tiistai 9. huhtikuuta 2013

Nuoriso on taas mennyt pilalle


Jotenkin ällöttää.

Oppilaan koulun ruokalasta poistanut opettaja saa potkut, ja yhtäkkiä koko internet on täynnä ihmisiä, jotka tietävät millaista vääryyttä opettaja on kokenut ja miten koko teinien sukukunta pitäisi pieksää järjestykseen.
Kaikesta uutisoinnista huolimatta on tavallisen median seuraajan aivan mahdotonta sanoa, mitä oikeasti on tapahtunut, mutta se ei estä adressien keräämistä ja yleistä vihaliikehdintää nuorisoa ja niiden paskoja vanhempia vastaan. Opettajasta on tehty yleinen marttyyri. Harmi että pääsiäinen meni jo, niin oltaisiin saatu oikein biblikaaliset ulottuvuudet koko touhuun.

Ei, en tiedä mitä oikeasti tapahtui. Ette tiedä tekään, jos olette oikein rehellisiä itsellenne. On hyvä, jos opettaja vie asian rosikseen ja asia käydään oikeasti kunnolla läpi. Jos vaikka sitten oikeasti tiedettäisiin eikä vain luultaisi ja ruokittaisi vihaa ja kaipuuta kansakouluun.

Toki netti pursuaa vaikka mitä "todisteita". Etunenässä tietenkin se video, jossa tapahtumista ei kuitenkaan nähdä kuin osa. Ja sen pienenkin pätkän tapahtumat tuntuvat vaihtelevan täysin katsojasta riippuen. Yhdet näkevät tönimistä ja uhkailua, toiset harmitonta ulos ohjailua, kolmannet saastaisen teinin törkeää uhittelua, neljännet yleistä opettajan aseman väärinkäyttöä.

Taidamme nähdä mitä haluamme nähdä. Ja sitä halua ohjaa niin omat koulukokemuksemme, kansallisena kulttuuriperintönä kytevä herraviha kuin lakiuskovaisuuskin riippuen siitä mikä näistä meitä eniten milloinkin ohjaa.

Myönnän, että omien koulukokemuksieni ja lapseni koulukokemuksien takia tuollainen räkänokkaisen rimpulan yllä hulkkaava raavas mies luo aika pelottavan vaikutelman. Noin yleisesti ottaenkaan en pidä siitä omahyväisestä tavasta jolla isokokoiset, varhaiskeskiäkäiset ja omahyväiset miesopettajat kouluissa valtaansa usein harjoittavat. Videolla oleva mies toimii mielestäni vastenmielisesti ja väärin.

Onko tulkintani videosta oikea? Tuskin. Ovatko tulkinnat siitä, että siinä menee kaikki ihan niin kuin pitääkin, oikeita? Tuskinpa nekään. Onko todellisuus jossain siinä välissä? Ehkä. Tai sitten ei lainkaan. Se voi olla jopa ihan jossain muualla. Vaikkapa siinä, että koska opettajan ja rehtorin lausunnot toisistaan ja väleistään ovat niin ristiriitaiset, niin ehkäpä koulussa odotettiinkin vain vihdoin jotain konkreettista, jolla ikävä työkaveri saadaan pihalle. Emme voi tietää. Vielä. Siispä rauhoittukaamme. Jätetään ne adressit allekirjoittamatta siiheksi, että ohimosuoni on lakannut tykyttämästä.

Jos tapauksesta jokin hyöty on, niin onpahan taas paljon puhetta siitä, mikä kouluissa on vialla, ja miksi järjestyshäiriöitä on niin paljon. Jännää kuitenkin on, että on oikeastaan toissijaista käyttikö potkut saanut opettaja vääriä keinoja vai ei. Jatkon kannalta tuntuisi huomattavasti kiinnostavammalta, tärkeämmältäkin, pohtia miksi näihin tilanteisiin ylipäätänsä joudutaan ja miten niissä pitäisi menetellä. 

Selväksi on tullut ainakin opettajan itsensä antamista haastatteluista, että hän arvioi itsenäisesti miten hänen kuului sillä hetkellä perusopetuslain pykälää 36 noudattaa. Olisikohan arvio ollut sama jos olisi kysytty myös sadalta muulta opettajalta samassa tilanteessa? Erilaisissa vanhempainiltatyyppisissä tilaisuuksissa olen joutunut ihmettelemään, miten paljon periaatteessa hyviä sääntöjä on, mutta jos kysyy miten niitä käytännössä noudatetaan, ei saakaan yksiselitteistä vastausta, vaan kasan hyvin erilaisia tulkintoja riippuen siitä keneltä kysyy. Ei kuulosta oikein yhdessä rintamassa seisovalta opettajakunnalta, sellaiselta joka osaa oikeasti varautua ja toimia, kun jokin konflikti alkaa jossain kyteä. Kuulostaa pikemminkin joukolta sokkona palloilevia aikuisia, jotka jätetään aina oman onnensa nojaan kun tarvittaisiin tukea.

Toinen jännä juttu on eräänlainen koulujen halu elää historiallisessa ja tapakulttuurillisessa kuplassa. On toki ilmiselvää, että tavat pitää olla niin lapsilla kuin aikuisillakin. Mutta toisaalta pitäisi tunnustaa, että enää ei ole vuosi 1913. Ei edes 1963. Kouluissa ajetaan usein tapakulttuurijäänteitä, joita ei ole oikeastaan olemassa enää kuin siellä koulussa. 

Lapset eivät ole tälle ristiriidalle sokeita. He kapinoivat ymmärrettävästi ja ehkä ihan oikeutetustikin sitä vastaan – etenkin jos se koetaan pelkästään mielivaltaisena kyykyttämisen välineenä, vallan väärinkäyttönä. Ei tarvita kuin se yksi ärsyttävä pipo tai huppu ärsyttävän vekaran päässä juuri väärään aikaan ja väärässä paikassa, niin opettajakin alkaa käyttää valtaansa asioissa, joissa hän auttamatta astuu oman auktoriteettinsa nimissä todellisuuden varpaille.  

Kasvattajana aikuinen joutuu puhumaan lapselle jatkuvasti kiusaamisen pahuudesta ja reiluuden tärkeydestä. Reiluuteen ja hyvään käytökseen pitäisi kyetä silloinkin kun kiukuttaa. Todellisuudessa kouluissa aikuiset ovat reiluja vain silloin kun heillä ei ole huono päivä. Mutta vain lapset ovat huonotapaisia vitun huutelijoita vailla oikeutta puolustaa itseään, toisiaan tai kulttuuriaan.

Ymmärrän oikeastaan aika hyvin, että vanhoillinen siipi kaipaa kansakouluajoille. Silloin ei edes yritetty uskotella lapsille, että maailma on reilu. Aikuisten arvaamattomuus yhdistettynä absoluuttiseen auktoriteettiin  kieltämättä luo tervettä pelkoa, joka pitää vekarat järjestyksessä. Vihapuheella ja marttyyrien leipomisella niitä vanhoja aikoja yritetään ilmeisesti saada jotenkin takaisin. Koska onhan se totta. Maailma on oikeasti epäreilu ja pelottava paikka. Aikuisellekin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kriisipuuro