Munanmittauskisa

Hesarin Virpi Salmi otti ja täräytti kirjoituksen, joka kirvoitti omankin sosiaalisen piirin aika vilkkaaseen sananvaihtoon.

Voi ehkä sanoa, että Virpillä menee puurot ja vellit sekaisin. Ja sitten toisaalta ei.

Pornoluolastrippaus ja vaikkapa Dita von Teesen show ovat esteettisesti toki hyvin erilaisia, se on selvä, mutta kun aletaan miettiä vaikuttimia näiden kahdenlaisten riisuutumisviihteen esimerkkien takana, niin alkaa löytyä enemmän samankaltaisuuksia kuin eroavaisuuksia - sanoivat femakot mitä tahansa.

On täysin puusilmäistä väittää, että strippari strippaa vain rahasta, alistettuna, työtään vihaten ja työmoraalitta. On yhtälailla puusilmäistä väittää, että burleskissa vallitsisivat vain puhdasmieliset emansipatooriset arvot. Kummassakin lajissa otetaan vaatteita pois, kiusoitellaan, herutetaan ja annetaan ymmärtää. Toisilla on strassitanga, toisilla korsetti ja ropellina hyrräävät tissit. Puhtaan visuaalisesti kumpikin on vemppausmatskua, jos osaa jättää poliittiset arvot pois. Ja ehkä pitäisikin. Mutta kun etenkään burleskissa ei näemmä osata.

Eniten minua syö burleskiaiheessa usein esiin tuleva, kuin puolustuksena heitetty fakta: suurin osa burleskin yleisöstä on naisia, ja on jopa burleskijuhlia, joihin miehillä on pääsy kielletty.

Anteeksi nyt vain rakkaat sisaret, mutta se jos jokin koko burleskihommassa vastenmielistä onkin.

Näen asian näin:

Olen nainen, olen enimmäkseen hetero. Minulla on eläimellisiä haluja, joihin liittyy olennaisesti kuvastoa siitä kuinka miehet ja naiset tekevät keskinäisesti limaisia juttuja, joita kumpikin haluavat. Luonnollisestikin haluan olla välillä niskan päällä - nautin siitä, että kykenen myös orjuuttamaan miestä leikkimällä objektia, vaikka loppujen lopuksi objekti onkin mies (tietenkin hauskempaa on myös se, jos mies ei sitä itse ymmärrä - mutta hei, se on vain reilua). 

Olen kuitenkin fyysisesti erittäin epätäydellinen. Se aiheuttaa minulle paljon epävarmuuden tunnetta, mielipahaa ja välillä suoranaista seksuaalista haluttomuutta. 

Yksi tapa unohtaa oma epätäydellisyys (sen lisäksi että vetää megalärvit jossain sopivassa ja vähän epäsovimmassakin tilanteessa) olisi toki nähdä vaivaa, ahtautua korsettiin ja lähteä adrenaliinihuumassa keikistelemään paikkaan, jossa parikymmentä kiloa selluliittiakin on ihan ok. Hienoa.

Se mikä ei ole hienoa, on että minua olisi tuijottamassa vain kasa naisia. Hurraamassa minulle siitä kuinka vapautunut olen. Ja höpön höpön. Mies ehkä ymmärtäisikin mitä olisin lavalta hakemassa, valtaosa heteronaisyleisöstä ei. Heille minä vasta objekti olisinkin - se vertailukohde, josta mittaillaan rasvaprosentin määrää ja rintojen joustavuutta suhteessa omaan varustukseen ja uskalluksen määrään.

Naisyleisölle riisuutuminen ei ole kiihottavaa, vaan vain pelkkä femakkoversio munanmittauskisasta.

(Ja tyypillistähän on, että suurin osa heteronormatiivisista burleskiuskovaisista vetää herneet nenään, jos joku tuijottaa niitä metrossa tisseihin.)