Iän myötä muusikkojen, bändien, laulajien fanittaminen tuntuu ainakin minun osaltani katoavan. Joitain toki on, nimiä nuoruudesta, joilla on tunnearvoa, joiden konserttiin pitää ehkä jopa päästä. Mutta ne ovat hyvin harvassa, ja melkein kaikkien konsertissa on jo käytykin.
Mutta noin muuten. Valtaosasta siitä musiikista, jonka olen varsinkin viimeisen parin vuoden aikana löytänyt, on tekijöidensä osalta minulta täysin pimennossa. En tiedä, enkä haluakaan tietää.
Se ei tarkoita, ettenkö suhtautuisi musiikkiin samalla intohimolla kuin aiemmin. Ei. Jos mahdollista, saatan suhtautua siihen ehkä jopa intohimoisemmin kuin ennen. Mutta fanitan kappaletta, mahdollisesti ehkä jopa kokonaista levyä. Esittäjä on minulle vain vähän samanlainen tuotemerkki kuin joku elintarvike - tiedän merkin perusteella mitä osapuilleen odottaa, onko hyvää vai ei.
Tämä tuli mieleeni, kun jälleen pitkästä aikaa löysin itselleni jotain uutta ja todella upeaa. Kivaa musiikkia kuulee toki paljonkin, mutta haluan tietenkin löytää huippukokemuksia. Ihastua, hullaantua, kokea musiikillisen romanssin joka saa minut kantamaan pipodiskoani posket punoittaen ja pulssi väpättäen. Eikö muka kaikki halua?
Oikeiden karnaalien ihastuksen kohteiden kanssa alkuihastus on aina ihastumista omaan mielikuvaan ja tulkintaan kohteesta. Vain ajan myötä totuus paljastuu. Mutta musiikin kanssapa ei joudu kohtaamaan todellisuutta, jos vaalii sitä vähää magiaa mitä teos itse tylsään maailmaan tuo. Ehkä juuri siksi olen viime vuosina jättänyt tietoisesti ottamatta selvää "lempituotemerkkieni" alkuperästä ja vaikuttimista.
Koska vain omat mielikuvani ratkaisevat.
Mietipä sitä, Soundin myyjä, ennen kuin seuraavan kerran soitat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti