Missi

Hieman ennen joulua läppärini kosahti. Ilmeisesti näytönohjain sanoi sopimuksensa irti, sillä värishow on aika päheä, kun ritsan käynnistää. No se siitä sitten. Takuu oli jo ajat sitten umpeutunut, joten kaipa voi sanoa että kone oli tehtävänsä hyvin täyttänyt. Tehottomaksi se oli teknologian kehityksen tahdissa muuttunut jo ajat sitten. Mitäpä suotta korjailemaan. 

Arvoin siinä sitten haluanko uuden läppärin, vai törsäänkö pöytäkoneeseen. Kumpikin tuntui ajatuksena jotenkin... vastenmieliseltä. iPad kulkee nykyään kainalossa joka paikkaan, joten läppärille ei periaatteessa ole enää käyttöä. Ja joku pöytätornipönpeli... Eih.

Siispä tilasin sitten joulun alla Verkkiksestä itselleni jotain... erilaista. AIO-arkkitehtuuria edustavan kosketusnäyttö-penseän. Toimii myös televisiona. Ja konsolin näyttönä, jos tekee mieli pelata olkkarissa pleikkarilla samaan aikaan kun Mies on uppoutunut Oblivioniinsa. 

Teknolelusuuntautuneisuuteni on varsinainen tuotekehittelijän taivas ja helvetti samassa paketissa. En hanki niinkään jotain, mitä en tarvitse, vaan jotain millaista minulla ei ole ennen ollut. Toki lelun on osattava tietyt perusasiat, mutta sen jälkeen kaikki muuhan on silkkaa sirkustelua ja hömpötystä. Vastustamatonta. Enkä sano liki 24 tuuman näytöllekään ei. Samalla kun tökin sitä sormella. Näyttöä.

Odottelin leluani kaksi viikkoa kuin kuuta nousevaa. Eilen illalla noin kello 20.15 tuli viesti että nyt sitä sais. Verkkokauppa on auki kello 21:een asti. Kirpeässä talvisäässä kirmasin ennätysajassa Pyllymurosta Ruoholahteen ja sain jalkani Verkkiksen oven väliin kolmea vaille. Ja sitten sattui loppuillan keuhkoihin niin vietävästi.

Kannatti.

Kun sain uuden lelun - joku sai nimekseen Missi, koska se on kaunis ja osittain niin ihanan turha - pydeen, jouduin toteamaan että käynti Ikeassa lienee edessä hyvinkin pian. Läppärin alla palvellut Dave on vähän pieni. Ja Missi (koska on XL-missi) ei ihan mahdu kuuden kilon maksimirajaan.

 

 

 

Ja ennen kuin huomasinkaan, kello oli viisi aamulla.

 

Väsyttää.