Facebookissa on ryhmä "Silloin lapsuudessa 70-luvulla". Tuli itsekin kasvatettua ryhmän kuvasaalista tuolla Non Stop -kuvalla. Omasta hyllystä löytyy täydet vuosikerrat viimeistä lukuunottamatta. Viimeisestä vuosikerrasta on vain hajanumeroita sieltä täältä, noin kolmannes numeroista puuttuu. Niitä tulee aina kuikuiltua divareista, kun jonkin sellaisen ohi kävelee, mutta viime vuosina saalis on ollut erittäin laiha. Vanhoista hyviksi todetuista asioista pidetään kiinni kynsin hampain, nostalgiaikäiset ovat voimissaan, divareista ei popkulttuurin vanhoja, itseäni kiinnostavia helmiä hevillä löydä.
Syntyi aamiaispöydässä keskustelua divareista ja siitä, kuinka olennainen osa ne ovat olleet sekä omaa että miehen lapsuutta. Niihin sisältyy rakkaita muistoja alkaen pelkästä hyllyjen välissä hengailuista upeiden aarteiden löytöön. Surua tuottaa se, että todella maagisia hyviä divareita ei oikein enää löydä. Kaikki ne nuoruuden aarreaitat, jotka ehkä ovat jollain tapaa jopa vielä hengissä, eivät ole enää sitä mitä ennen olivat.
Itselleni katkerin viimeaikaisin divarimagian katoamisen tunne oli aivan vähän aikaa sitten Itäkeskuksessa, Hansasillan divarissa.
Kun opiskeluaikoina asuin Hoasilla Kauppakartanonkadulla, Hansasillan divari oli oma pikku opiskelijabudjetin keitaani. Kassan takana oli useimmiten täti-ihminen, jolla oli selkeästi itselläänkin sarjistietämystä ja -harrastaneisuutta plakkarissaan. Osasi kertoa milloin oli juuri uusimmat lempisarjikseni tulossa, osasi huikata jos johonkin hyllyyn oli ilmaantunut mahdollisesti minua kiinnostavia käytettyjä aarteita. En osaa sanoa paikan ultimaattisesta hyvyydestä mitään, mutta minua, ranskalaisen sarjakuvan, marvelin, dc:n ja dark horsen sekä star trekin ystävää, paikka palveli aina erinomaisesti.
Ilmeisesti aika ja kovat ajat ajoivat Hansasillan divarin ohi, ja paikka meni myyntiin. Nykyään sen omistaa ilmeisesti jokin kirjallisuudenopiskelija tms, joka huomasi myynti-ilmoituksen ja päätti aloittaa uuden elämän kauppiaana. Asiasta oli ihan hesarissakin. Valitettavasti omistajanvaihdos oli omalta kannaltani sama kuin divari olisi mennyt lopullisesti kiinni. Ei sarjakuvatuntemusta, ei sanottavasti edes sarjakuvakiinnostuneisuutta. Ei enää uusia ranskalaisia sarjakuvia myynnissä käytettyjen ohella. Sarjistarjonta sillisalaattia, epämääräistä halpiskamaa ja pikkulasten tavaraa. Suurin liikenne lienee lähinnä akkari-taskareissa.
Surullista.
Ainoa onni on, että lapsella on kova akkarikiinnostus, eli paikka palvelee edes häntä. Hansasillan divari kykenee siis sentään edelleen siihen, että lapsi saa käsityksen siitä, ettei kaikkea tarvitse ja pidäkään ostaa uutena, ja että todellisia onnen hetkiä on löytää jotain, mitä ei enää kuvitellut löytävänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti