Kukaan ei lue Seiskaa

Toisinaan kun juo alkomaholia, tulee pohtineeksi typeryyksien sisään myös outoja. Kuten...

Kukaan ei lue Seiskaa. Paitsi kampaajalla. Jossa käy kerran 10 vuodessa. Kamalinta Seiskassa on kaikki suhdejuorut ja ihmisten kyttäämiset.

Sinänsä jännää, että samaiset ihmiset jotka eivät lue Seiskaa kun se on niin kamala, pyöräyttävät omassa sisäpiirissään heti juorumyllyn käyntiin, jos joku kohtaa uuden, eroaa vanhasta, saa lapsia, ei saa lapsia, juo liikaa viinaa, ei juo viinaa ollenkaan...

Aika lähelle mennään jo oman elämän janisievisyyttä, jos esimerkiksi blogaa tai on muuten sosiaalisesti aktiivinen todella isoissa piireissä, joissa sidokset ovat loppujen lopuksi usein pelkkää moi-tasoa. Kun jotain tapahtuu, kuhina käy...

Se huvittaa. Varsinkin kun kukaan ei lue Seiskaa.

Sillä Wikipedia tosiaan tietää kaiken

Näin tän ensimmäisen kerran LottaLovessa, ja myöhemmin sitten yllyin tekemään sen Facebookin noteseihin. Mitä hel-vettiä. Miksen mä tehnyt sitä tänne, tulis tännekin joskus jotain (turhaa) täytettä. No nyt se on myös täällä.

 

Avaa Wikipedia (http://fi.wikipedia.org) ja etsi vastaukset allaoleviin kysymyksiin klikkaamalla linkkiä Satunnainen artikkeli.

1. Mitä pelkäät?
Etelä-Afrikan luontoa. Viisi pelottavaa kasvillisuusvyöhykettä, ja jo pelkästään Kapmaassa on enemmän erilaisia kasvilajeja kuin koko Isossa-Britanniassa!

2. Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle?
Leonard Nimoyn. Voisimme kuluttaa aikaamme pitämällä kaikkea mielenkiintoisena, ja sitten Leonard voisi ottaa minusta alastonläskivalokuvia.

3. Mitä haluaisit häälahjaksi?
Marty Marionin, tuon yhdysvaltalaisen baseballpelaajajan ja -valmentajan, sillä hänet on kerran arvokkaimmaksi pelaajaksikin valittu. Pidän kaikesta arvokkaasta.

4. Mitä palvot?
John Prattia (1759-1840), jaarlia ja markiisia, sukkanauharitarikunnan ja valtionneuvoston arvokasta jäsentä, joka Cambridgen yliopiston Trinity Collegen käyneenä puhui varmastikin hyvin sivistyneesti. Tämä on tärkeää sillä kaikenlaiset britti-, irkku- ja skottiaksentit saavat toki polveni veteliksi, mikä on oleellista palvomista ajatellen.

5. Mistä näet unta ensi yönä?
Rikantilasta, eurajokelaisesta kylästä, jossa asuu vain viitisenkymmentä ihmistä. Uneni ovat usein autioita ja pienimuotoisia.

6. Mitä ostaisit, jos sinulla olisi varaa?
Finlandia Sahti -sahtipanimon. Syy lienee ilmeinen.

7. Mistä aiheesta kirjottaisit kirjan?
Ricardo Montalbánista (1920-2009). Etenkin hänen esiintymisestään toisessa Star Trek -elokuvassa, sillä se tuntui olevan kuluttavaa kapteeni Kirkin äänijänteille.

8. Mitä keräilet?
Beethovenin pianosonaattoa nro 10. Minulla on lukuisia erilaisia painoksia tästä noin 15 minuutin mittaisesta Beethovenin varhaisteoksesta. Pidän siitä, että kaikki kolme osaa ovat G-duurissa.

9. Mihin paras muistosi liittyy?
Sellotaitelija Yrjö Seliniin. Hän soitti selloa hyvin. Ihan professoriksi asti. Selloa. Aatelkaa ny.

10. Turhin tietämäsi asia?
Sinimatkijat! Niitä on kahden sorttisia, naamiomatkijat ja sinimatkijat. Varpuslinnut on jo muutenkin suurin lintujen lahko, joten jotkut sinimatkijat on jo ihan liikaa ja sais mun puolesta muuttaa vaikka kuuhun. Olis sielläkin vähän elämää.

11. Mistä aiheesta puhut kaikkein mieluiten?
IPTC:stä. Se on siis niinkö toi International Press Telecommunications Council, jonka tehtävänä ois parantaa uutistoimistojen välisen tiedonvaihdon teknisiä edellytyksiä. Ne kehitti kuviin metatietomäärittelyn, ja se on niin ihkua, että voisin hehkuttaa asiaa vaikka koko päivän.

12. Minkä asian parissa työskentelet ammatissasi?
Kuubankerttuleiden. Nekin on varpuslintuja, mutta aika huomattavan paljon söpömpiä kuin sinimatkijat. Sitäpaitsi niitä tutkitaan Kuubassa lämpimässä eikä Suomessa kylmässä.

13. Mikä saa sinut aina nauramaan?
Hotel D'Angleterre, Kongens Nytorvilla Kööpenhaminassa. Kattokaas kun Pera ja Make ja mä...hihiii.. ja sit me... eheheheheheee... ja se hissipoika... ähähähähähähähäää.. vuodesta 1795. Ja me oltiin ihan helvetin kännissä!

14. Entä itkemään?
Renault Samsung SM3. Kun se on niin ruma :-(

15. Mikä oli ensimmäinen asia, jonka näit herätessäsi?
Håkan Loob. Voitti Ruotsin joukkueessa jääkiekon olympiakultaa Lillehammerissa 1994. Ootte varmaan huomanneet että kerään myös näitä menestyneitä urheilijoita. Niitä lojuu joka paikassa.

16. Mitä sinulla on taskuissasi?
Amerikantavi. Piti laittaa se sinne, kun siitä pääsee niin kova meteli. Se on naaras, koska se ei vihellä, vaan sanoo kvak. Ois muuten noloo jos se ois uros ja kävelisin tavi taskussa tuolla minihametyttöjen seassa.

17. Mikä voisi korvata sinut ilman, että kukaan huomaisi?
Malminkartano. Sen pinta-ala on 2,97 neliökilometriä aivan kuten minunkin.

18. Mitkä olivat ensimmäiset sanasi?
Scherpenzeel. Äiti ei millään meinannut muistaa missä Uuden Amsterdamin viimeinen kuvernööri Pieter Stuyvesant oli syntynyt, joten pakkohan sitä oli auttaa.

19. Minkä kanssa sinut tullaan hautaamaan?
Lee Martinin, tällä hetkellä ManU:sta Nottingham Forestissa lainassa olevan mestaruustason jalkapalloilijan kanssa. Eipähän tule yksinäistä.

20. Mitä sinulla on piilossa yöpöytäsi laatikossa?
Thierry Rey, ranskalainen judoka ja kaksien olympialaisten kultamitalisti. Ihan kiva, mutta alkaa olla vähän vanha ja kulunut, oli käytetty jo minulle tullessaan. Se on yöpöydän laatikossa siltä varalta että tulee murtovaras. Tiedän että ladattu judoka pitäisi pitää lasten ulottumattomissa, mutta nämä ovat levottomia seutuja.

21. Mitä rakastat eniten maailmassa?
Myanmarin jalkapallomaajoukkuetta. Etenkin kotipeliasussa. Mmmm.... Vaaleat enkelit... <3

22. Mistä aiheesta tekisit kappaleen euroviisuihin?
Brasilian osavaltioista. Siitä saisi sellaisen mukavan rallatuksen vähän samaan tyyliin kuin Jan Teigenin Do-re-Mi. Acre, Alagoas, Amapááááááá.....la la la láááá!

23. Mitä näet tällä hetkellä ikkunasta?
Veritankkauksen. Niin ne MM-kisathan onkin ihan just, noilla alkaa olla jo vähän kiire.

24. Mikä sinä todella olet?
Sella, Asturian itsehallintoalueen läpi virtaava joki Espanjassa. She's a river...

Kuuma romanssi!

Iän myötä muusikkojen, bändien, laulajien fanittaminen tuntuu ainakin minun osaltani katoavan. Joitain toki on, nimiä nuoruudesta, joilla on tunnearvoa, joiden konserttiin pitää ehkä jopa päästä. Mutta ne ovat hyvin harvassa, ja melkein kaikkien konsertissa on jo käytykin.

Mutta noin muuten. Valtaosasta siitä musiikista, jonka olen varsinkin viimeisen parin vuoden aikana löytänyt, on tekijöidensä osalta minulta täysin pimennossa. En tiedä, enkä haluakaan tietää.

Se ei tarkoita, ettenkö suhtautuisi musiikkiin samalla intohimolla kuin aiemmin. Ei. Jos mahdollista, saatan suhtautua siihen ehkä jopa intohimoisemmin kuin ennen. Mutta fanitan kappaletta, mahdollisesti ehkä jopa kokonaista levyä. Esittäjä on minulle vain vähän samanlainen tuotemerkki kuin joku elintarvike - tiedän merkin perusteella mitä osapuilleen odottaa, onko hyvää vai ei.

Tämä tuli mieleeni, kun jälleen pitkästä aikaa löysin itselleni jotain uutta ja todella upeaa. Kivaa musiikkia kuulee toki paljonkin, mutta haluan tietenkin löytää huippukokemuksia. Ihastua, hullaantua, kokea musiikillisen romanssin joka saa minut kantamaan pipodiskoani posket punoittaen ja pulssi väpättäen. Eikö muka kaikki halua?

Oikeiden karnaalien ihastuksen kohteiden kanssa alkuihastus on aina ihastumista omaan mielikuvaan ja tulkintaan kohteesta. Vain ajan myötä totuus paljastuu. Mutta musiikin kanssapa ei joudu kohtaamaan todellisuutta, jos vaalii sitä vähää magiaa mitä teos itse tylsään maailmaan tuo. Ehkä juuri siksi olen viime vuosina jättänyt tietoisesti ottamatta selvää "lempituotemerkkieni" alkuperästä ja vaikuttimista.

Koska vain omat mielikuvani ratkaisevat.

Mietipä sitä, Soundin myyjä, ennen kuin seuraavan kerran soitat.

Arki <3

Pidin tänä vuonna lomaa perinteisellä lomakaudella, heinäkuussa, varmaan suunnilleen ensimmäistä kertaa koko työurani aikana. Yleensä on tullut lomailtua joko touko-kesäkuussa ja/tai elo-syyskuussa. Muutaman kerran on mennyt lokakuullekin.

Hassua on, että kun loma loppui, tuli sellainen tunne että kesäkin loppui. Sellainen ajattelu on periaatteessa omiaan tappamaan laakista lomalla laiskottellulla haalitut, kadotetut mielenterveyden rippeet.

Onneksi alkaa päästä takaisin työrytmiin niin, että huomaa kesän edelleen, sittenkin, jatkuvan. Tarvittiin vain lempeän viileä keskiyö, suihkun jäljiltä parvekkeella hiljaksiin kuivattelu, tupakkia ja virvoketta tajuamaan moinen. Ei siitä puuttunut kuin savusauna selän takaa.

Kaipa viime aikoina lomien päättymisen ansiosta yltynyt, poikkeavan hilpeä virtuaalisosiaalinen elämäkin (lue: ahkera perseily) monissa eri suunnissa siihen vaikuttaa osaltaan myös. Mielenterveys on, jälleen kerran, ryhmätyötä.

Se ilmaisee sittenkin

Pian tämä blogi kostaa minulle ja kieltäytyy päästämästä minut kirjoitusten hallintaan ihan siitä mustasukkaisesta syystä, että petän sitä jatkuvasti pinnallisten pikaperseilypalveluiden kuten Facebookin, Qaikun ja IRCin kanssa.

Mutta on minulle onneksi joskus jotain sanottavaa tännekin.

Schizo-Janne kipuili omassa blogissaan kielipoliisien pakkomielteitä. Rupesin jostain syystä iltatupakalla miettimään asiaa. Toisaalta minua nimittäin kyllä ottaa päähän Blogosfäärissä ja varsinkin Facebookissa, että valtaosalla ihmisistä on hirvittävän hatara käsitys kielestä aina yksinkertaisia asioita kuten välimerkkejä ja yhdyssanoja myöten.

Toisaalta monilla ihmisillä on sen kamalan kielensä takana oikeasti ajatuksiakin. Sosiaalisten medioiden ulkopuolella en ole niihin välttämättä edes törmännyt, vaan olen saattanut jopa pitää näitä tyyppejä vähän pinnallisina tai yksinkertaisina... Mutta ilmeisesti kun vihdoin on löytynyt se mielekäs alusta ilmaista itseään, niin joillekin taivaat todella aukenevat.

Ja vaikka se kielipoliisia ärsyttäisikin, niin kumpi on loppujen lopuksi tärkeämpää: se, että kaikki ilmaisu on aina pilkun päälle korrektia, vai se, että ylipäätänsä ilmaisee itseään ja pyrkii siihen, että tulee jollain tapaa ymmärretyksi?

Voihan sitä tietysti kyynisesti todeta, että on myös paljon ihmisiä, joiden ei koskaan pitäisi sanoa mitään, mutta noin pedagogisesti ajatellen väittäisin, että käsitykset elämästä ja ympäristöstä jossa elää eivät laajene ollenkaan samaan tapaan pelkästään puhumalla tai lukemalla kuin tuottamalla sinne ympäristöön myös jotain itse.

Omat jyrkät kielipoliisibesserwisseroinnit ovat vuosien saatossa lieventyneet myös kun katsoo jälkikasvua ja joutuu huomaamaan miten vaikeaa lapselle voi itsensä ilmaiseminen joskus olla. Pakostakin tajuaa, että puuttellinen ilmaisu, tavalla tai toisella, on aina parempi kuin ei ilmaisua lainkaan. Ja minun lapseni on sentään edes joidenkin mittapuiden mukaan sosiaalisesti toimintakykyinen.

Ja viime kädessä, kieli on ihmistä varten, ei toisin päin. Kielipoliiseilla on välillä tapana unohtaa koko asia. Silti moni heistä uskoo muissa asioissa evoluutioon. Aika ristiriitaista.

Kevyesti sorvin ääreen

Neljä viikkoa lusittu, aamulla töihin.

Olen pitkin päivää katsellut erilaisissa sosiaalisen median ilmentymissä lomilta palaavien ihmisten huokauksia e-mailvuorista sun muista. Kävin ottamassa pikatyypit omassa duunimailissa jotta olisi joku haju aamun kurjuudesta ja jouduin jälleen kerran taputtelemaan itseäni selkään vaivasta jonka tavoista poiketen näin, kun firmassa siirryttiin uuteen mailisysteemiin.

Tyhjältä pöydältä sain nimittäin siirtymisen yhteydessä aikaiseksi saman tien tehdä filtterit - varsinkin kun se kivuttomasti uudella systeemillä onnistui, toisin kuin vanhalla. Ja lopussa kiitos seisoo: aamulla voi ryhtyä oikeasti heti töihin eikä mihinkään mailisulkeisiin.

Muutenkin on yllättävän kevyt olo. Ei lomaltapaluuangstia, ei vitutusta. Lienen ollut lomani aikana riittävän epäsosiaalinen ja kärttyinen, että paluu töihin heittämään rentoa läppää hysteerisen deadline-paineen alla tuntuu itse asiassa aika mielekkäältä.

Olen myös malttanut koko loman ajan olla utelematta miten sorvin ääressä menee, enkä edes pyytänyt ketään lähettelemään viikottaisen pakertamisen tuloksia kotiin valmiin tuotteen muodossa. Kontrollifriikille se on autuasta pihalla oloa, kaikki mistä en tiedä ei voi olla väärin ja huonosti.

Loman saldokin on erinomainen: mitään en tehny! Paitsi kävin Lintsillä ja Tampereella, mutta niitä ei lasketa kun ne oli kivaa. Ja pelasin. Ja menin aamulla nukkumaan ja nousin iltapäivällä ylös.

Pieni pettymys tuli kuitenkin tänään, viimeisenä lomapäivänä. Mentiin Ikeaan, kun oli pakottava tarve saada joku uusi huonekalu koottavaksi. Ei sellaista löytynyt, höh. Ja lasten leikkihuoneen yläikäraja oli laskettu kymmenestä seitsemään. Ja hodarijono oli aivan tolkuton, kun koko herkkupuoti-hodaritiski-hybridi-idiotia on edelleenkin täysin idioottimainen ja vielä alimiehitettykin. Eläköön halvat hinnat....

Mutjoo, hullua on, että ihan kiva mennä töihin taas. Ihan outo fiilis. Aion tosin käydä heti pomon pakeilla ja neuvotella mahdollisuudesta lykätä vielä plakkarissa olevat kaksi kesälomaviikkoa pidettäviksi talviloman yhteydessä. Jos vaikka sillä takaisi hyvät fiilikset myös talveksi. Niin monesti tammikuun lopussa on alkanut toivoa, että voisi nukkua kevääseen asti. Jos pitäisi lähes koko helmikuun lomaa, niin sehän olisi melkein juuri kuin nukkuisi kevääseen.