Jotenkin ällöttää.
Oppilaan koulun ruokalasta poistanut opettaja saa potkut, ja
yhtäkkiä koko internet on täynnä ihmisiä, jotka tietävät millaista vääryyttä
opettaja on kokenut ja miten koko teinien sukukunta pitäisi pieksää
järjestykseen.
Kaikesta uutisoinnista huolimatta on tavallisen median seuraajan
aivan mahdotonta sanoa, mitä oikeasti on tapahtunut, mutta se ei estä adressien
keräämistä ja yleistä vihaliikehdintää nuorisoa ja niiden paskoja vanhempia
vastaan. Opettajasta on tehty yleinen marttyyri. Harmi että pääsiäinen meni jo,
niin oltaisiin saatu oikein biblikaaliset ulottuvuudet koko touhuun.
Ei, en tiedä mitä oikeasti tapahtui. Ette tiedä tekään, jos olette
oikein rehellisiä itsellenne. On hyvä, jos opettaja vie asian rosikseen ja asia
käydään oikeasti kunnolla läpi. Jos vaikka sitten oikeasti tiedettäisiin eikä
vain luultaisi ja ruokittaisi vihaa ja kaipuuta kansakouluun.
Toki netti pursuaa vaikka mitä "todisteita". Etunenässä
tietenkin se video, jossa tapahtumista ei kuitenkaan nähdä kuin osa. Ja sen
pienenkin pätkän tapahtumat tuntuvat vaihtelevan täysin katsojasta riippuen.
Yhdet näkevät tönimistä ja uhkailua, toiset harmitonta ulos ohjailua, kolmannet
saastaisen teinin törkeää uhittelua, neljännet yleistä opettajan aseman
väärinkäyttöä.
Taidamme nähdä mitä haluamme nähdä. Ja sitä halua ohjaa niin omat
koulukokemuksemme, kansallisena kulttuuriperintönä kytevä herraviha kuin
lakiuskovaisuuskin riippuen siitä mikä näistä meitä eniten milloinkin ohjaa.
Myönnän, että omien koulukokemuksieni ja lapseni koulukokemuksien
takia tuollainen räkänokkaisen rimpulan yllä hulkkaava raavas mies luo aika
pelottavan vaikutelman. Noin yleisesti ottaenkaan en pidä siitä omahyväisestä
tavasta jolla isokokoiset, varhaiskeskiäkäiset ja omahyväiset miesopettajat
kouluissa valtaansa usein harjoittavat. Videolla oleva mies toimii mielestäni
vastenmielisesti ja väärin.
Onko tulkintani videosta oikea? Tuskin. Ovatko tulkinnat siitä,
että siinä menee kaikki ihan niin kuin pitääkin, oikeita? Tuskinpa nekään. Onko
todellisuus jossain siinä välissä? Ehkä. Tai sitten ei lainkaan. Se voi olla
jopa ihan jossain muualla. Vaikkapa siinä, että koska opettajan ja rehtorin
lausunnot toisistaan ja väleistään ovat niin ristiriitaiset, niin ehkäpä
koulussa odotettiinkin vain vihdoin jotain konkreettista, jolla ikävä työkaveri
saadaan pihalle. Emme voi tietää. Vielä. Siispä rauhoittukaamme. Jätetään ne
adressit allekirjoittamatta siiheksi, että ohimosuoni on lakannut
tykyttämästä.
Jos tapauksesta jokin hyöty on, niin onpahan taas paljon puhetta
siitä, mikä kouluissa on vialla, ja miksi järjestyshäiriöitä on niin paljon. Jännää kuitenkin on, että on oikeastaan toissijaista käyttikö potkut saanut opettaja vääriä
keinoja vai ei. Jatkon kannalta tuntuisi huomattavasti kiinnostavammalta,
tärkeämmältäkin, pohtia miksi näihin tilanteisiin ylipäätänsä joudutaan ja miten
niissä pitäisi menetellä.
Selväksi on tullut ainakin opettajan itsensä antamista
haastatteluista, että hän arvioi itsenäisesti miten hänen kuului sillä hetkellä perusopetuslain
pykälää 36 noudattaa. Olisikohan arvio ollut sama jos olisi kysytty myös sadalta muulta opettajalta samassa tilanteessa? Erilaisissa vanhempainiltatyyppisissä
tilaisuuksissa olen joutunut ihmettelemään, miten paljon periaatteessa hyviä
sääntöjä on, mutta jos kysyy miten niitä käytännössä noudatetaan, ei saakaan
yksiselitteistä vastausta, vaan kasan hyvin erilaisia tulkintoja riippuen siitä
keneltä kysyy. Ei kuulosta oikein yhdessä rintamassa seisovalta
opettajakunnalta, sellaiselta joka osaa oikeasti varautua ja toimia, kun jokin konflikti alkaa jossain kyteä. Kuulostaa pikemminkin joukolta sokkona palloilevia aikuisia, jotka jätetään aina oman onnensa nojaan kun tarvittaisiin tukea.
Toinen jännä juttu on eräänlainen koulujen halu elää historiallisessa
ja tapakulttuurillisessa kuplassa. On toki ilmiselvää, että tavat pitää olla
niin lapsilla kuin aikuisillakin. Mutta toisaalta pitäisi tunnustaa, että enää
ei ole vuosi 1913. Ei edes 1963. Kouluissa ajetaan usein tapakulttuurijäänteitä,
joita ei ole oikeastaan olemassa enää kuin siellä koulussa.
Lapset eivät ole tälle ristiriidalle sokeita. He kapinoivat
ymmärrettävästi ja ehkä ihan oikeutetustikin sitä vastaan – etenkin jos se
koetaan pelkästään mielivaltaisena kyykyttämisen välineenä, vallan väärinkäyttönä. Ei tarvita kuin se yksi ärsyttävä pipo tai huppu ärsyttävän vekaran
päässä juuri väärään aikaan ja väärässä paikassa, niin opettajakin alkaa
käyttää valtaansa asioissa, joissa hän auttamatta astuu oman auktoriteettinsa nimissä todellisuuden varpaille.
Kasvattajana aikuinen joutuu puhumaan lapselle jatkuvasti
kiusaamisen pahuudesta ja reiluuden tärkeydestä. Reiluuteen ja hyvään käytökseen pitäisi kyetä
silloinkin kun kiukuttaa. Todellisuudessa kouluissa aikuiset ovat reiluja vain
silloin kun heillä ei ole huono päivä. Mutta vain lapset ovat huonotapaisia
vitun huutelijoita vailla oikeutta puolustaa itseään, toisiaan tai kulttuuriaan.
Ymmärrän oikeastaan aika hyvin, että vanhoillinen siipi kaipaa kansakouluajoille. Silloin
ei edes yritetty uskotella lapsille, että maailma on reilu. Aikuisten arvaamattomuus yhdistettynä absoluuttiseen auktoriteettiin kieltämättä luo tervettä pelkoa, joka pitää vekarat järjestyksessä. Vihapuheella ja marttyyrien
leipomisella niitä vanhoja aikoja yritetään ilmeisesti saada jotenkin takaisin.
Koska onhan se totta. Maailma on oikeasti epäreilu ja pelottava paikka.
Aikuisellekin.