Tänään ratikalla töihin tullessa näin Lasipalatsin kulmassa sen kreppiauton, ihanan vanhan Citroen-pakun, jonka kyljestä myydään ranskan herkkuva. Ilmeisesti hän on nyt saanut luvat kuntoon, kun olen nähnyt Facebookissa statuksia, jossa on kerrottu kreppiautolla asioinnista? Sosiaalisessa mediassa kankeiden lupamenettelyiden myllytyksestä lienee ollut jälleen hyötyä? Aika nopeasti taisi asiat selvitä silläkin, joka joutui taistelemaan käytettynä ostetun iPhonen operaattorilukituksen poiston kanssa. Kumpaakin tapausta mielestäni yhdistää se, että kun ei instansseissa enää oikea käsi tiedä mitä vasen tekee, lopputulokset ovat täysin päättömiä, eikä asioiden kanssa välittömästi työskentelevillä ihmisillä ole joko halua tai lupaa käyttää järkeään. Onneksi asiat tulevat nykyään helpommin julki.
Sosiaalinen media. Se on jännä juttu. Vihaan sanahirviötä sosiaalinen media, mutta eipä kukaan ole keksinyt parempaakaan. Jännä juttu koko some on siinä mielessä, että etenkin markkinavoimat mieltävät sen joksikin uudeksi ja jännäksi jutuksi, vaikka loppujen lopuksi vain tekniikka on uutta, kaikki muu vanhaa vaikkakin ehkä hetkelliseksi ollut poissa ulottuviltamme.
Näkisin nimittäin, että ollaan vihdoinkin jälleen vähän lähempänä vanhaa kyläkulttuuria - ainoana erona, että kylä on tarpeen vaatiessa kaikkea oman korttelin ja koko Suomen väliltä. Ennen vanhaan kreppiautot ja operaattorilukituskalabaliikit olisi tuotu kylänneuvoston eteen, ympärillä koko muu kylän väki. Sitten olisi kuunneltu ja vatvottu ja väen joukosta olisi huudeltu puolesta tai vastaan. Terveessä kyläyhteisössä olisi neuvosto hyvinkin tarkkaan pannut merkille kyläläisten mielialat - nipottaminen ja kyykytys ei helposti kävisi päinsä, jos se sotisi kyläläisten oikeustajua vastaan.
Toisaalta neuvostoa tarvittiin myös hillitseväksi voimaksi, sillä vakavissa tapauksissa kylä on helposti myös lynkkausjoukko, jos ei edes joku pidä päätään kylmänä.
Sama toteutuu nyt tuolla sosiaalisen median ihmemaassa päivittäin. Ilahduttaa, kun pienet ihmiset saavat oikeutta tilanteessa, joka olisi vielä 10 vuotta sitten vaikuttanut lähes mahdottomalta ilman käräjöintiä. Internetin sanotaan lisäävän yksilöllistä yksinäisyyttä, mutta yhteisöä vahvistavia vaikutuksia sillä kuitenkin on.
Se taas mikä ei ilahduta, on kunnollisen kyläneuvoston puuttuminen. Kun kansa velloo, sitä ei pysäytä tällä hetkellä mikään. Sen voi myös sytyttää mikä tahansa Lordin maskien riisumisesta Soinin palopuheisiin. Meidän pitäisi osata luottaa asiamme naapurin käsiin, mutta se on vaikeaa niin kauan kuin emme edes äänestä muita kuin vain omien asioidemme ajajia - tai pelkäksi protestiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti