Koulutun

Olen joutunut esimieskoulutukseen. Se on ollut firman pyrkimys jo monta vuotta, ja nyt se sitten kaikille vähänkin perusduunaria tähdellisemmille toteutuu. Sitä on arvostettava, ei se ole työnantajalle mitään halpaa hommaa, varsinkin kun touhu kestää erinäisissä pätkissä vuoden verran.

Oma epävarmuus nousee tietenkin auttamatta pintaan. Nykyinen esihenkilöyteni on pikemminkin ns. pakkonakki kuin tilanne johon olisin vuosien varrella pyrkinyt, joten se nostaa itsekriittisyyttäni entisestään. En pidä muiden vahtimisesta, oletan että aikuiset ihmiset osaavat hoitaa asiat ilman kädestä pitämistä, ja noin yleisestikin ottaen näissä hommissa aikataulut ovat ne tärkeämpi esimies kuin joku tantta deskissä. Töitä tehdään silloin kun niitä on, ja jos ei niitä kello 9 aamulla koskaan ole, niin en ole paikalla sitten minäkään enkä oleta muidenkaan olevan. Yritän pitää piereskelyn ja kiroilun aisoissa, mutta muuten en jaksa leikkiä sen enempää täti pirteää tai täti iloista kuin kotonakaan.

Pidän toki siitä, että viime kädessä saan itse yksin päättää siitä mitä tehdään ja millä pointilla. Toisaalta rassaa, kun se usein menee siihen, että joudun ilman tukea ja ideointiapuja itse päättämään mitä tehdään ja millä pointilla.:-)

Noin yleisesti ottaen olen siis huonoin mahdollinen esimies.

Tai sitten en. Törmäsin tällaiseen Risto Linturin lastuun. Melkein tekee mieli ottaa lukemansa kirja itsellekin lukuun. Etenkin tämä mitä Linturi kirjoittaa on jotenkin mielenkiintoista - ja lohdullista:

"Mekaaninen solidaarisuus arvostaa samankaltaisuutta. Orgaaninen solidaarisuus arvostaa vaihtamista helpottavia rakenteita ja erikoisosaamista. Mekaaninen solidaarisuus on laaja-alaista alkeellisissa talouden rakenteissa ja siihen liittyy usein voimakas moraalinen närkästys. Erikoistumisen lisääntyessä mekaanisen solidaarisuuden alue kapenee ja orgaaninen solidaarisuus valtaa alaa.

Arvomaailma muuttuu siis yhteiskuntien kehittyessä. Nuoret sopeutuvat vanhoja nopeammin. Nuorilla on vähemmän painolastia. Usein onkin vaadittu sukupolvenvaihdos, jotta uudet keksinnöt on saatu tehokkaaseen käyttöön. Vanhemmat ihmiset ovat työelämän jarruja. Tämän me viisikymppisetkin uskoimme nuorina, mutta nyt meistä jo usein tuntuu, että nykynuoriso toimii hölmösti ja meidän hyvää arvomaailmaamme vastaan."

On hyvä saada jokin nimi sille, mistä kokee itse erityistä huonoutta. Olen toisaalta juuri sen verran vanha, että minuun on pienenä yritetty iskostaa mekaanisen solidaarisuuden arvomaailmaa. Ja se kulkee painolastinani työelämässä, kun itse asenteellani ja toiminnallani edustanen loppujen lopuksi paljon enemmän orgaanisen solidaarisuuden toimintamalleja.

Vielä on paljon vanhan linjan miehiä ja naisia, eivätkä osa heistä edes ole kovin paljon itseäni vanhempia. Heidän kanssaan ajautuu törmäyskurssille tämän tästä, ja se syö itseluottamusta, vaikka loppujen lopuksi pidemmällä tähtäimellä saatan sittenkin olla oikeilla raiteilla.

Sitä on ihan kiinnostava miettiä varsinkin kun ensi viikolla saa jotain osviittaa siitä kuinka huono muiden mielestä loppujen lopuksi olenkaan. Arviointilomakkeita täyttäneet alaiset ja kollegat edustanevat aika hyvin koko kirjoa konservatiivisista jääristä niin liberaaleihin taiteilijasieluihin, että konservatiivipeikko herää välillä minussakin.

Lisäksi on perin jännää nähdä millaisia opetusmetodeja ja malleja johtamiseen nykyään ylipäätänsä on.