Irtopisteet

Olen tässä viime viikkojen aikana huomannut ajautuneeni erinäisiin, etenkin naisasiaa koskeviin keskusteluihin, joissa minua aina haraa jokin. Olkoon aiheena sitten naisten seksualisointi peleissä, naisia netissä trollaavat idiootit tai seksuaalivähemmistöjen ohittaminen diskurssissa, väsyn hyvin nopeasti siihen, että uhrit tai sellaisiksi väitetyt jotenkin nostetaan täydellisinä jalustalle eikä heiltä edellytetä mitään. Edes uskottavuutta, jonkinlaisesta itsekritiikistä nyt puhumattakaan. 

Haluaisin kuvitella, että ei sillä ole väliä olenko sukupuoleni pettänyt, uhreja syyllistävä miesten perseidennuolija, koska olen aina ollut mielestäni tasavertaisuusihminen, joka on paljon parempi ja hienompi asia kuin feminismi. Koska kukapa ei haluaisi tuntea ylemmyyttä. No, tasa-arvoaatteessakin on ongelmansa. Samanarvoisuus kun sisältää myös alakäsitteitä kuten vaikkapa yhtäläiset oikeudet ja yhtäläiset velvollisuudet. Mielestään sorsittu osapuoli yleensä nojaa omiin yhtäläisiin oikeuksiina, mutta tapaa vaatia vastapuolelta yhtäläisiä velvollisuuksia edellyttämättä niitä kuitenkaan itseltään. Nämä kaksi asiaa eivät oikein toimi samaan aikaan tällä tavalla ristikkäin. Ainakaan ilman, että huomaan alkaneeni kirskutella hampaitani.

Tänään huomasin jälleen kirskuttelevani hampaitani syystä että (1) perinnetansseissa käytettiin perinnediskurssia, ja äläkän nosti vähemmistön äänellä mielipide, jonka mukaan perinnetansseissa ei saisi käyttää perinnediskurssia, koska se ei huomioi uuden aikamme ilmiötä eli että homoseksuaalisuus on ihan jees. Perinnetanssien mainoksessa olisi mielipiteen mukaan pitänyt ilmaista, että kyseessä on heteronormatiivinen kokoontuminen. Toisin sanoen historiaa ja perinteitä ei tarvitse kenenkään menneiden vuosikymmenien teematansseihin osallistujan tuntea. Etenkään niiden, jotka pyrkivät muuttamaan historiaa ja perinteitä. Myöskin teemajuhlat pitäisi pelkistää anakronismeilla pelkiksi naamiaisiksi, jotta vähemmistölle ei tule paha mieli.

Se ajaa minut jälleen väkisin miettimään muun muassa kuinka vähän tai paljon enemmistöllä on velvollisuus kumarrella ja pyydellä anteeksi omaa olemassaoloaan vähemmistön edessä ilman, että tasa-arvon ja erityiskohtelun välisellä rajalla ei tapahdu loukkauksia? Voisiko olettaa, että 50-luvun lavatansseissa mennään 50-luvun hengessä myös suusanallisesti ilman että LGBT-porukka saa verensyöksyn? Olisiko yhtäläisten oikeuksien lisäksi myös LGBT-porukalla yhtäläisiä velvoitteita kunnioittaa joitain mahdollisesti heteronormatiivisia reunaehtoja silloin kun tilanteen henki niin vaatii?

Vaihtoehtoina kun on, että joko siinä julisteessa sitten tosiaan lukee "Varoitus, sisältää heteronormatiivisuutta, seksuaalivähemmistöt sisään vain aikuisen seurassa" tai sitten kaikki puhe ilmeisesti pitää olla samaa tasoa kuin papin kysymys kahden pitkätukkahipin häissä eli "kumpi teistä ottaa toisen tehdäkseen hänestä minkä etukäteen sovitun, notaarin vahvistaman, teitä kumpaakin yhtäläisesti tyydyttävän ajanjakson mittaisesti". En näe kummassakaan potentiaalia muuksi kuin loukkauksesi suorilta tai korkeintaan viiden minuutin vitsiksi, joka ei kestä. 

Olen pitkään kaihtanut feminismiä ja sovinismia siitä yksinkertaisesta syystä, että ne eivät aja tasa-arvoa, vaan dominaatiota. Mutta loppujen lopuksi, eipä se ole tasa-arvopuolella yhtään sen kummoisempaa. Kuhina rajalla on hillitön, ja jos ei nyt tässä tapauksessa heteroväestö tajua tahallaan hyökätä riittävän usein, alkaa vastapuolen ankara moonaaminen piikkilanka-aidan yli. Kutsuttakoon sitä nyt sitten vaikka ennakoivaksi puolustautumiseksi, koska sen väittäminen provosoinniksi saattaisi olla heteronormatiivista panettelua ja heikomman alistamista.



Ajojahtia, pahoinpitelyä ja vainoa, rinnastamista eläimiin ja demoneihin, pääsyn kieltämistä mihinkään julkisiin tiloihin tai perusasioiden kuten julkisten hellyydenosoitusten, avioliiton, työpaikan, biologisesti tai adoption kautta lisääntymisen epäämistä sukupuolisen suuntautumisen vuoksi en voi hyväksyä missään nimessä siitäkään huolimatta, että nuo ovat useimmissa valtauskonnoissa ja eduskunnassakin ilmeisesti monin osin ihan ok. Erityiskohtelua yli rauhanomaisen normin vain pelkän seksuaalisen suuntautumisen takia en kuitenkaan voi pitää mielekkäänä tai edes oikeudenmukaisena, en varsinkaan, jos se tapahtuu suuren enemmistön huomattavalla kustannuksella tai aiheuttaa edellä mainitun tapauksen tyyppisiä catch-22-tilanteita, joissa ei ole mitään terveen järjen häivääkään. 

Asiaa on toki käsitelty sen järjen häivän lisäksi (2) myös muroihin kusemisen pohjalta (3). Mikin pyyntö tälle tanssipillastujalle oli, että lakkaa auttamasta. Itse haluaisin ehkä sanoa, että lakkaa keräämästä irtopisteitä omiesi kustannuksella - jos ne edes ovat omiasi. Koska siitähän tässä taisi olla taas loppujen lopuksi kysymys. Tulee mieleen se Pekkarisen mikrofonijupakka. Omien poliittisten pyrkimysten takia uhrista tehtiin uhri vaikka väkisin. Ei muistaakseni kovin moni vihreä siitä(kään) ilahtunut.