minulla ei ole naiseksi mitkään lapiot käsinä, joten en nyt oikein osaa ymmärtää mikä tuossa isossa Lumpparissa nyt on muka niin epäkätevän isoa. Kyllä, käytän sitä sujuvasti myös yhdellä kädellä.

Pääsääntöisesti olen siis käyttänyt tuota monen mielestä isoa möhkälettä, mutta olen päässyt myös vertailemaan sitä sirompaan pikkusiskoonsa 820:een. Tulossa on myös "teinimalli" 620, mikä lienee varmaan samaa kuin mitä 610 on ollut suhteessa isompiin 800- ja 900-malleihin. 820:sta vaikutelmani on tuntuman osalta, että onpas ikävän tunnoton ja tasapainoton. Ne pyöristetyt reunat eivät istu käteeni lainkaan. Sen kanssa todella pelkään, että käsi unohtaa puhelimen olevan kädessä. 820:een toki saa vaihdettavat kuoret, ja tarjolla on jo nyt kaiken maailman kumipinnoitteita sun muita, joten ehkä toisilla kuorilla se tuntuisi kädessä jotenkin tukevammalta.

Virtasyöppö

820:ssa on kuitenkin muutamia asioita, mitä 920:een kaipaisin: vaihdettava akku ja muistinlaajennusmahdollisuus omalla muistikortilla. 920:n kiinteä muistikoko ei ole lopulta kamalan iso, ja ennen kaikkea vehje on tuhoton virtasyöppö. Vaikka siinä onkin langaton lataus, ja esimerkiksi kotona tai töissä sitä voisi vaikka koko ajan makuuttaa latausalustalla, niin liikenteessä ollessa juissit hupenevat todella haipakkaa, etenkin jos haluaa pitää kaikkia WP:n mahdollistamia live-toimintoja päällä.

Toisaalta virrankäytön minimiointi on WP:llä myös suorastaan hieman hankalaa, kun on tottunut iPhonessa aika simppeliin mahdollisuuteen kääntää kaikki mahdollinen verkkoon huutelu ja muu joutokäynti minimille. WP toki mahdollistaa sen, että laite itse osaa mennä säästöliekille kun akku alkaa huveta, mutta sitä ennen on paljon toimintoja, joista yksinkertaisesti vain ei saa taustahuutelua pois muuten kuin kääntämällä koko puhelindatan pois päältä. Ja mitäs järkeä siinä nyt sitten on? En ole myöskään keksinyt miten taustalla auki olevia ohjelmia saisi "tapettua" samaan tapaan kuin iPhonessa.

Ymmärrettäviä, mutta ärsyttäviäkin sovelluspuutteita

Ohjelmistot ovat toki varmasti se oleellisin asia juurtuuko käyttämään jotakin puhelinkäyttistä. Tarjonta on WP:ssä vielä pikkaisen ohkaista, ja muutamat itselleni todella tärkeät hipsterisovellukset kuten Instagram ja Spotify puuttuvat.

Pelivalikoimakin on kuulemma kurja, mutta en pelaakaan foonilla niin paljon kuin voisi muusta pelaamisestani luulla, enkä tuntenut olevani tarjonnan edessä näivettymisen partaalla. Sitä samaa Wordamentia vedän zombina niin luurilla kuin tietsikallakin.

Hyvää kirjasoftaa piti vähän etsiä, ja pikkaisen syö, että omat kirjat pitää ilmeisesti jokaiseen lurauttaa Skydriven kautta - suoraan ei onnistu. Turhan monimutkaista minun makuuni. Toisaalta plussaa siitä, että enää näiden uusien Lumioiden kanssa ei joudu käyttämään kammottavaa Zunea sisältöjen synkkaamiseen.

Lumioissa on sitten tietysti vielä nuo Nokian omat softat, jotka ovat keränneet kiitosta jo aiemminkin. Koska en autoile, ei navigaattorille tietenkään kauheasti käyttöä ole enkä osaa siitä mitään järkevää sanoa (tosin se lienee se sama kuin 900:ssakin, joka ainakin tuntee Los Angelesin paremmin kuin Garmin). Ja kun Spotifyta ei ole, niin Nokia Musiikki on kyllä tyydyttänyt jotenkuten, kun olen omaan vehkeelle ladattuun musavalikoimaani taas puutunut. Lumian äänenlaatu muuten tyydyttää myös oikein hyvin epähifistiset korvani.

Ihan kiva lelu on Nokia City Lens, joka tuo eräänlaisen AR-kokemuksen kaupunkisuunnistukseen. Kun katsoo katunäkymää puhelimen näytön kautta, ruudulla näkyy myös pyydettyjen lähimpien kohteiden, esimerkiksi ruokapaikkojen, suunnat suhteessa omaan sijaintiin ja suuntaan mihin kännykän kautta katsoo.

WP tuo myös sosiaalisen median yhteen, monilta osin varsin tyydyttävästi. Lievää kömpelyyttä siinäkin kuitenkin on. Tuntuu hullulta kelailla "minä"-näkymää, kun haluan nähdä erinäisistä palveluista kertyneitä notifikaatioita ja sitten siirtyä "ihmisiin" kun haluaan kelata sosiaalisten medioideni päivitysvirran yhteisnäkymää. Miksi näitä ei ole jotenkin voinut yhdistää niin, etten joutuisi hyppimään kahden sovelluksen väliä? Sama minua häiritsee ihan Windows 8:ssakin.

Myöskään ihan kaikki notifikaatiot eivät tunnu tarttuvan haaviin, etenkään Twitterin ei-manuaaliset retweetit. Sitä sortuukin selvyyden vuoksi hakemaan suosikkipalveluidensa omat dedikoidut sovellukset käyttöön... vain huomatakseen, että ne ovat toiminnollisesti samalla tasolla kuin iOS:n vastaavat joskus kaksi vuotta sitten. Ymmärrettävää, mutta silti jotenkin todella turhauttavaa, etenkin jos menee vielä kaksi vuotta siihen, että WP:n some-sovellukset ovat käyttökelpoisia.

Kamera on iso pettymys

Ja sitten se ainoa todellinen pettymyksen paikka. 920:n kamera. En ole mikään mestarikuvaaja, mutta hiljaksiin suht kokenut harrastelija kuitenkin. Tapanani on enimmäkseen saada aikaiseksi kännykälläkin skarppeja kuvia. 920:lla se ei yksinkertaisesti onnistu vaikka kuinka OIS ON. Tai ehkäpä juuri siksi.

Paljon puhuttu kuvanvakain pitää toki huolen siitä, että ilman salamaa saa tyydyttäviä kuvia todella surkeissakin valo-olosuhteissa, mutta sama ei päde keskellä kirkasta päivää. Kaikki kuvat ovat "pehmeitä" tai "mössöisiä". Eivät tärähtäneitä, vaan kuin aivan yliprosessoituja. Kokeilkaa Photarissa filttereistä sataprosenttista denoisea yksityiskohtien säilytys nollilla. Tehkää se samalle kuvalle muutama kerta peräkkäin. Silkoista ja selkeää on, mutta reunat ovat mössönä, yksityiskohdat tipotiessään ja värit litteinä. Megapikselimäärästä huolimatta kameralla otetuista kuvista ei juuri hipsteripalveluiden webbikuvia isompia versioita yksinkertaisesti kehtaa esitellä, mikä tuskin on alkuperäinen tarkoitus.

En syytä optiikkaa, en edes teknologiaa sinänsä, mutta kameran softa prosessointeineen on ilmeisen susihukkanen. Asia paranee hieman, kun säätää vähäisistä olemassa olevista säädöistä autot manuaalille. Ne vain pitää sitten aina muistaa mahdollisesti muuttaa olosuhteisiin sopiviksi, kun seuraavan kerran ottaa kuvia. Ei kovin kätevää ja nopeaa puuhaa se. Kännykkäkamera kun kuitenkin on se vehjes, jolla otetaan niitä yllättävien tilanteiden kuvia, joihin ei normaalijärkkärillä ehdi.

Kaiken hypetyksen jälkeen 920:n ei pitäisi hävitä iPhonen "eimitäänsäätöjädaa"-kameralle normaalien kuvien otossa, mutta näin kuitenkin käy. Ja pahasti. Oletan, tai ainakin toivon, että kamera on puhelimen tulevien softapäivitysten prioriteettilistoilla aika korkealla, sillä en ole tiettävästi ainoa kuvan laadusta urputtaja.

Ihan kunnialla plussalla kuitenkin

Windows-puhelimia tulee varmaan jatkossa olemaan monen eri valmistajan fooneina, joten Lumialla ihan laitteena tulee kyllä olemaan aika lailla kilpailemista. On edelleen kovin mahdollista, että Nokian käy lopullisesti huonosti, jos ei esimerkiksi lippulaivahöpeltimen viimeisen päälle hypetetyn kameran softan kaltaisia lastentauteja korjailla riittävän ripeästi. Design on hienoa, mutta toimivuus tärkeintä.

Lumia on kokonaisuudessaan kuitenkin erinomainen alku kohti parempaa. Tämän testirupeaman jäljiltä fiilis on reippaasti plussan puolella, ja kyllä sydän pikkaisen verta vuotaa, kun pakkailen tuon luurin huomenissa takaisin lootaansa. Jää etenkin ikävä helppoa selailua eri sovellusten välillä, isoa ja selkeää näyttöä (kirjan lukeminen oli todella mukavaa), Nokia Musiikkia... ja Wordamentia vessanpytyllä!

Iso vaikutus on käyttökokemusfilosofialla, joka on aidosti erilainen kuin iOS tai Android, joka on vähän kuin iOS vaikkei olekaan tai on mutta ei kuitenkaan, eikä ilmeisesti itsekään osaa päättää. Etenkin Windows-puhelin vastaa ainakin omassa käytössäni erinomaisesti niihin ongelmiin, jotka iPhonen käytössä ovat tulleet päälimmäisinä vastaan.

Tuhottoman myöhäinen pallokorvaraportti

Tässä kun tuota blogipaastoa on tullut pidettyä ja blogimuuttokin suoritettua, on tullut jätettyä yksi Pariisin Disneyland-reissulla retostelu ihan väliin.

Eihän siitä sinänsä ole kauheasti uutta kerrottavaa. Paitsi että. Oltiin viikolla ennen joulua maanantaista perjantaihin, ja olisi voinut kuvitella että siellä on varmaan jo aika ryysis. Ihan vähän luksuksempi huonekin otettiin (Hotel New Yorkin Empire State Club -sviitti), koska siihen kuului koko ajan voimassa oleva vapaudu vankilasta -kortti kaikkiin puistojen fast pass -laitteisiin, niin ettei tarvitsisi juhlakausiruuhkassa tuntikausia jonotella.

No vielä mitä. Niin vähän sakkia en ole nähnyt siellä sitten ensimmäisen reissun, jolloin oltiin kaikkien mahdollisten sesonkien äidinkin ulkopuolella, tammikuun puolivälissä. Ehkä se ajanjaksolle annettu halvin tariffiväri varauskalenterissa todellakin oli myös indikaattori hiljaisista päivistä, eikä vain houkutin tulla jouluetkoshoppailemaan.

Niin siis oli aikavinkkelin huomioon ottaen myös hyvinkin edullista. Asuimme toki kalliisti, mutta jos halvimpiin hotelleihin olisi meidän kokoinen perhe majoittunut, niin melkein sillä samalla runsaalla satasella per huone per yö olisi onnistunut aivan kuin ensimmäisellä reissulla.

Empire State Clubista lasku toki oli huomattavasti korkeampi, mutta oli se sen väärttikin. Huone oli mukava, kylpyhuone oli ties mitä pitä puteleita täynnänsä, klubilaisilla oli täysin oma, intiimin viihtyisä aamiaishuone/lounge (auki iltakymmeneen) jatkuvasti vierailevine Disney-hahmoineen ja omat vastaanotto- ja concierge-palvelut. Viimeisenä aamuna ehdin kysyä ehkä puolen lauseen verran, onko matkatavaroille säilytystä illaksi asti jossain, kun annettiin jo säilytyskuittia kouraan ja oltiin kiikuttamassa kolleja turvaan. Että palvelua. Kyllä.

Arka, hyvin kasvatettu suomalainen tuntee olevansa palveluiden keskellä oikeastaan varsinainen heinähattu. Koska lounge on auki koko ajan, ja sieltä voi vapaasti käydä ottamassa haluamiaan virvokkeita, kahvia, hedelmiä jne. jotenkin suomalaisena kokee itsepalvelun edellyttävän myös jälkiensä korjaamista. Hieman oli hölmistynyt se baaria jynssännyt lounge-isäntä, kun ensimmäisten iltakahvien jälkeen kannoimme tyhjät kuppimme tiskille. Emme tehneet samaa virhettä enää toista kertaa.

Toinen "uutuus" tällä reissulla oli Ranskan päässä lentokentän vaihtuminen tutusta CDG:stä Orlyyn, sillä Norwegian lentää Helsingistä sinne. Jos en käyttäisi Norwegiania mielelläni jo muutenkin, niin Ranskan suuntaan ainakin niin tekisin. Varsinkin jos vaihtoehtona olisi CDG:n karmeaakin karmaisevampi ykkösterminaali. Orly on nimittäin varsin kiva. Vähemmän massiivinen kuin CDG, persoonallisempi, ehdottomasti mukavampi ja jopa monin osin huomattavasti nykyaikaisemman oloinen. Ainoana miinuksena oli ainakin eteläterminaalista check-in-automaattien täydellinen puuttuminen.

Sen sijaan tupakkapaikkoja riitti turvatarkastuksen toisellakin puolella, mikä on näin savuttomien kenttien aikakaudella aina helpottava asia.

Mulla muuta. Kunhan länkytän, että saisin taas juonesta kiinni. Ottakaa vähän tuosta kuvia. Seuraavaksi lähden Kanarialle. Taas.

Päätön kielipeli

Pitäisi kai saada tämä blogaaminen uuteen alkuun. Aloitetaan nyt sitten vaikka nillityksellä.

Kuten jotkut uskolliset lukijat ehkä ovat useasti huomanneet, elän pelatakseni ja osittain jopa pelaan elääkseni. Etenkin viime syksystä lähtien olen pannut merkille asian, josta en todellakaan pidä: pakkolokalisointi.

Olen pelannut videopelejä kolme neljännestä elämästäni. Tuolloin kultaisella 80-luvulla kaikki hyvät pelit olivat englanniksi, paitsi ne harvat, jotka olivat saksaksi tai toisinaan japaniksi. Muun kielisiä hyviä pelejä ei käytännössä ollut. Eipä niitä oikeastaan vieläkään ole, mutta etenkin tuosta 2000-luvun puolivälistä asti pelejä on ruvennut tulemaan yhä enemmän myös suomalaisina kieliversioina.

Mikäpä siinä, niin kauan kuin se on helppo kielivalikkovalinta. Ongelmia syntyy, kun tästä mallista aletaan mennä sinne "asiakkaan puolesta päättämisen" puolelle.

Ensin alkuun Sony alkoi PlayStation 3 -konsoleissaan tunkea automaattista suomea peleihinsä niin, että jos konsolin valikkoasetus oli suomeksi, lokalisoitu pelikin oli automaagisesti suomeksi. Noh. Vitutti, mutta hommasta pääsi eroon kääntämällä konsolin valikkokielen englanniksi. Omalta osaltani pystyin tekemään tämän kerran, jonka jälkeen ei asiasta tarvinnut enää välittää.

Viime syksynä Microsoft pisti asteen pahemmaksi. Se lokalisoi Xbox 360:n lippulaivapelinsä ja sitoi kielivalinnan konsolin lokaatioon, ei valikkokieleen. Tämänkin onneksi pystyi puukottamaan vaihtamalla manuaalisesti konsolin oleskelemaan muussa maassa - esimerkiksi Englannissa tai Jenkeissä.

Todellisuudessa tämä manuaalinen maan vaihto ei kuitenkaan vaikuta kaikkeen, koska nykypäivän konsoleilla asiat pelaavat paljon verkkotunnusten kautta, jotka toki ovat kaikki lokalisoitu käyttäjän asuinmaahan. Lopputuloksena konsolin muut sisällöt menevät sekaisin. Saan pelini englanniksi niin kuin haluan, mutta esimerkiksi kauppapaikka Xbox Marketplace ja esimerkiksi leffapalvelut ovat puolittain rikki. Näkymissä minulle tarjotaan asioita, joita kuitenkaan tunnukseni lokaation takia en voi ostaa tai katsoa. Toisaalta näkymistä voi täysin puuttua asioita, jotka on tarjottu vain Suomeen. Leffojen tekstitysvaihtoehdot saattavat olla täysin perseellään (esim. Viaplay).

Joudun siis renkkaamaan Xboxilla lokaatiovalintaa ees taas aina riippuen siitä mitä haluan tehdä. Saatanan vittumaista puuhaa, etenkin kun sen toki aina unohtaa tehdä ennen kuin ehtinyt käynnistää pelin tai palvelun, jolloin pitää palata taas takaisin perusvalikkoon vaihtamaan ja käynnistämään uudestaan.

Juuri ja juuri tämänkin kanssa voi elää, vaikka sietokyvyn rajat alkavatkin tulla vastaan. Mutta sen kanssa ei voi elää, että markkinoille tuodaan pelejä, joissa alkuperäistä ääniraitaa tai valikkokieltä ei ole tarjolla enää ollenkaan. Törmäsin tähän jälleen testatessani erästä vielä julkaisematonta peliä, jonka fanipohja on kuitenkin aika suuri. Alkuperäisen englanninkielisen ääniraidan näyttelijäporukasta löytyy paljon persoonallisia ääniä ja ammattitaitoa, mutta meille tänne peräkylään ei kuitenkaan ilmeisesti olla tuomassa kuin versiota, jossa on kyllä kaikki pohjoismaiset kielet, mutta ei alkuperäistä ääniraitaa ollenkaan. Luonnollisesti valikotkin ovat vain suomeksi (tai ruotsiksi tai norjaksi tai tanskaksi).

Ei näin. Tilanne on sama kuin meille alettaisiin tuoda leffoja, jotka dubattaisiin kaikki suomeksi, eikä alkukielisiä näytöksiä olisi ollenkaan. Myöhemmin kiekkojulkaisuissakaan ei olisi alkuperäiskielen valintaa (sen sijaan, kuin kiusaksi, olisi ruotsi, norja, tanska, ehkä saksa, espanja ja venäjäkin). Mitähän mahtavat ajatella pohjolassa asuvat muuta kuin pohjoismaisia kieliä puhuvat? Suomessa muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvia on puolisen miljoonaa, heistä parisataa tuhatta ei hanskaa edes sitä ruotsia.

En halua väheksyä kielitaidottomia suomenkielisiä. Minusta on hyvä, että hekin voivat pelata. En kuitenkaan hyväksy sitä, että he pelaavat kielitaitoisten kustannuksella - en varsinkaan niin, että samalla näytetään keskisormea kaikille niille, jotka eivät puhu suomea edes vahvana toisena kielenä.

Kun ei niihin käännöksiinkään voi suhtautua edes niin, että kärsitään nyt sitten, kun ovat sentään laadukkaita. Mutta kun eivät ole.

Dubbauksista voidaan olla monta mieltä, mutta käännöksistä ei. Idiomaattisia ilmaisuja ei pelien käännöksissä pääsääntöisesti hallita juuri lainkaan, ja nimikkeetkin kuten esineiden nimet jne. saattavat olla täysin hakusessa, kun niitä käännettään ilmeisesti peliä täysin näkemättä. Esimerkiksi Halo 4, Microsoftin viime syksyn ehdottomasti isoin julkaisu, oli käytännössä järkyttävä pökäle sekakieltä vailla minkäänlaista johdonmukaisuutta. Jotkut asiat oli käännetty, toiset ei, eikä kääntämisen ja kääntämättä jättämisen välillä tuntunut kulkevan minkäänlaista punaista lankaa. Terminologisen sekaisuuden ja idiomaattisen kädettömyyden ansiosta monet tehtävänannot olivat myös niin käsittämättömiä, että piti kaivaa netistä alkuperäisen englanninkielisen version vastaavudet saadakseen selville mistä oikein oli kyse.

Koska edes lippulaivapeliin ei panna tuon enempää käännösyritystä, lienee sanomattakin selvää mitä jälki on, kun ei panosteta edes sen vertaa. AV-kääntäjien tilanteesta ollaan kovasti huolissaan ja sankoin joukoin huudellaan laadukkaiden tv- ja leffakäännösten saamisen oikeutusta, mutta peleistä ei välitä kukaan tuon taivaallistakaan.

Kun olen kysynyt pelejä tuovilta tahoilta miksi he tekevät näin, annetaan ymmärtää että minun pitäisi olla hiljaa ja kiitollinen siitä, että vihdoinkin jopa suomalaiset saavat lokalisoituja pelejä. Argumentti on järjetön, jos se on jostain muusta pois. Vähän sama kuin maitoallergikon pitäisi olla kiitollinen, että hän saa syntymäpäivänään työpaikan aamukokouksessa kermakakun. Ja vain sen kermakakun, koska kun on kermakakkua, normaaleja kokousleipiä ei sillä kertaa tarjota. Vaihtoehtona on joko syödä ettei kenellekään tule paha mieli, mutta sen jälkeen voida huonosti loppupäivä, tai olla syömättä ja vaikuttaa alkuperäisen esimerkin analogialla kiittämättömältä paskiaiselta, joka ei halua että muutkaan saavat kakkua.

Tämä kirjoitus kulminoituu oikeastaan vain kahteen lyhyeeseen kohtaan:
1. Alkuperäistä kieltä ei saa poistaa, vaikka muita kielivalintoja olisi tarjolla.
2. Perinteinen kielivalikko pitää säilyttää, eikä asiakkaan puolesta saa päättää etenkään pakotetusti millä kielellä hän pelaa.

En käsitä miksi tuolta polulta on 30 vuoden jälkeen yhtäkkiä lähdetty pois, kun ei se ole oikeastaan kenenkään etu.

Testataan vielä Blogger-sovellustakin

Vuodatuksella mitään tällasta ollu!

Uusi alku

Olen nyt täällä. Leiska vaatii vielä vähän persoonallista kosketusta, ehkä. Jos vaikka joskus kirjoittaisi taas jotain.

En vain jaksanut enää Vuodatusta. Aina kun tuli tunne, että kirjoittaispa jotain, yhdeksässä kymmenestä tapauksesta login joko muuten vain failasi tai koko saitti oli alhaalla.

Panin Vuodatuksen käytännössä kiinni, vaikka en blogia totaalisesti poistanutkaan. Olkoon siellä nyt jonkin sortin kiertopolun näyttäjänä ainakin jonkin aikaa. Jossain vaiheessa varmaan tapan sen lopullisesti kyllä. Raatoja on ikävä jättää polunvarteen lojumaan.