torstai 28. huhtikuuta 2011

30 päivää biisejä


Tällainen meemiö pyörii enklanniksi siellä sun täällä blogoslaavian ja someslovakian rajaseuduilla. Jotkut ottaa yhden kohdan päivässä. Niin se kai pitäisi. Toiset lättää kaiken kerralla tuutista ulos. Niin minäkin teen. Ja vielä suomennankin kaiken lisäksi.


 


Päevä 1: Lempikappale


Voiko sellaista olla. Yleensä tulee vähäksi aikaa jumituttua johonkin, myöhemmin johonkin toiseen. Sillä ei ole väliä onko se uusi vai vanha tuttavuus.  Jo liki parikymmentä vuotta on kuitenkin puhuttelevimpien joukossa, aina pysäyttävänä, näin vanhemmalla iällä jopa kyynelkanavat hieman herkistävänä kummitellut Rushin Dreamline. Se nyt vain... on. 



 


Päevä 2: Vähiten lempikappale


Mitenköhän tämän tulkitsisi. Jotain korviaraastavan kamalaa, vai vain jotain joka jättää täysin kylmäksi? Hittiradiostahan sitä infernaalista tuubaa tulee koko ajan.  Mutta koska korviaraastavuuden lisäksi myös myötähäpeä on ihan järkyttävä tunne, jota ei musiikkia kuunnellessa halua kokea välttämättä edes ironisesti, niin pitää varmaan kallistua jonnekin blingirapin suuntaan. Cheekin Jippikayjei. Nimikin jo sanoo kaiken. Hei oikeesti, toi videokin. Voi itku.



 


Päevä 3: Kappale joka saa sinut onnelliseksi


Smashing Pumpkinsin Bring the Light. Tästä ei ole kahta kysymystäkään. Aika vakiosoitto töistä lähtiessä. 



 


Päevä 4: Nose kappale joka saa surulliseksi, tietty


Kow Otanin sydäntäsärkevän hieno Prologue - To The Ancient Land sydäntäsärkevän hienon Shadow of the Colossus -pelin soundtrackilta.



 


Päevä 5: Kappale joka muistuttaa jostakin ihmisestä


Ne ovat harvassa, mutta sanotaan Foo Fightersin Everlong



 


Päevä 6: Kappale joka muistuttaa jostakin paikasta


Yesin Leave it. Aikana, jolloin musiikki kuunneltiin kasetilta, tällä alkoi jokainen aamu kielikurssilla Ranskan Mentonissa, koostekasettini A-puolen ykkönen kun oli. Ylhäältä rinteeltä alas rantaan, muutaman kilometrin matkan, vilistin pyörällä alas. Ty-ty-ty-ty-tyt-tyt-tyy-väliosa osui aina erääseen risteykseen, jolloin piti oman turvallisuuden takia laskeutua jaloille ja taluttaa pyörä yli.



 


Päevä 7:  Kappale joka muistuttaa jostain tietystä tilanteesta


Hallucinogenin Shamanix. Muistuttaa kerrasta kun pääni räjähti.



 


Päevä 8: Kappale, jonka osaan ulkoa


Nuorempana tuli kai osattua käytännössä kaikki, mitä enemmän kuunteli. Kyllä ne sieltä selkärangasta tulevat vieläkin, mutta eivät ilman levyltä soivaa avustusta. Timo Rautiaisen ja Trio Niskalaukauksen Elegian saattaisin tiukasti pinnistäen muistaa ilman levyapua. Kaunis. Niin kaunis. Osaan mä Tulkaa kotiinin kans, mutta siitä on tuubissa kunnollisena vain Loirin ällöversio. Sekin on pirun kaunis. Paitsi Loirin versiona.



 


Päevä 9: Kappale, jonka tahdissa osaat/voit tanssia


Konemusiikki. Jokin vanha klassikko. Raver's Naturen N-Sonic Dreams. Tää vain on kaikkien näiden vuosienkin jälkeen niin ihku.



 


Päevä 10: Kappale, joka saa sinut nukahtamaan


Kaikki akkojen revittelykappaleet. Nämä whitneyhoustonit, mariahcareyt, celinedionit sun muut, joiden kappaleissa ei tunnu olevan mitään tolkkua ja rakennetta, ainoastaan karkeat raamit sille, että tädit saavat esitellä ääntään. Tunnetaan toisinaan kai valheellisesti nimellä pehmo-R&B, totuudenmukaisempi määritelmä lienee ns. koru-ujellus. En linkkaa, tiedätte kyllä mistä puhun. Haukotus.


 


Päevä 11: Kappale suosikkiyhtyeeltäsi


No mikähän niistä nyt on sit niinku se suosikeista suosikein pumppu. Jotta en sanoisi Rushia ihan heti uudestaan, niin sanotaan sit vaikka Sonata Arctica ja vaikka toi The Vice. Siinä tapahtuu paljon juttuja. Tykkään siitä että tapahtuu paljon juttuja.



 


Päevä 12: Ylläripylläri, kappale yhtyeeltä jota vihaat


Emmä mitään vihaa. Mutta lienee kaikenlaista mitä... halveksun? Niinku se Cheek. Mutta koska sanoin sen jo, niin... Simply Redistä olen aina ihmetellyt, että miksi? MIKSI?! 


 


Päevä 13: Onko guilty pleasurelle luontevaa käännöstä? No siis kappale joka on sellainen.


Britney Spearsin Bombastic Love. Anteeksi.



 


Päevä 14: Kappale, josta kukaan ei olettaisi sinun pitävän


Emmä tiedä mitä muut olettaa. No mähän en juuri pidä pidä rapista/hiphopista, joten 2Pacin ja kumppaneiden California Love osunee sinne osastoon.



 


Päevä 15: Kappale joka kuvaa sinua


Neiti nahkahansikas, laulaa Limonadi Elohopea.



 


Päevä 16: Biisi jota diggailit, mut nyt vihaat


Ei niitä edelleenkään vihaa, mutta joihinkin väsyy täysin. Kliseiden kliseet, soittoradioiden vakiopoiminnat. Katkerin olen niin Rushin Tom Sawyerille kuin Red Barchettalle, tai itse asiassa niille kiljoonalle tiskijukalle, jotka eivät joko tunne tai uskalla soittaa mitään muuta Rushia kuin näitä kahta. Olin suorastaan yllättynyt ettei ensimmäinen Guitar Heron Rush-lohkaisuista ollut jompikumpi näistä. Noh, Rock Band ei sentään - valitettavasti - pettänyt.



 


Päevä 17: Kappale jonka kuulet usein radiosta


Radiota tulee kuunneltua nykyään lähinnä aamuisin. Radio Helsinkiä ja Njassaa (ja vain Njassaa), eikä mies juuri itseään toistele. Mutta joinain aamuina kun on pakko päästä nopeaan tahtiin ylös, aviomies räppäisee Voicen päälle. Vaihtoehtoina on joko vajota koomaan tai nousta pikaisesti ylös sulkemaan toosa. Sieltä Voicesta pärähtää joka kerran ainakin Happoradion Ahmat tulevat. Taidan kyllä ehkä vähän pitää siitä. 



 


Päevä 18: Kappale jonka toivoisit kuulevasi radiosta


Njassa kun lykkäisi räppänään Halo 3 ODST:n Finalen, niin kusisin sänkyyni. Hunajaa.



 


Päevä 19: Kappale lempialbumiltasi


No haloo, enhän mä osaa edes päättää sitä lempibändiä. Depeche Moden Songs of Faith and Devotion on kyllä sieltä ihan rakkaimmasta päästä ja I Feel You... Noh, voiko muka parempaa kopulaatiokappaletta olla. Rakenteellinen sisaruksensa Personal Jesus on liian ironinen.


;


 


Päevä 20: Kappale jota kuuntelet kun olet vihainen


Foo Fightersin The One. Tai Lily Allenin Fuck you. Riippuu siitä tekeekö mieli kuristaa joku vai vituttaako muuten vain.



 


Päevä 21: Kappale, jota kuuntelet kun olet iloinen


My Chemical Romancen Planetary (GO!). Tästä on muutenkin tuoreita hyviä fiiliksiä maaliskuun keikalta.



 


Päevä 22: Ja sit se, jota kun olet surullinen


Ismo Alangon Hengitä.



 


Päevä 23: Kappale, jonka haluat soittaa häissäsi


Tämäkö on se syy, ettei niitä häitä ole vieläkään pidetty vaikka naimisissa ollaan. En minä keksi. Nnnngh. White Wedding QOTSA-versiona ois kyllä kova. Mutta Josh Hommen pitäisi kyllä tulla esittämään se henkilökohtaisesti, livenä. Suostun myös neidonryöstöön. Olettaen että Josh suorittaa senkin henkilökohtaisesti. Livenä.



 


Päevä 24: Kappale, jonka haluat soitettavan hautajaisissasi


Herra paratkoon ei mitään hautajaisia. Mummeli pekonikääreessä uuniin ja sitten bileet. Niissä bileissä voisi käydä päinsä että laskuhumalan aikaan aamukuudelta kajautetaan Talk Talkin The Party's Over ja sit soitetaan porukalle taksit.



 


Päevä 25: Kappale, joka saa sinut nauramaan


Helppo. Koska olen helppo. Tenacious D:n Fuck Her Gently. Video on sit ei-perheen-pienimmille.





 


Päevä 26: Kappale, jonka osaat soittaa jollain soittimella


Chopinin Nocturnen No. 11 g-mollissa Op. 37 nro 1. Ihan pianolla enkä kainalolla. Joskus kauan sitten. Tuskin enää. Kaipaan pianoa. Nykyäänhän osaan soittaa lähinnä Guitar Herolla. Onneksi edes aika hyvin.



 


Päevä 27: Kappale jonka toivoisit osaavasi soittaa


Šostakovitšin konserton nro 2 opus 102 pianolle ja orkesterille, allegro-osa. Tarttis sen orkesterin kyl sit taustalle.



 


Päevä 28: Kappale joka saa sinut tuntemaan syyllisyyttä


Vähän vieras tunne, mutta niinkin halpa temppu kuin Satchmon What a Wonderful World Good Morning Vietnamin pommituskuvaston taustalla aiheutti teinitytölle kyllä kovaa häpeää siitä että kuuluu niin raakaan eläinlajiin kuin ihmiset.



 


Päevä 29: Kappale lapsuudestasi


Feed the Birds Maija Poppasesta. Pikkutytölle niin elokuvan kaunein kohta ja kappale itsessäänkin on parhaimpien joukossa mitä Disney-leffoista on ilmoille päässyt. Ihan silloin lapsena tämän ekan kerran kuullessani ei ollut vielä videoita, ja jouduin kuuntelemaan vinyyliä puhki kaivellessani visuaalista muistiani samalla.



 


Päevä 30: Suosikkikappaleesi tähän aikaan vuodesta


Ai niin kuin että olisi jotain vuodenaikaan kytkettyjä kestosuosikkeja? Ei ole. Viime aikoina varmaan paljon on sooitannossa ollut Foo Fightersia, koska uusi levy ja silleen. Eritoten kappale I Should Have Known. On se helvetin komea. Olen myös kuunnellut paljon Amaranthea ja yrittänyt epätoivoisesti määritellä onko se metallia vai euroviisuja.


maanantai 18. huhtikuuta 2011

Hakemisen riemusta


Tulipa vain mieleeni katsottuani vuosien varrella vierestä jos jonkinlaista räpiköintiä sekä itseni että muiden ihmisten hakiessa töitä. On pari juttua, joihin sorrutaan tämän tästä, jotka haaskaavat niin hakijan kuin hakuja käsittelevien aikaa ja tuottavat lähes automaagisen rejektion.


Yksi on se, ettei edes tiedetä mihin haetaan töihin. Useimmilla työpaikoilla on nettisivut, joista yleensä selviää mitä he tekevät. Minun alallani on jopa julkaisuja, joista selviää aika kattavasti mitä tehdään. Ei siis pitäisi olla liian vaikeaa ensin tarkistaa mitä todella haetaan. Jos siis haetaan vaikkapa autokauppaan myyntiesittelijää, ykkösmeriitti ei ole se, että olet joskus ajanut rallia.


Toinen on se, että vaikka ilmeisesti jotkut työnhakuvalmentajat jopa opettavat, että pannaan hakemus sisään ja soitetaan perään "tiedustelua" varten, niin näin ei todellakaan tehdä ellei haluta varmistaa vuorenvarmaa jonon hännille joutumista.


Mikään työnhakuilmoitus ei toki ole täydellinen, ja tiedustella toki pitää - se on jopa varmaan toivottavaa jotta tietää mihin on hakemassa. Aito tiedustelupuhelu ei kuitenkaan useimmiten kestä yli viittä minuuttia, eikä sen etenkään kuulu sisältää yhtään itsensä tyrkyttämistä.


Ainakaan ei pidä olla niin tyhmä, että kertoo jo laittaneensa hakemuksen. Nimi kyllä jää mieleen, siitä ei ole epäilystäkään, mutta ei ehkä ihan siinä mielessä kuin hakija ehkä toivoo.


Eipä mulla muuta. 

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Sana viikonvaihteeksi


On muutama asia, jotka alkavat aina ennen pitkää aiheuttaa lähes aggressiivisia hylkimisoireita. Yksi on vaalit, toinen jääkiekkoilun SM-liiga. Etenkin niiden päällekkäisyys pitäisi kieltää lailla.

Kriisipuuro