Olen hengissä. Paljon on vettä virannut ja muita latteuksia.
Välillä on tehnyt mieli aktivoitua, mutta kun olen ollut hetken ihan hiljaa paikallani, hengitellyt syvään ja katsellut vähän lisää kissakuvia, kohtaus on mennyt ohi. Tänään ei ollut hyviä kissakuvia, vaikka töitä on niin paljon että pitää pakonomaisesti prokrastinoida jotta tulisi niin kiire että saisi edes aloitettua.
Mitäs mulle kuuluu? Ei mulle mitään kuulu. Aina kun joku kysyy, tulee höntti fiilis kun ei tiedä mitä vastaisi. No sitä samaa! Entäs sulle? On hyvät ilmatkin! Oikeasti...
Olin joulun Kanarialla. Ei tehty mitään, paitsi katseltiin vähän masemia. Se oli paras joulu ikinä, se. Seuraavaksi lähden Kyprokselle tekemään en yhtään mitään. Ehkä jonkun maiseman katson, ellei siitä ole liikaa vaivaa. Koska Suomen talvi on hanurista, eikä kevät ole juuri parempi. Kevät, se tulee talven perästä, eli on vähintäänkin kuin pahanhajuinen pieru. Ainakin kun noi tienpenkat alkaa sulaa. Lisäksi kevät on niin kaunis ettei kestä:
Olin muuten julistamassa tämän pekonin ja hedonismin (sama asia) vuodeksi, mutta terveydenhoitajatäti käski rajoittaa pekonia. Syön sitä enää kolme kertaa viikossa. Voin jo tuntea kuinka peräpeilini kutistuu vauhdilla. Olen valmis kestämään tämän puolen vuoden epämukavuuden, koska sitten saan taas rauhassa ahmia seuraavat viisi vuotta.
Harmittaa silti vähän, kun vähän ennen tuomiota ehdin ostaa uuden silikonisen muffinsivuuan voidakseni tehdä pekonimunakuppeja. Vuokaan mahtuisi kuusi. Nyt pitää vajaatäyttää. Turhaan kuluu hyvä vuoka. Voiskohan sen leikata kahtia.
Hiuksetkin leikkasin, kun en tajunnut että olen lihava. Nyt näytän possulta joka syö pekonia. Kannibaali.
Ei mulla niinku muuta. Eli sitä samaa, sitä samaa, entäs sulle? Ja on se ilmojakin pidellyt. Vitsin siistiä tää sosiaalinen media.
